Näin onnistut parsan grillauksessa – vain hetki riittää - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Näin onnistut parsan grillauksessa – vain hetki riittää

Vihreitä parsoja on uskomattoman helppoa grillata, kun muistaa muutaman niksin.

Grillatut parsat voi tarjota vaikka alkupalaleivällä pekonin ja ketunleipäpeston kanssa.­

3.5. 13:21

Vihreät parsat kuuluvat kevään odotetuimpiin herkkuihin. Ne sopivat hyvin myös grillissä kypsennettäviksi.

Tärkeintä parsojen grillauksessa on muistaa niiden esikäsittely. Ensin parsoista napsautetaan kuiva kanta pois. Vihreiden parsojen kuoriminen ei ole tarpeen, elleivät varret vaikuta kuivahtaneilta.

Parsoissa saattaa olla hiekkaa ja muuta likaa, joka olisi hyvä saada pois ennen kypsennystä. Yleensä huuhtelu runsaalla juoksevalla vedellä riittää, mutta jos hiekkaisuus epäilyttää, parsat voi kiehauttaa voimakkaasti kuplivassa vedessä esimerkiksi paistokasarissa. Huuhtaisu kylmällä vedellä pysäyttää kypsymisen.

Öljyssä pyöräytetyt parsat voi grillata joko ritilällä tai parilalla. Epäsuora lämpö takaa, etteivät nuput pääse mustumaan vaan säilyttävät vihreytensä. Muutama minuutti riittää paahtamaan parsat niin, että niiden rakenne säilyy edelleen napakkana.

Katso ohje Soppa365:sta!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit