Nyt tarvitaan voimapullaa ja -lettuja! Tässä parhaat taikinat – Vappu Pimiän reseptillä tulee herkkua - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Nyt tarvitaan voimapullaa ja -lettuja! Tässä parhaat taikinat – Vappu Pimiän reseptillä tulee herkkua

Käsillä tekeminen, kuten vaikka leipominen ja kokkaaminen ovat yksi hyvä tapa rentoutua ja rauhoittua. Jos olet aikeissa tehdä pullaa tai lettuja, näillä ohjeilla onnistut.

Kevytmaito voi sopia kahviin, mutta lettutaikina tehdään raaka- tai täysmaitoon.­

7.3. 13:00

Viime vuonna maalis-huhtikuussa jouduttiin uuteen tilanteeseen, jossa ainakin alkuun nousi myös tietynlainen tsemppihenki. Nyt voimat saattavat olla vähissä.

Käsillä tekeminen, kuten leipominen, voi ainakin hetkeksi rentouttaa ja tuoda hyvää mieltä. Julkaisimme viime vuonna pian koronasulun alkamisen jälkeen jutun voimapullasta.

– Kun maailma ympärillä heittää häränpyllyä, on aika soveltaa taikinaterapiaa, jutussa siteerattiin asiaa selittävää somepäivitystä.

Nyt toisena koronakeväänä samaa ajatusta voisi ehkä taas käyttää. Kokosimme ohjeita parhaista pulla- ja lettutaikinoista.

Psst! Jos ei yksinkertaisesti jaksa tehdä itse, pientä iloa voi myös hankkia kaupan pakastealtaasta – tai tukemalla ravintoloita, leipomoita ja kahvilayrittäjiä.

Pullataikina

  • 7 ½ dl maitoa

  • 75 g hiivaa

  • 2 ½ dl sokeria

  • 1 rkl rouhittua kardemummaa

  • 1 kananmuna

  • 2 l vehnäjauhoja

  • 2 tl suolaa

  • 200 g pehmeää voita

Valmistusohjeet

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva joukkoon.

  2. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma ja kananmuna.

  3. Sekoita suola jauhojen joukkoon. Lisää jauhoja pikkuhiljaa koko ajan käsin alustaen. Lisää lopuksi voi ja alusta se taikinaan.

  4. Vaivaa taikina kiinteäksi palloksi. Jätä taikina mieluummin hieman löysäksi kuin liian kiinteäksi. Kohota liinan alla lämpimässä ja vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.

  5. Valmista haluamiasi pullia.

Sadun ja Jennin superhyvät pullat ilman kananmunaa

Kananmuna ei ole välttämätön pullataikinassa. Kerroimme aiemmin uunifetapastasta tunnetun Jenni Häyrisen pullataikinasta sekä sitä aiemmin Satu Rämön erittäin onnistuneista korvapuusteista.

Molemmissa ohjeissa onnistuminen tuli kananmunattomasta taikinasta ja siitä, että taikina jätettiin riittävän löysäksi.

Jätä pullataikina mieluummin hieman löysäksi kuin liian kiinteäksi.­

Turvota tarpeeksi, niin ne eivät tartu pannuun

Hyvän lettutaikinan salaisuus on tarpeeksi pitkä turvotusaika. Puoli tuntia odottelua takaa sen, etteivät letut hajoa käännettäessä pannulle, Soppa365:n hyvässä ohjeessa todetaan.

Ruokalan reseptiarkistossa on hyvä perustaikina lettuihin:

Lettutaikina

  • 2 kananmunaa

  • 5 dl maitoa

  • 2,5 dl vehnäjauhoja

  • 50 g sulatettua voita

  • 1/2 tl suolaa

Valmistusohjeet

  1. Vatkaa kananmunista rakenne rikki.

  2. Lisää 2 dl maitoa ja vehnäjauhot. Sekoita hyvin.

  3. Lisää loppu maito, sulatettu jäähtynyt voi ja suola. Anna taikinan turvota vähintään tunnin.

  4. Paista voissa ohuita lettuja.

Kokeile myös näitä lettuohjeita

Vappu Pimiän letut on tehty ranskalaisittain appelsiinilla maustettuina.

Mummon ohukaiset

Suzetten letut Vappu Pimiän tyyliin

Venäläiset rahkaletut

Muurinpohjalettujen salaisuus

Jos teet muurinpohjalettuja, Muurinpohjalettujen ”mestaripaistajan” vinkki kannattaa muistaa. Vuonna 2014 Soppa365:ssa julkaistiin letunpaiston SM-kisat voittaneen Kaarina Korhosen neuvoja muurinpohjalettujen tekemiseen:

  • Tärkeää on lisätä taikinaan sekä vehnä- että ohrajauhoja. Kevytmaito voi sopia kahviin, mutta lettutaikina tehdään raaka- tai täysmaitoon.

  • Aineiden lisäämisen järjestykselläkin on merkitystä, sillä kananmuna ja suola lisätään seokseen vasta juuri ennen paistamisen aloittamista, kerroimme ohjetta käsittelevässä jutussa.

  • Kaarinan ohjeessa taikinaa turvotetaan useampi tunti ilman kananmunia, jotka lisätään taikinaan vasta juuri ennen lettujen paistamista.

Muurinpohjalettutaikinaan lisätään sekä vehnä- että ohrajauhoja.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit