Suomalaiset ruoat, joista ulkomaiset Michelin-tähden kokit vaikuttuivat: ”Todella hyvä, aion pyytää reseptin ravintolaani”

Saksasta, Belgiasta ja Hollannista kutsuttu ravintola-alan ammattilaisten ryhmä on kiertänyt tällä viikolla Suomessa tutustumassa kotimaisiin ruokatuotteisiin. He kertovat, mistä pitivät eniten.

René Frank (oik), Tapio Knuuttila (toinen oik), Marcel Gonzalez, Stijn Rotthier ja Sauli Kemppainen (vas) maistelivat erilaisia suomalaisia ruokatuotteita.

–  En tiennyt Suomesta juuri muuta kuin sen, että siellä on paljon järviä ja luontoa. Suomalaisten pitää tehdä enemmän töitä saadakseen ruokatuotteitaan tunnetuksi muualla Euroopassa, me emme tunne niitä yleisesti, hollantilainen keittiömestari ja isoa alan tukkuliikettä edustava Marcel Gonzalez sanoo.

Hän vastaa kysymyksiin Punkaharjulta reissusta, jossa myös muun muassa kansainväliset Michelin-ravintoloiden kokit tutustuivat suomalaiseen lähiruokaan.

– Olen ollut positiivisen yllättänyt kaikesta kokemastani ja maistamastani, hän sanoo myös.

Tunnettu suomalainen keittiömestari ja ravintoloitsija Sauli Kemppainen oli valitsemassa suomalaisia tuottajia, joiden elintarvikkeita sekä juomia ryhmälle esiteltiin.

Ryhmä kiersi Kauhavalla ja Punkaharjulla. Vieraat maistelivat muun muassa perunaa, kananmunia, herneitä, giniä, viskiä ja juustoja.

Kysyimme kolmelta mukana olleelta ulkomaiselta vieraalta, mitä ruokia he pitivät Suomessa erityisen kiinnostavina.

”Metsässä sai syödä koko ajan”

Marcel Gonzalez maistoi poroa elämänsä ensimmäisen kerran.

– Se oli todella kiinnostavaa. Pidin myös vegaanisesta sinihomejuustosta ja lakritsikastikkeesta, joka oli erittäin hyvää ja kiinnostavaa.

Belgialaisen huippukokin Stijn Rotthierien tausta on kolmen Michelin-tähden ravintolassa. Hän on perustanut Belgiaan oman ravintolan, jolle povataan myös tähteä.

Hän vaikuttui Punkaharjun metsistä. Rotthier oli sienessä ensimmäistä kertaa elämässään.

– Metsässä sai syödä ihan koko ajan, hän kertoo huvittuneena.

– Olin yllättänyt siitä, miten hyvää poronliha oli, Rotthier mainitsee myös yhden häntä kiinnostaneen tuotteen.

Hän mainitsee lisäksi vihanneksista herneet.

Resepti mukaan Hollantiin

Suomalaisille tuttu jälkiruoka saa erityisen maininnan.

– Voi kuulostaa oudolta, mutta yksi parhaista ruoista, mitä täällä olen syönyt, oli hotellilla nautittu pannukakku. Se oli todella hyvää, tulen muistamaan sen.

Saattaa olla, että suomalaistyylistä pannukakkua tullaan näkemään hänen ravintolassaan.

– Aion myös pyytää reseptin Sauli Kemppaiselta ja kokeilla sitä omassa ravintolassani. Katsotaan, saammeko siellä saman tuloksen kuin mitä sain maistaa täällä. Vien varmasti ravintolaani joitakin vaikutteita Suomesta.

Ulkomaiset vieraat viedään usein saunomaan, kun suomalaista kulttuuria halutaan esitellä. Se oli oli Rottierille sienestämisen lisäksi uusi kokemus.

– Yksi mieleenpainuvin kokemus oli saunominen ja vihdan käyttäminen. Söimme myös siinä aina välissä ja palasimme taas saunaan. Upea kokemus. Oli todella mielenkiintoista, aivan uusi kulttuuri minulle, hän kertoo.

Lakka kiinnosti palkittua jälkiruokamestaria

René Frank on arvostettu keittiömestari Berliinissä sijaitsevassa kahden Michelin-tähden ravintolassaan Codassa. Hänet palkittiin tänä vuonna 50 parasta ravintolaa -äänestyksessä maailman parhaana pastry chefinä, eli jälkiruokien huippuammattilaisena.

Hänelle Suomi oli ennestään tutumpi. Edellisestä vierailusta on kulunut jo 20 vuotta.

– Oli hienoa nähdä nyt muutakin kuin Helsinkiä.

– Meillä oli täällä mahtava kalastusreissu. Sieniretkellä löysimme upeita kantarelleja ja mustikoita. Metsät täällä ovat samankaltaisia kuin Saksassa, mutta täällä luonto on puhtaampaa, eikä metsässä nähnyt muita ihmisiä ryhmämme lisäksi.

Frank mainitsee kiinnostavista suomalaisista tuotteista poronlihan, viskit, ginit sekä marjat.

– Lakka oli myös todella kiinnostava. Lisäksi maistelimme suklaata, perunaa, herneitä ja kalaa. Sain täällä uusia ideoita ja haluan ehdottomasti tulla takaisin tutustumaan lisää.

Suomalaiset tuotteet tiukassa seulassa

Sauli Kemppainen oli myös ryhmän mukana. Hän on asunut Saksassa 12 vuotta ja työskennellyt ulkomailla yhteensä 20 vuotta.

– Suomessa on paljon hyviä tuotteita, jotka voisivat kiinnostaa ulkomaillakin, tiedän sen omasta kokemuksestani Saksasta. Ne voivat kuulostaa itsestään selvyyksiltä, mutta esimerkiksi pohjoisessa kasvavissa marjoissa on älyttömästi makua. Ja puhtaat järvet vaikuttavat kalan makuun.

–  Täällä on siis paljon muutakin, mitä voisi viedä, mutta jos halutaan ulkomaille, tuotantoa täytyy olla tarpeeksi. Liian pieni yritys ei voi tuottaa tarvittavia määriä, Kemppainen toteaa.

Kansainvälinen ryhmä tuli Suomeen Skabam Oy:n perustajien Tapio Knuuttilan ja Pia Tapio-Knuuttilan kutsumina.

Tapio Knuuttila kertoo, että matkan tarkoituksena oli avata kansainvälisiä ovia erilaisille ja mahdollisimman monille kotimaisille tuottajille.

Joillekin suomalaisille tuotteille matka toikin mahdollisuuksia.

Esimerkiksi isoa, hollantilaista Bidfood-tukkuliikettä edustava Marcel Gonzalez tekee laatuarvioita tuotteista, joita tukku ottaa myyntiin. Yrityksellä on Hollannissa yli 25 000 asiakasta muun muassa hotelli- ja ravintola-alalla. Suomalainen lakritsikastike, gini, viski ja punajuuret pääsivät tiukan seulan läpi hänen listalleen ja kaupan valikoimiin.

– Teimme tämän reissun eteen vuoden työtä ja voi sanoa, että se oli onnistunut. Monet tuotteet saivat erittäin hyvän vastaanoton ja niistä oltiin kiinnostuneita myös bisnesmielessä, Tapio Knuuttila kertoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit