Paras tapa suolata kala – tasaisuus on taattu! - Ruokala - Ilta-Sanomat

Paras tapa suolata kala – tasaisuus on taattu!

Moni suolaa kalan ripottelemalla suolaa suoraan sen pinnalle, mutta varsinkin isompaa määrää kokatessa suolaliemi takaa tasaisen suolaisuuden koko kalaan. Suolaliemi on helppo tehdä.

Suolaamisen jälkeen kala huuhdellaan.­

6.10.2017 15:56

Jos valmistat ruokaa esimerkiksi kokonaisesta, isommasta kalasta, sen suolaaminen suolaliemessä takaa tasaisemman tuloksen kuin suolan ripotteleminen kalan pinnalle. Suolaliemen käyttäminen on myös helppo keino, vaikka viekin hieman enemmän aikaa.

Suolaa kala kymmenen prosentin suolaliemessä. Suolaliemessä suolaaminen mehevöittää kalaa.

Näin teet suolaliemen:

  1. Kiehauta 2 desilitraa merisuolaa ja 2 litraa vettä. Jäähdytä vesi ja aseta kala liemeen niin, että se peittyy kokonaan.

  2. Anna kalan seistä liemessä noin 20–30 minuuttia ennen kypsentämistä. Se, kuinka kauan annat kalan suolautua, riippuu kalan koosta. Toisin sanoen: mitä isompi kala on, sen pidemmän ajan se vaatii. Soppa365 kertoo esimerkkinä, että 600 gramman lohifilee suolautuu 20 minuutissa. Itseä miellyttävän, sopivan suolausajan löytää kokeilemalla.

  3. Kun kala on seissyt liemessä riittävästi, pyyhi sen pinnalta suola, huuhtele kala kylmässä vedessä ja kuivaa sen pinta. Tämän jälkeen kala kypsennetään joko paistamalla tai uunissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit