Tytötkin panee! Kolme tamperelaisnaista pyörittää panimoa ja tuhansien seuraamaa olutmediaa: ”Kyllä minulta on joskus tiskillä kysytty, että mitä siideriä laitetaan” - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Tytötkin panee! Kolme tamperelaisnaista pyörittää panimoa ja tuhansien seuraamaa olutmediaa: ”Kyllä minulta on joskus tiskillä kysytty, että mitä siideriä laitetaan”

Brewcat on paitsi kiertolaispanimo, myös olutmedia, joka haluaa jakaa käsityöläisoluiden ilosanomaa ja osoittaa, että naisetkin harrastaa ja panee.

Brewcatsin someissa maistellaan myös muiden pienpanimoiden oluita, sillä naiset haluavat edistää käsityöläisoluiden kulttuuria.

10.6. 17:21

– Kun päätin, että perustan oman pienpanimon, tajusin, että varmaan pitäisi opetella panemisen lisäksi myös juomaan olutta. Kolme viikkoa maistelin oluita kotona mieheni kanssa, jonka jälkeen syntyi Brewcats.

Laura Weckström, 40, lähti olutalalle vajaa kuusi vuotta sitten lähes ummikkona. Nyt hänellä on oma olutmerkki Brewcats ja sen ympärille rakennettu tytötkin panee -media, joka tekee kaikkea olueen liittyvää sisältöä aina maisteluista podcastiin ja twitch-striimeihin.

Laura (vas.) ja Linda tiesivät jo kiertolaispanimoa perustaessa, että siitä tulee myös someilmiö.

Idea syntyi yhteistyöbissestä

Biotieteitä opiskellut Laura innostui oluen panemisesta miehensä mentalisti Jose Ahosen myötä.

– Jose opetti minut panemaan olutta ja innostuin siitä täysin. En silloin vielä juonut olutta, mutta minua kiinnosti mikrobiologinen prosessin sen panemisen taustalla.

Pian kotona pantu olut vaihtui yhteistyöolueen pienpanimon kanssa. Kokemus sai aikaan idean omasta kiertolaispanimosta.

– Olen tehnyt aikaisemmin musiikkia ja huomasin, että oluen panemisessa on vähän sama klangi. Uuden bissen lanseeraaminen tuntuu melko samalta kuin uuden sinkun julkaisu. Ensin sitä ideoidaan, hiotaan ja markkinoidaan, kunnes se saadaan vihdoin julki ja kaikkien nähtäville.

Josen työtilanne ei kuitenkaan antanut periksi panimon perustamiselle. Siispä Laura kysyi mukaan paria ystäväänsä ja näin syntyi kolmen mimmin pyörittämä kiertolaispanimo ja someilmiö Brewcats – tytötkin panee.

Somettava kiertolaispanimo

Alkuperäisestä kokoonpanosta mukana ovat vielä Laura ja hänen ystävänsä Linda Silvonen, 28. Tänä vuonna mukaan liittyi myös Jonna Nykvist, 27.

– Twitch-striimaamisen myötä myös Jonna tuli osaksi meidän tiimiä. Meille on alusta asti ollut selvää, että sosiaalinen media ja sen tekeminen on iso osa meidän työtä ja brändiä. Teemme livestriimejä, podcastia, Instagramia ja ylläpidämme omaa Facebook-ryhmää, Laura kertoo.

Twitch-striimeissä kolmikko maistelee oluita ja jutustelee seuraajiensa kanssa. Kun korona hellittää, heidän on tarkoitus striimata myös tien päältä.

Vaikka olutta pannaan edelleen, aikoo Brewcats valloittaa tulevaisuudessa myös Youtuben ja julkaista kirjan.

– Olen itse meistä ainoa, joka tekee töitä yrityksemme parissa täyspäiväisesti. Tästä syystä oman olutmedian kasvattaminen on hidasta. Tulevaisuudessa meidät kuitenkin löytää myös Youtubesta ja mahdollisesti myös kirjahyllystä.

Tytöttely jäi, kun oluet alkoivat puhua puolestaan

Laura kertoo, että Brewcats vastaanotettiin miehisellä olutalalla hyvin.

– Vaikka oluen paneminen on alkujaan ollut naisten hommaa, on ala nykyään melko miehinen. Valtaosa otti meidän mimmijengin kuitenkin hyvin vastaan.

Laura kertoo jättäneensä tytöttelyn omaan arvoonsa.

– Toki joukossa on aina niitä tyyppejä, jotka tytöttelevät meitä ja naureskelevat, että tulemme alalle ilman mitään tietoa oluesta. Tosin nyt lähes 40 oluen jälkeen tytöttelijät ovat aikalailla hiljentyneet, koska ei siellä lanseerattujen bissejen joukossa kovin montaa huonoa ole ollut.

Laura kertoo törmänneensä vastaavaan käytökseen myös joissain olutravintoloissa.

– Kyllä minulta on joskus olutravintolan tiskillä kysytty, että mitä siideriä laitetaan. Ei tosin enää pitkään aikaan. En tiedä johtuuko se siitä, että asenne on muuttunut vai siitä, että baarimikko on tunnistanut kenelle puhuu.

Lähes 6 vuoden ja 40 oluen jälkeen tytöttely on Lauran mukaan loppunut. Kuvassa naiset panevat olutta vuonna 2016.

Paneminen on naisten hommaa

Laura kertoo, että naisten olutharrastaminen näkyy myös Brewcatsin fanikunnassa ja toiminnassa.

– Meidän seuraajiin kuuluu paljon naisia ja olemme järjestäneet myös kursseja, joissa opetimme heitä panemaan olutta. On siis selvää, että olutharrastajia löytyy meistä mimmeistäkin!

Laura kertoo itse opettaneensa Brewcatsin striimaajan Jonnan juomaan olutta. Kolmikon myötä olutpiireihin on tullut muitakin naisia.

– Toki meidän häärääminen alalla on varmasti vetänyt muutaman mimmin mukaan, mutta ei varmasti niin montaa, kun sitä haluaisi itselleen uskotella. Kyllä naiset ovat harrastaneet olutta aina!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit