Pidin ennen makaronilaatikkoa suuritöisenä kunnes aloin lisäämään makaronit suoraan pussista keittämättä. Lisään vain vähän enemmän nestettä ja kypsennysaikaa. Tulee jopa parempaa kuin ennen, kun ei ole vaaraa muusiksi menneistä makaroneista. Arkiruoka muuttui myös vielä astetta helpommaksi.
Näin kirjoittaa eräs Vauva.fi-sivustolla. Aloitus on kirvoittanut keskustelupalstan kävijät jakamaan omat ruoanlaittoniksinsä. Vastaavan reseptin löydät Ruokalan reseptipankista.
Moni keskusteluun osallistuva kertoo luottavansa arjessa uuniruokiin: ne valmistuvat kuin itsestään muiden askareiden ohessa.
Nämä vinkit ovat helpottaneet arkea suomalaisissa kodeissa.
”Pidän aina varalla raaka-aineet kiusausta varten”
Laatikkoruoat ovat arjen pelastajia monessa perheessä.
Useampi keskustelija mainitsee kiusaukset ja laatikkoruoat arjen pelastajina. Niitä kannattaa tehdä kerralla isompi satsi ja laittaa loput pakkaseen. Yhdessä perheessä urakoidaan esimerkiksi kerralla pakastin täyteen makaronilaatikkoa.
– Pidän aina varalla raaka-aineet kiusausta varten, sillä sen on yksi helpoimmista arkiruoista. Pakastimessa on perunasipulisekoitusta, juuressuikaleita ja jotain maustettua lihaa. Kuiva-ainekaapissa pidän purkkikalaa ja jääkaapista löytyy aina pari purkkia ruokakermaa.
”Hävikki on käytännössä nolla, ja saan aina tuoretta leipää”
Tiedätkö, mitä kaikkea voikaan pakastaa?
Pakastinta kannattaa keskustelijoiden vinkkien perusteella hyödyntää monenlaiseen säilömiseen.
– Porkkanaraasteen voi pakastaa pieniin pusseihin ja sulattaa tarvittaessa. Ei tarvitse kaivaa hankalaa kodin monitoimihirvitystä joka kerta esiin.
”Porkkanaraasteen voi pakastaa pieniin pusseihin ja sulattaa tarvittaessa. Ei tarvitse kaivaa hankalaa kodin monitoimihirvitystä joka kerta esiin.
– Yksinasuvaa on helpottanut kovasti tapa ostaa viipaleleipää tai viipaloida se itse ja laittaa leipä sitten pakastimeen. Otan sieltä paahtimen kautta aina vain sen verran, kun tarvitsen. Hävikki on käytännössä nolla, ja saan aina tuoretta leipää.
– Pakastetut sipulikuutiot nopeuttavat todella monen ruoan tekemistä. Sipulit voi myös itse kuutioida ja pakastaa.
Nerokas vinkki on myös yrttien pakastaminen. Pasta-aterialta ylijäänyt ruukkubasilika ei mene hukkaan, kun sen pilkkoo rasiaan tai pussiin ja pakastaa ennen nuupahtamista.
”Kannattaa kypsentää enemmän kerralla”
Kun keität perunoita, keitä kunnon satsi kerralla!
Suunnitelmallisuus kannattaa, ja ruokaa laittaessa on hyvä miettiä jo seuraavan päivän aterioita.
– Esimerkiksi kanafileitä kannattaa kerralla paistaa tuplasatsi. Niistä saa helposti proteiinin seuraavan päivän ruokaan, kun lounaaksi valmistuu kanasalaatti tai illalla kanatacot.
– Kun kypsentää kanasuikaleita tai jauhelihaa, kannattaa kypsentää enemmän kerralla ja pakastaa kypsänä. On paljon nopeampi tehdä laatikkoruokia, keittoja tai kastikkeita, kun lihat on jo kypsennetty etukäteen. Samoin jos tekee kanankoipia uunissa, kannattaa valmistaa tuplamäärä kanaa ja pakastaa se perattuna. Näin valmistuu todella nopeasti ja helposti oikaistu kanaviillokki.
”Kun kypsentää kanasuikaleita tai jauhelihaa, kannattaa kypsentää enemmän kerralla ja pakastaa kypsänä. On paljon nopeampi tehdä laatikkoruokia, keittoja tai kastikkeita, kun lihat on jo kypsennetty etukäteen.
– Vihanneksia voi pilkkoa valmiiksi muutaman päivän satsin jääkaappiin odottamaan. Sieltä on nopea lisätä vaikka wokkiin, pastaan tai salaattiin.
– Kiusaukset on nopein tehdä kypsästä perunasta. Keitettäessä tupla määrä ja seuraavana päivänä tekee lopuista kiusauksen.
– Aina, kun keität jotain lisuketta (riisi, perunat, pasta yms.), niin keitä ekstraa. Perunoista tulee seuraavalle aterialle vaikkapa pyttipannu, riisistä paistettua riisiä, pastasta pastasalaattia jne.
”Käytän mahdollisimman vähän astioita”
Laiska tiskaaja ennakoi sotkun määrän.
Suunnittelemalla säästää ajan ja rahan lisäksi myös ympäristöä, kun hävikki vähenee.
– Ylijäänyt porkkanaraaste menee pakastimeen ja sieltä sosekeittoon tai sämpylätaikinaan.
– Valmiit wokkivihannekset tai keittojuurekset nopeuttavat hommia ja vähentävät, ainakin meillä, hävikkiä.
– Olen laiska kokki, jota ei siivous innosta. Siksi käytän ruokaa laittaessa mahdollisimman vähän astioita. En esimerkiksi ruskista jauhelihaa erikseen pannulla vaan sen kattilan pohjalla, jossa aioin tehdä keiton.
Kommentit editoitu Vauva.fi-keskustelusta. Vauva.fi ja Ilta-Sanomat kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.
FAKTA
Muista myös nämä arkea helpottavat keskustelupalstan ruoanlaittovinkit!
Valkosipulista saa kuoret pois helposti, kun painaa kynttä veitsellä leikkuulautaa vasten.
Ylijäämäpaahtoleivästä toi tehdä krutonkeja tai korppujauhoja.
Lihapullat valmistuvat ilman rasvan käryä kätevästi uunissa.
Kun tekee kerma- tai valkosipuliperunoita tai muita laatikkoruokia, kannattaa raakoja perunasiivuja kiehauttaa hetki ennen uuniin laittoa. Kypsymisaika lyhenee huomattavasti ja perunasta irtoaa tärkkelystä sitomaan laatikkoa tai lisukeperunoita.
Sitruunasta ja limestä irtoaa enemmän mehua, jos hedelmä on huoneenlämpöinen ja ennen puristamista sitä rullaa pöydän pintaa vasten.
Vinkit poimittu Vauva.fi-keskustelupalstalta.
Mitkä ovat sinun parhaat ruoanlaittovinkkisi tai arkea helpottavat keittiöniksit? Kommentoi alle!