Vähemmän lihaa, enemmän kasviksia – näin tuunaat suositun arkiruuan uusiksi

Upota osa päivän kasviskiintiöstä pastakastikkeeseen.

Pastakastikkeessa on jauhelihan lisäksi herkkusieniä, parsakaalia ja kirsikkatomaatteja.

Pasta tomaattisella jauhelihakastikkeella on monessa kodissa suosittu arkiruoka.

Tällä reseptillä syntyy hieman erilainen jauhelihakastike, sillä kastikkeeseen tulee vähemmän jauhelihaa kuin monessa muussa ohjeessa. Kasviksia kastikkeessa on sen sijaan reilusti. Kastikkeeseen sujautetaan niin herkkusieniä, parsakaalia kuin kirsikkatomaattejakin.

Ruuan valmistus on hyvin helppoa.

Jauheliha ruskistetaan ensin omassa rasvassaan ja laitetaan sitten hetkeksi sivuun odottamaan.

Seuraavaksi pannulle pääsevät kasvikset. Kun kasviksia on paistettu tovi, mukaan lisätään mausteet, tomaattimurska, oliivit ja jauheliha.

Kastike saa porista kymmenisen minuuttia. Sinä aikana ehtii keittää spagetin.

Viimeisen silauksen kastike saa sitruunamehusta, jonka voi lisätä kastikkeeseen juuri ennen kuin kastike käännellään kypsän pastan joukkoon.

Ohjeen löydät Soppa365:stä!

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit