80-luvun poksahteleva hittijäätelö tekee nyt paluun, vaikka resepti katosi – tässä ovat kevään 2022 uutuusjäätelöt

Uutuusjäätelöiden joukosta löytyvät myös tuutit Pätkiksen ja Turkin pippurien ystäville.

Uusissa jäätelöissä on nyt rutkasti testattavaa.

Kevät koittaa – ja alkaa näkyä myös kauppojen pakastealtaissa. Uutuusjäätelöitä on tänäkin vuonna runsaasti. Osa niistä ilmestyi pakastealtaisiin jo helmikuussa, ja maaliskuussa on luvassa lisää.

Maku on suomalaisille tärkeää, mutta valmistajien *kyselytutkimuksen mukaan myös kotimaisuus ja kierrätettävyys vaikuttavat valintoihin.

– Jäätelön kotimaisuus on nyt ajankohtaisempi asia kuin koskaan. Tästä kertoo se, että maidon ja kerman kotimainen alkuperä sekä kotimainen valmistus ovat teettämämme kyselyn mukaan ylivoimaisesti tärkeimpiä valintakriteereitä jäätelöä ostettaessa, Froneri Finlandin markkinointijohtaja Minna Brunberg kertoo.

Lisäksi kuluttajat arvostavat sitä, jos pakkaus on kierrätettävää muovia tai jos se on muoviton.

Jäätelötrendeissä ovat nousussa nyt myös niin kutsutut premium-tuotteet, kuten isot jäätelötuutit, jotka sisältävät reilusti kastikkeita ja sattumia. Myös täysin kasviperäisten tuotteiden määrä kasvaa. S-ryhmältä kerrotaan, että jatkossa kaikissa ketjun marketeissa maidottomat jäätelöt löytyvät helposti, sillä ne ovat esillepanoissa omana kokonaisuutenaan.

Poimimme runsaasta valikoimasta 23 kiinnostavaa uutuutta.

Pinkki yllättäjä

Yksi uutuusjäätelö saattaa yllättää – ja ilahduttaa – ainakin nostalgikkoja. Uutuuksien joukossa on nimittäin paluun tekevä retroherkku: Pinkki Super -puikko, joka on päällystetty poksahtelevalla karkkirakeella.

1980-luvulla lapsuuttaan eläneet saavat nyt tutun tuotteen takaisin.

1980-luvulla lapsuuttaan viettäneet saattavat muistaa poksahtelevan jäätelön varsin hyvin.

Kun Pinkistä haukkasi palan, kuului kielellä ensin pienenpieni ritinä. Ja sitten sihinä – juuri ennen kuin kuoret poksahtelivat suussa, Me Naisten jutussa muisteltiin aiemmin.

Tältä näytti 1980-luvun luvun Super pinkki.

Super Pinkki poistui markkinoilta vuonna 1986, nykyiseltä valmistajalta Fronerilta kerrotaan. Vaikka siitä on jo pitkä aika, toiveita tuotteen paluusta on kuulemma tullut säännöllisesti. Täsmälleen 80-luvun tuotetta vastaavaa jätskiä ei ole voitu kuitenkaan valmistaa, sillä sen tarkkaa reseptiä ei ole tallessa, valmistajalta kerrotaan.

Tuotteen muoto, väri ja ”poksurakeet” ovat pysyneet ennallaan.

– Tuotteen muoto, väri ja ”poksurakeet” ovat kuitenkin pysyneet ennallaan, ja makumaailma on kehitetty mahdollisimman lähellä alkuperäistä.

Classicin uusia makuja

Classicin kiinnostavat uutuudet ovat paahteinen voi-suolainen karamelli sekä valkosuklaa-lakritsi.

Uusia karkkituutteja

Suositut karkit ovat nyt myös jäätelöiden makuina. Lisäksi pakastealtaissa on uusi tuutti, Pingviinin överi-kinuski, jossa luvataan olevan runsaasti kastiketta.

Turkinpippuri on yksi suosikkimakeisilta makunsa saaneista uutuuksista. Kuvailu tuotteesta on jännittävä: uusi tuutti sisältää sitruksenmakuista kermajäätelöä ja mansikkaista, kiivinmakuista kermajäätelöä sekä salmiakkikastiketta salmiakkilakritsinmakuisilla paloilla.

Suosittu suklaapatukka on nyt myös jätskituutissa. Pätkis-tuutti sisältää mintunmakuista kermajäätelöä sekä maitosuklaalla kuorrutettuja rapeita vehnämuroja.

Klassikko uudella maulla

Pingviini-sarjan uutuus on puikko, jossa on vaniljakermajäätelöä karamellisydämellä.

Fazerin premium-sarjan uusi tuote on vadelmajogurttia ja suklaata sisältävä puikko.

Gluteeniton tuutti

Valio Jäätelöfabriikki-sarjan tulokas on sitruuna-lime -tuutti. Se sisältää sitruunaista kermajäätelöä ja limekastiketta. Sarjan tuotteet ovat laktoosittomia ja gluteenittomia, vaikka ainesosaluettelossa on mainittu vehnäkuitu. Se ei kuitenkaan sisällä gluteenia, Valiolta kerrotaan.

Lisää gluteenittomia tuutteja ja jääkahvia jäätelössä

3 Kaveria -jäätelöbrändin kevään uutuuksissa on muun muassa jääkahvin makuinen puikko. Se sisältää kahvijäätelöä, kermajäätelöä sekä kahvilla maustetun suklaakuoren. Tuote on laktoositon ja gluteeniton.

Kolmen kaverin uutuuksina ovat lisäksi jäätelötuutit: laktoosittomat Kinuski & Merisuola ja Suklaa & Vaniljakastike sekä vegaaninen Pistaasituutti. Kaikki tuutit ovat myös gluteenittomia.

Puolen litran pakkauksessa myytävä uutuus on Minttu & Marjat, joka on vegaaninen. Jäätelön seassa on minttusuklaakuoren lastuja.

Uusi pakkausmateriaali

Aino-jäätelöt on pakattu uudenlaisiin pakkauksiin. Valmistaja Froneri kertoo, että pakkausten biopohjaisen muovin raaka-aineena hyödynnetään muun muassa biojätettä fossiilisen raaka-aineen sijaan. Uudet Aino-sarjan maut ovat Paahteinen voi fudge sekä Hasselchocotella.

Jymyltä kolme uutuutta

Kotimaiselta Jymyltä tulee nyt kolme uutta tuotetta: Suolakinuski & Maitosuklaa, Vapaus Salmiakki-Lakritsi sekä vegaaninen Jymy Kinuski & Suolapähkinä. Yritys kertoo sivuillaan, että tuotteet valmistetaan luomuraaka-aineista.

Vegaanisessa kinuski ja suolapähkinä-jäätelössä on vaahterasiirapin makua, suolattuja maapähkinöitä sekä kinuskia.

Suolakinuski- ja maitosuklaa -jäätelössä on kermajäätelöä, jonka seassa on kinuskia ja rapeita maitosuklaalastuja.

Jymyn Vapaus-sarjan jäätelöt ovat gluteenittomia ja laktoosittomia jäätelöitä, joiden lupaus on vähärasvaisuudessa. Kevään uusi maku on salmiakki-lakritsi.

Uusi ötökkäjätski

Pirkan ötökkämehujäät ovat nousseet suosituiksi. Tuotesarjan kevään uutuus on salmiakkia ja päärynää sisältävä Hämis.

Jäätelöveneen kesämaku

Sia-jäätelöt ovat ruotsalaisia tuotteita ja saatavilla isoimmista marketeista. Kevään uutuuksissa on myös maidottomia vaihtoehtoja.

Sian tunnetuimpia tuotteita ovat jäätelöveneet. Uutuutena on sesonkimaku vadelma-valkosuklaa. Vadelmanmakuista kermajäätelöä, vadelmahilloa sekä valkosuklaakuorrutetta venevohvelissa sisältävä monipakkaus on myynnissä kevään ja kesän ajan.

Marshmallow-jäätelö oli viime kesänä tarjolla irtojäätelönä, nyt se tulee myös puolen litran pakkauksessa. Vaahtokarkinmakuisen kermajäätelön seassa on pieniä vaahtokarkkeja.

Sarjan vegaaninen uutuus on kaurapohjainen Suklaa & Brownie. Kaurajäätelössä on brownie-paloja sekä suklaakastiketta hasselpähkinöillä. Vegaanisessa sarjassa on lisäksi uutuutena suolakaramelli.

Maidoton minttu-suklaa

Ruotsalaisia uutuustuotteita edustaa myös Oatlyn vegaaninen minttusuklaa. Kaurapohjaisen jäätelön seassa on suklaapaloja.

Uusia jättiksiä

Jättis-tuutteihin on tullut uusi maku Yeti, jossa on mustikka- ja vaniljakermajäätelöä, mustikkakastiketta sekä vaniljainen kuorrute. Sarjaan tulee lisäksi Jättis Bestis -nimeä kantavia uutuuksia.

Bestis-sarjan uudet maut ovat classic, salmiakki ja suolainen kinuski.

Suosittu Exotix-jäätelöpuikko tulee uutuutena isompaan, lähes litran kokoiseen pakkaukseen.

Ben & Jerrys -tuoteryhmään tulee useita uusia makuja. Yksi niistä on maidoton, marjainen maku, joka sisältää vadelmajäätelöä, kaakaokeksipaloja sekä karamellikastiketta.

*Fronerin tulokset perustuvat kyselyyn, johon vastasi 300 kuluttajaa, joiden ikähaitari oli 16–64-vuotta.

Lähteet: Valmistajat, S-ryhmä, K-ryhmä

Kuvat: Valmistajat

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit