Reseptit

Kurpitsa-persimonkeitto persimonsalsalla

Kurpitsa ja persimon ovat lyömätön yhdistelmä.
  • 4 annosta tai 6 alkupalana

Ainekset

1
myskikurpitsa ( n. 1 kg:n painoinen)
1
keltasipuli
2
valkosipulinkynttä
1 rkl
oliiviöljyä
1
kypspersimon (tunnetaan myös nimellä sharon tai kaki)
1
kanelitanko
1
tähtianis
2
neilikkaa
1
laakerinlehti
½ dl
valkoviiniä
5 dl
laadukasta kasvislientä
1 dl
porkkanatäysmehua
1 dl
kermaa (tai kookosmaitoa)
2 rkl
voita
1 rkl
sitruunamehua
Persimonsalsa:
3
persimonia
2 tl
sitruunamehua
2 tl
hunajaa
Lisäksi:
paahdettuja pähkinöitä ja siemeniä

Valmistusohjeet

  1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Halkaise kurpitsa pituussuunnassa, kaavi siemenet pois ja leikkaa taas pituussuunnassa neljään lohkoon. Mausta pinta suolalla ja paahda uunissa noin 40 minuuttia, kunnes liha on pehmentynyt.

  2. Kuori ja paloittele sipuli ja valkosipulit. Kuullota öljyssä noin 6 minuuttia, kunnes neovat pehmenneet. Kuori ja paloittele persimon valmiiksi. Lisää mausteet kattilaan ja kuullota vielä noin minuutti. Kaada joukkoon viini. Anna haihtua. Kaada joukkoon kasvisliemi, porkkanamehu sekä kuorittu ja paloiteltu persimoni. Anna poreilla hiljalleen kannen alla kurpitsan kypsyessä.

  3. Valmista sillä välin persimonsalsa kuorimalla ja kuutioimalla hedelmät pieniksi kuutioiksi. Mausta.

  4. Ota kypsä kurpitsa uunista, kaavi liha lusikalla ja laita liemeen, keittele vielä noin 10 minuuttia. Poimi pois kanelitanko, laakerinlehti, tähtianis ja neilikat. Lisää joukkoon kerma ja voi. Mausta suolalla ja sitruunanmehulla ja aja tehosekoittimessa silkkiseksi keitoksi. Lisää tarvittaessa nestettä. Tarjoile salsan ja rouhittujen pähkinöiden kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Luetuimmat Reseptit
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    5. 5

      Patrik Laine täräytti upean osuman – Mikko Koivun jäähy kävi kalliiksi

    6. 6

      Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      HS-gallup: Kokoomuksen suosio kiipeää, keskustan alamäki jyrkkenee

    9. 9

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    10. 10

      Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    9. 9

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    5. 5

      Patrik Laine täräytti upean osuman – Mikko Koivun jäähy kävi kalliiksi

    6. Näytä lisää