Kun Ruotsin Lidleissä on Suomi-viikot, tuotteita myydään loppuun ja ”asiakkaita on jonoksi asti” – 7 suosituinta suomalaistuotetta

Lidlin Ruotsin myymälöissä esitellään aika ajoin suomalaisia elintarvikkeita ja puhdistusaineita.

Siniselle Lenkille löytyy ostajia Ruotsissakin.

16.3.2021 16:37

Suomalaisille tuttuja paistopistetuotteita viedään myös ulkomaille, kerroimme helmikuussa. Lidl kertoi tiedotteessaan, että ketju vie suosituimpia tuotteitaan Suomesta Ruotsiin, Puolaan, Tshekkiin ja Slovakiaan.

Luomuruispala, luomukaurasydän, sulhaspiirakka, riisipiirakka sekä korvapuusti ovat niistä suosituimpia.

Ruotsin myymälöissä esitellään säännöllisesti muitakin suomalaisia tuotteita. Suomi-viikoilla myymälöissä on tarjolla muun muassa elintarvikkeita, makeisia ja pesuaineita, kuten tervashampoota ja mäntysaippuaa.

”Asiakkaita jonoksi asti”

Finnish Week eli Suomi-viikko on nykyisin niin suosittu, että teemaviikkoa vietetään kolmesta neljään kertaan vuodessa, Lidlin viestinnästä kerrotaan. Se on Ruotsissa yksi suosituimmista teemaviikoista.

– Voisi jopa sanoa suosituimmaksi, koska usein teemaviikon alkaessa myymälöiden ulkopuolella on asiakkaita jonoksi asti. Lisäksi tuotteet myydään aina loppuun nopeasti, viestinnästä kerrotaan Ilta-Sanomille.

Eniten suomalaisia tuotteita myydään Upplands Väsbyssä. Myös Göteborgissa, Haningessa, Boråsissa sekä Eskilstunassa on hyvin kysyntää suomalaisille tuotteille.

Ruotsissa asuu yli 150 000 Suomessa syntynyttä henkilöä. Ensimmäisen, toisen tai kolmannen polven suomalaisia arvioidaan asuvan Ruotsissa noin 675 000, Suomi ulkomailla-sivusto kertoo.

Ruotsin Lidlin Facebook-sivuilla Suomi-viikkoja koskevissa kommenteissa vilahteleekin suomalaisilta kuulostavia nimiä.

– Verimakkaraa saisi tuoda, yksi Facebookissa Lidlille esitetty toive kuuluu.

Sinistä Lenkkiä, suklaata, lauantaimakkaraa ja tervashampoota

Suosituimmat teemaviikkojen suomalaistuotteet ovat suhteellisen perinteisiä: Sininen Lenkki, lauantaimakkara ja kaalikääryleet.

Lisäksi Ruotsin myymälöissä asiakkaita kiinnostavat erityisesti lakumatot, pelmenit ja Tupla Maxi -patukat. Pesuaineista suosituimpia ovat tervashampoo sekä mäntysaippua. Tervashampoon kerrotaan myyvän aina erityisen hyvin.

– Viime vuosina on myös huomattu joidenkin tuotteiden suosion kasvavan. Näitä ovat esimerkiksi grillkorv med bacon (grillimakkara pekonilla), rinkeli, valkosipuli-perunat ja peruna-sipulisekoitukset.

Teemaviikoilla on myynnissä lisäksi muun muassa vispipuuroa ja Sisu-pastilleja.

Suosituimmat suomalaistuotteet:

1. Länkkorv (Sininen Lenkki)

2. Lördagskorv (Lauantaimakkara),

3. Kåldolmar (Kaalikääryleet)

4. Pelmenit (Pelmenit)

5. Laktrismattor (Lakumatot)

6. Tjärshampo (Tervashampoo)

7. Tupla Maxi

Lähde: Lidl

Ikävä kauraleipää

Kerroimme aiemmin Tukholmassa asuvista suomalaisista, 27-vuotiaista Loviisa Läärästä ja Pauliina Perkiöstä ja siitä, mitä suomalaisia ruokia he kaipaavat Suomesta.

– Monet Ruotsissa asuvat suomalaiset tuovat Suomesta esimerkiksi 100-prosenttista kauraleipää. Sellaista on täältä vaikea löytää. Se olisi kyllä ehkä hyvä markkinarako suomalaisille yrittäjille, he kertoivat.

Ksylitolipurkan naiset mainitsivat myös yhdeksi kaipauksen kohteekseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit