Herkullinen vegebolognese ja kolme muuta ”lihaisaa” annosta kasviproteiineista – kokeile näitä, etkä enää kaipaa lihaa - Ruokala - Ilta-Sanomat

Herkullinen vegebolognese ja kolme muuta ”lihaisaa” annosta kasviproteiineista – kokeile näitä, etkä enää kaipaa lihaa

Ruoasta voi saada lihaisaa myös ilman lihaa. Korvaa liha taitavasti maustetuilla kasvisproteiineilla, etkä jää kaipaamaan mitään.

Tempe (tai usein myös tempeh) valmistetaan soijapavuista satoja vuosia vanhan indonesialaisen perinteen mukaan. Nykyään tempeä saa myös esimerkiksi härkäpavuista valmistettuna. Kiinteä kasviproteiini on maultaan pähkinäisen mieto.­

27.2. 16:00

Härkäpapu-nuudelivokki

Beanit-härkäpapusuikaleet eroavat härkiksestä siten, että niissä on rypsiöljyä, minkä ansiosta ne voi kipata suoraan rasiasta pannulle ja paistaa hetkessä rapeiksi. Härkiksen tavoin Beanit valmistetaan härkäpavusta ja herneproteiinista.­

200 g pieniä parsakaalin nuppuja

1 pkt (250 g) Beanit-suikaleita

2 rkl öljyä

Kastike

¾ dl soijakastiketta

¾ dl juoksevaa hunajaa

2 tl raastettua inkivääriä

3 valkosipulinkynttä

1 limetin mehu

1 ½ tl srirachaa

Päälle

2 rkl seesaminsiemeniä

Lisäksi

200 g riisinuudeleita

öljyä

4 kevätsipulin vartta

1 ruukku korianteria

Valmistus

Keitä ensin nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja lorauta joukkoon hieman seesamiöljyä. Hienonna korianteri ja kevätsipulinvarret. Pidä lämpimänä.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Paista suikaleita noin 2 minuuttia kuumalla pannulla, lisää parsakaalin nuput joukkoon ja paista vielä minuutti. Kaada puolet kastikkeesta joukkoon ja kiehauta nopeasti niin, että suikaleista ja parsakaaleista tulee ihanan tahmaisia. Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Tarjoa loppu kastike erikseen.

Jaa nuudelit lautasten pohjalle. Nosta härkäpapu-parsakaaliseosta päälle.

Valmistusaika: 15 minuuttia

Annoksia: 2

BBQ-kauralla täytetty patonki ja vegaaninen coleslaw

Delikaura on rapsakan herkullinen uutuustuote, joka sisältää kauran lisäksi muun muassa herne- ja härkäpapuproteiinia.­

1 rkl öljyä

1 pkt (120 g) Delikauraa (Savu-BBQ)

½ dl makeaa thai chilikastiketta

¼ dl teriyaki-kastiketta

2 pientä patonkia tai 1 iso

Vegaaninen coleslaw

1 litra (yhteensä) porkkana- ja kaaliraastetta

1 valkosipulinkynsi

1 ½ dl vegaanista majoneesia

1 tl kokojyväsinappia

1 ½ rkl sitruunamehua

½ tl suolaa

½ tl sokeria

Valmistus

Tee ensin coleslaw. Kuori ja murskaa valkosipulinkynsi majoneesin joukkoon. Lisää sinappi, sitruunamehu, suola ja sokeri. Kuori ja raasta porkkanat ja kaalit. Sekoita maustetun majoneesi n joukkoon, anna tekeytyä.

Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista delikauraa 2 minuuttia. Lisää makea thaichilikastike ja teriyakikastike. Paista vain sen verran, että kauravalmiste muuttuu ihanan tahmeaksi.

Puolita patongit pituussuunnassa ja täytä bbq-kauralla sekä coleslaw’lla. Leikkaa pienemmiksi paloiksi.

Valmistusaika: 25 minuuttia

Annoksia: 2

Kanaton kanakeitto

Soijasta valmistetut fileesuikaleet ovat valmiiksi maustettu kasvisvaihtoehto kanalle.­

50 g savukinkun makuista

kasvisleikkelettä tai vegepekonia

1 sipuli

4 valkosipulinkynttä

1 rkl öljyä

1 ½ l kasvislientä

1 tlk isoja valkopapuja

1 pkt (320 g) Hälsan Kök -suikaleita

100 g lehtikaalisuikaleita

Valmistus

Suikaloi kasvisleikkeet. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.

Kuullota sipulia öljyssä 4 minuuttia. Lisää kasvisleikkeet ja valkosipuli ja jatka paistamista minuutin ajan. Lisää kasvisliemi. Valuta ja huuhdo pavut ja lisää liemeen. Keitä 5 minuuttia, eli sillä aikaa, kun paistat soijasuikaleet pakkauksen ohjeen mukaan pannulla tilkassa öljyä.

Lisää suikaleet keittoon. Hienonna lehtikaali sekaan ja keitä vielä muutama minuutti, kunnes kaali pehmenee.

Valmistusaika: 20 minuuttia

Annoksia: 4

Vegebolognese

Tempe (tai usein myös tempeh) valmistetaan soijapavuista satoja vuosia vanhan indonesialaisen perinteen mukaan. Nykyään tempeä saa myös esimerkiksi härkäpavuista valmistettuna. Kiinteä kasviproteiini on maultaan pähkinäisen mieto.­

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

100 g siitakesieniä

1 pkt (225 g) soijatempeä tai 1 ps (300 g) quorn-rouhetta

1 rkl oliiviöljyä

2 tl soijakastiketta

1 tl balsamiviinietikkaa

½ tl fenkolinsiemeniä

½ tl chilihiutaleita

2 rkl raastettua (vegaanista) parmesaania

1 tlk tomaattimurskaa

3 rkl tomaattipyreetä

1 dl vettä

½ dl punaviiniä

4 tl vaahterasiirappia tai 1 rkl hunajaa

1 rkl tuoretta oreganoa hienonnettuna

(tai 1 ½ tl kuivattua)

Lisäksi

300 g spagettia

Valmistus

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet, hienonna myös siitakesienet. Raasta tempe. Jos käytät quornia, käytä se suoraan jäisenä.

Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota sipulia 5 minuuttia. Lisää siitakesienet ja jatka paistamista 2 minuuttia. Lisää tempe tai quorn ja kääntele sekaisin. Lisää soijakastike ja mausteet, jatka paistamista vielä 5 minuuttia.

Raasta parmesaani. Lisää se ja kaikki loput ainekset kastikkeeseen. Hauduta miedolla lämmöllä 10 minuuttia.

Keitä sillä aikaa spagetti suolalla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja kääntele kastikkeeseen.

Valmistusaika: 30 minuuttia

Annoksia: 4

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit