Jogurttivanukas rosmariinimyslillä ja vadelmilla

Rapsakka mysli maistuu jogurttivanukkaan kanssa.
  • 4 annosta

Ainekset

1½ dl
kermaa
3 dl
kreikkalaista luomujogurttia
½
vaniljatanko
2
liivatelehteä
½ dl
juoksevaa hunajaa
1 rkl
vettä
Mysli:
50 g
kylmää kuutioitua voita
50 g
vehnäjauhoja
25 g
mantelijauhoa
25 g
kaurahiutaleita
50 g
ruokosokeria
1/4 tl
suolaa
1 rkl
hienonnettua tuoretta rosmariinia

Valmistusohjeet

  1. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon jogurtti ja vaniljatangon siemenet.

    Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan viideksi minuutiksi, kaada sillä välin hunaja ja vesi kattilaan. Kiehauta. Puristele liivatteesta vesi pois ja sekoita hunajan joukkoon. Jatka sekoittamista, kunnes liivate on sulanut. Kaada liivate jogurttiseoksen joukkoon vatkaten. Kaada massa annoskulhoihin ja anna jähmettyä yön yli tai vähintään 6 tuntia.

  2. Valmista mysli. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Nypi kaikki ainekset paitsi rosmariini keskenään muruksi. Levitä pellille, paista noin 10 minuuttia tai kunnes mysli on kullanruskeaa, sekoita puolessa välissä kerran. Ota pelti uunista ja sekoita hienonnettu rosmariini myslin joukkoon. Anna jäähtyä.

  3. Koristele vanukkaat myslillä ja vadelmilla juuri ennen tarjoilua.

Kommentit

    Näytä lisää