Oikaise valmistaikinalla – nämä herkut syntyvät pikana: mahtivohvelit, Nutella-cruffinit ja pizza - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Oikaise valmistaikinalla – nämä herkut syntyvät pikana: mahtivohvelit, Nutella-cruffinit ja pizza

Tässä neljä erilaista ohjetta, joissa hyödynnetään valmistaikinoiden käyttämisen helppous.

20.2. 16:00

Valmistaikinoista saa loihdittua monenlaisia herkkuja, ja samalla tulee vähennettyä sekä tiskien määrää että leipomiseen kuluvaa aikaa.

Valmiista taikinasta pizzakin syntyy alle puolessa tunnissa!

Tahini ja kookosöljy tuovat ihanaa makua ja rapeutta perusvohveleihin.

Tahini-vohvelit

  • 1 ps ohukaislettujauhetta

  • noin 6 dl (kasvi)maitoa

  • (pakkauksen ohjeen mukaan)

  • 3 rkl tahinia

  • 2 rkl kookosöljyä

Lisäksi

  • kauravispiä, marjoja, seesaminsiemeniä

Valmistusohje

  1. Sekoita jauhe ja neste keskenään pakkauksen ohjeen mukaan, mutta korvaa vesi kasvimaidolla ja käytä hieman enemmän nestettä.

  2. Sulata tahini ja kookosöljy paistinpannullaja lisää taikinaan.

  3. Paista voissa tai öljyssä kullanruskeita vohveleita tai lettuja.

  4. Tarjoa kauravaahdon, seesaminsiementen ja vadelmien kanssa.

Valmistusaika: 5 minuuttia + paistaminen

Kappaleita: 8 kpl

Voisarvi on nimenä hämäävä, sillä valmis croissant-taikina on vegaaninen. Jos haluat herkusta kokonaan vegaanisen, käytä maitojauheetonta suklaa-pähkinälevitettä ja tee vaahto kasvivispistä.

Nutella-cruffinit

  • 2 tlk croissant-taikinaa

  • (esim. Danerolles)

  • 1 ½ dl suklaa-pähkinälevitettä

  • (esim. Nutella)

Voiteluun

  • 1 kananmuna

Kahvivaahto

  • 2 dl vispikermaa

  • 2 tl pikakahvijauhetta

  • 2 rkl tomusokeria

Päälle

  • kaakaojauhetta

Valmistusohjeet

    1. Kuumenna uuni 200 asteeseen

    2. Avaa taikinatölkit pakkauksen ohjeen mukaan.

    3. Voitele valmiit kolmiot Nutellalla ja kääri croissanteiksi.

    4. Voitele kananmunalla ja kieritä voideltuihin pieniin muffinivuokiin.

    5. Paista noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.

    6. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi.

    7. Murskaa pikakahvijauhetta morttelissa hienommaksi, jos se on kovin karkeaa.

    8. Sekoita loppuvaiheessa kerman joukkoon ja lisää myös tomusokeri. Vaahdota kuohkeaksi.

    9. Lusikoi kahvivaahtoa cruffinien päälle ja ripottele halutessasi hieman kaakaojauhetta. Nauti heti.

    Valmistusaika: 20 minuuttia

    Kappaleita: 12 kpl

    Juustoiset pikkupiirakat ja itse pyöräytetty artisokkadippi nostavat klassikon uudelle tasolle.

    Parmesaanisydämet ja artisokkadippi

    • 1 pakastepiirakkataikina

    • noin 100 g parmesaania

    Voiteluun

    • 1 kananmuna

    Artisokkadippi

    • 1 tlk artisokansydämiä (öljyssä )

    • 3 rkl raastettua parmesaania

    • 2 valkosipulinkynttä

    • 2 dl cashewpähkinöitä / pinjansiemeniä / manteleita tai näiden sekoitusta

    • 4 rkl oliiviöljyä

    • ½ tl suolaa

    • ½ tl rouhittua mustapippuria

    • 1 ps (80 g) babypinaattia

    • noin ½ dl vettä

    Valmistusohjeet

    1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

    2. Sulata piirakkataikina pakkauksen ohjeen mukaan.

    3. Kauli taikina 30 x 40 cm kokoiseksi levyksi.

    4. Ota levystä sydämen muotoisella piparkakkumuotilla 28 sydäntä; kauli aina ylijäävä taikina uudelleen, jotta saat koko taikinan käytettyä.

    5. Voitele kaikki sydämet kananmunalla.

    6. Raasta parmesaani. Ripottele parmesaania sydämien päälle. Nosta 2 sydäntä päällekkäin ja paina reunat haarukalla kiinni. Paista 10–15 minuuttia.

    7. Tee dippi. Valuta artisokansydämet, raasta parmesaani, kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.

    8. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulhoon ja aja tasaiseksi.

    9. Lisää vettä sen verran, että dippi on sopivan paksuista.

    10. Tarjoa parmesaanisydänten kanssa.

    Valmistusaika: 30 minuuttia

    Kappaleita: 14 kpl

    Surf & Turf -pizza

    • 1 valmis pizzasetti (pizza kit)

    • 1 dl juustoraastetta

    • 150 g chorizoa (pötköstä)

    • 100 g joki- tai katkarapuja

    • 1 tuore chili

    Päälle

    • oliiviöljyä

    • rouhittua mustapippuria

    • 1 ruukku korianteria

    Valmistusohjeet

    1. Kuumenna uuni ja tyhjä pelti 250 asteeseen. Kauli taikina auki ja levitä pakkauksen tomaattikastike taikinapohjalle.

    2. Ripottele juustoraaste tomaattikastikkeen päälle.

    3. Kuori ja viipaloi chorizo ja lado pizzan pinnalle.

    4. Viipaloi chili. Nosta jokiravut ja chiliviipaleet päällimmäiseksi.

    5. Siirrä pizza leivinpaperin päällä kuumalle pellille ja paista noin 10 minuuttia.

    6. Lorauta kuuman pizzan päälle oliiviöljyä ja rouhi mustapippuria.

    7. Hienonna pinnalle tuoretta korianteria.

    Valmistusaika: 25 minuuttia

    Annoksia: 4

    Osion tuoreimmat

    Luitko jo nämä?

    Luetuimmat Reseptit

    Tuoreimmat Reseptit