Ruokala

Kommentti: Minne katosi Speedy-hampurilaisravintola?

Julkaistu:

Kommentti
Paras hampurilainen ikinä! Se oli ammoin 1975 helppo huokaus Helsingin asematunnelin pyöreässä Speedy-pikaravintolassa, muistelee Pertti Koskinen.
Pakko tarkentaa, että paras Helsingissä ja oikeassa pikaruokalassa syömäni hampurilainen ikinä.

Eihän hampurilainen nuorelle aikuiselle 70-luvulla enää mikään ihan vieras ja uusi juttu ollut. 50-luvun lapsuudessa niitä kyllä vielä ihmeteltiin suuresti – ja mustavalkoisina piirroksina Kippari-Kalle-sarjakuvista.

Kippari-Kalle sai hädän tullen purkitetusta pinaatista yli-inhimilliset voimat. Kallen lihava kaveri Eetu taas ahmi pulleaan kupuunsa selvästikin epäterveellisiä hampurilaisia.

Vaikka Eetu oli aikaansaamaton läski, hampurilaiset kiehtoivat – ja pinaattia inhosimme kaikissa muodoissa. Eikä purkkipinaattia varmaan edes myyty Suomessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kippari-Kallen varjolla äiti yritti terveellistä pinaattia tyrkyttää, mutta ei koskaan hampurilaisia, vaikka resepti näytti sarjakuvistakin nähtynä yksinkertaiselta: jauhelihapihvi sämpylän välissä. Aamiaisella oli joskus sämpylää ja iltaruoaksi jauhelihapihvejä – mutta purilaisina ei aamu iltaa kotona kohdannut.

60-luvun teinivuosina opittiin syömään myös ulkona, nakkikioskilla. Aito hampurilaismaailma avautui loistokkuudessaan vasta ravintola Keltalyhdyn ulkomyyntiputkassa Kuopiossa.

Siellä myöhemmin musiikkimiehinäkin mainetta saavuttaneet Petterssonin veljekset paistoivat järjettömän herkullisia hampurilaisia pieneen ilta- ja ravintolaiässä yönälkään.

Kun elämä heitti Helsinkiin, oli iloinen yllätys, kun Rautatieaseman tunneliin, siihen keskiympyrän tilaan, ilmestyi hampurilaispesä: Elannon pikaruokapaikka ja kahvila Speedy. Speedyä mainostettiin pomppivalla jäniksellä ja amerikkalaisuudella.

Speedyn hampparit olivat ihan okei: sämpylä, pihvi, sipulia, sinappia ja ketsuppia. Jonoksi asti meitä riitti tunnelissa ja parissa muussa Speedy-pikapaikassa.

Junassa vieressä istunut nuori mies osoittautui huonekalusuunnittelijaksi, jonka ryhmän aikaansaannosta olivat Speedyn tuolit.

Olinhan minä niillä istunut. Eivät erityisen miellyttäviä.

– Niinpä. Se toimeksianto oli vastoin kaikkea oppimaamme: meidän piti tehdä tuolit, jotka näyttävät tosi mukavilta, mutta selkänoja on niin epämukava, ettei kukaan voi istua puolta tuntia kauempaa, tuolimies selitti.

– Amerikasta sekin idea oli tullut, että pikaruokalassa väki piti saada pois istumasta, vaihtumaan, jotta kauppa käy.

Olisikohan Speedy oikeasti mukavilla tuoleilla kestänyt Carrolsin, Wimpyn, Clockin ja myöhemmin McDonald’sin ynnä muiden purilaispaikkojen kyydissä sen tarun päättänyttä 70-luvun loppua pidemmälle?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt