Näistä Lidlin paistopisteen Suomi-spesiaaleista tuli suosittuja ulkomailla

Ruotsissa, Puolassa, Tšekissä ja Slovakiassa on myynnissä suosittuja suomalaisia paistopistetuotteita.

Riisipiirakoita on Ruotsissa myynnissä monissa myymälöissä.

Suomalaisille tuttuja paistopistetuotteita viedään ulkomaille. Lidl kertoo tiedotteessaan, että ketju vie suosituimpia tuotteitaan Suomesta Ruotsiin, Puolaan, Tšekkiin ja Slovakiaan.

– Maailmalla maistuvat luomuruispala, luomukaurasydän, sulhaspiirakka, riisipiirakka sekä korvapuusti, kertoo valikoimapäällikkö Vilma Vornanen.

Osa tuotteista on myynnissä vain rajatun ajan. Osa suomalaisista tuotteista kuuluu eurooppalaisten myymälöiden vakiovalikoimaan. Esimerkiksi Ruotsissa myydään riisipiirakoita ympäri vuoden. Pari kertaa vuodessa Ruotsissa vietetään Suomi-viikkoja, joiden aikana on tarjolla suomalaisia tuotteita.

Lisäksi eri maiden myymälöissä vietetään välillä Nordic Weekiä.

Kaura- ja ruistuotteet kiinnostavat maailmalla

Suomalaisista paistopistetuotteista kiinnostavat eniten kaura- ja ruistuotteet. Esimerkiksi Puolassa luomukaurasydän ja luomuruispala ovat erittäin suosittuja. Verkoston kautta kulkee maailmalle 200 erilaista suomalaistuotetta.

Esimerkiksi kaura- ja ruissydän ovat suosittuja Euroopassa.

Suomessa Lidlin paistopistetuotteista reilu kolmannes tulee suomalaisista leipomoista. Myydyistä tuotteista yli puolet on kotimaisia. Tuotteita tuodaan myös Italiasta, Ranskasta, Portugalista ja Saksasta.

– Patonki tulee Ranskasta, calzone Italiasta ja riisipiirakka sekä korvapuusti Suomesta.

Lidlin paistopisteen hittituotteita ovat:

• luomukaurasydän

• luomuruispala

• riisipiirakat

• croissantit

• suolaiset välipalat

Syyskuussa 2020 kerroimme myös S-ryhmän ja K-ryhmän suosituimmista paistopistetuotteista.

K-ryhmän paistopisteiden 10 suosituinta tuotetta olivat tuolloin satunnaisessa järjestyksessä:

• Pirkka pehmopalat

• Fazer berliininmunkki

• Pirkka voicroissant

• Fazer rukiinen riisipiirakka

• Snack valkosipulivoipatonki

• Fazer dallaspulla

• Pirkka ruislimppu

• Fazer voisilmäpulla

• Vaasan fetajuustokolmio

• Fazer Omar-munkki

S-ryhmän myytyjen tuotteiden mukainen järjestys viikolla 35/2020:

1. Rainbow Riisipiirakka

2. Leipomo Rosten Oy: Rostis

3. Rainbow Voicroissant

4. Kotimaista Lihapasteija

5. Fazer Rukiinen Imatran Riisipiirakka

6. Rainbow omena-lettiviineri

7. Vaasan vaniljaviineri

8. Rainbow sitruuna-tuorejuustoviineri

9. Pielispakari perunapiirakka

10. Kotimaista Korvapuusti

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit