10 markettien salaattiateriaa vertailussa – proteiinimäärissä on isojakin eroja - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

10 markettien salaattiateriaa vertailussa – proteiinimäärissä on isojakin eroja

Valmiiksi pakattujen salaattiaterioiden hinnoissa ja ravintoarvoissa on reilusti eroja.

IS otti kauppojen valmissalaatit vertailuun.­

12.1. 17:51

Salaattiateriat ovat kasvattaneet suosiotaan. Kerroimme viime vuonna, että S-ryhmän ja K-ryhmän myydyimpien valmisruokien listalla oli useita salaatteja.

Lisäksi Lidl kertoi syyskuussa 2020, että valmissalaatit kuuluvat myydyimpien valmisruokien listalle.

Salaattiateriat ovat yksi koko valmisruokakategorian kasvua ajavista tuoteryhmistä, K-ryhmän päivittäistavaratoimialan osto- ja myyntijohtaja Janne Vuorinen kertoo Ilta-Sanomille tammikuun toisella viikolla. Niiden myynti kasvoi viime vuonna 15 prosenttia.

Kasvua neljässä vuodessa

– Salaattiaterioiden myynnin kasvun arvioidaan jatkuvan myös vuonna 2021. Kasvun taustalla on laaja ja uudistuva tuotevalikoima ja se, että tuotteet ovat vallitsevien trendien, kuten keventämisen mukaisia ja kiinnostavat asiakkaita.

S-ryhmässä on havaittu sama ilmiö.

– Valmiiden ruokasalaattien suosio on kasvanut viimeisten neljän vuoden aikana reippaasti. Esimerkkinä S-ryhmän ruokakaupoissa ruokasalaatteja myytiin vuonna 2020 noin 13 prosenttia edellisvuotta enemmän, myyntipäällikkö Mikko Kovalainen SOK marketkaupan ketjuohjauksesta kertoo.

– Erilaisia makuvaihtoehtoja ruokasalaateista alkaakin löytyä joka lähtöön lihaa tai kalaa sisältävistä salaateista aina vegaanisiin vaihtoehtoihin.

Kanasalaatit suosituimpia

S-ryhmässä suosituimpia salaattiaterioita ovat erilaiset kanapohjaiset salaatit, kuten taco- tai caesar-tyyliset vaihtoehdot. Mikko Kovalainen kertoo lisäksi, että valikoimiin on tullut edullisempien perussalaattien rinnalle laadukkaampia herkuttelusalaattiaterioita.

Niiden suosio on kasvanut perussalaatteja nopeammin.

Salaattiateriat mielletään kevyiksi vaihtoehdoiksi. Tarkastelimme kymmenen valmissalaattiaterian ravintoarvoja ja hintoja.

Vertailussa olevien salaattiaterioiden kappalehinnat vaihtelevat hieman alle neljästä eurosta lähes kuuteen euroon. Kilohintoja tarkastelemalla erot ovat 15–24 euron välillä.

Ravintoarvoissa näkyi myös selkeitä eroja.

Tuotetiedoissa ravintoarvot ilmoitetaan sataa grammaa kohden. Jos haluaa vertailla tuotteita kilokalorien perusteella, suurin osa valmissalaattiaterioista on 200–300 gramman kokoisia. Niissä kaikissa oli yhtä annosta kohden yhteensä hieman alle tai reilu 300 kilokaloria.

Kilokalorimäärät eivät kuitenkaan kerro mitään siitä, kuinka täyttäviä tai kylläisyyttä ylläpitäviä salaatit ovat.

Vertailussa listattiin tuotteiden ravintoarvoja: proteiinia, suolaa, hiilihydraatteja ja rasvaa. Tuotteista selkeästi eniten proteiinia on E&E Falafelpullasalaatissa (10 g/100 g) sekä kilohinnaltaan kalleimmassa, Herkku Caesarsalaatti Broilerissa (10 g/100 g).

Proteiinimäärissä isoja eroja

Vähiten proteiinia tuotteista on Makula vuohenjuustosalaatissa, jossa proteiinia on 3,9 g/100 g. Jos nauttii koko 300 gramman painoisen aterian, proteiinia annoksessa on kuitenkin yhteensä 11 grammaa. Vertailun vuoksi, saman proteiinimäärän saa esimerkiksi lautasellisesta kala- tai lihakeittoa, Sydänliitto listaa proteiineihin liittyen.

Tuotteista eniten proteiinia sisältävässä, 300 gramman falafel-salaattiannoksessa proteiinia on jo 30 grammaa yhtä ateriaa kohden.

Sydänliiton sivujen mukaan työikäisille riittää yhteensä 60–90 grammaa proteiinia päivässä. Tarve kuitenkin vaihtelee. THL:n mukaan typpitasapaino säilyy vähän liikuntaa harrastavalla henkilöllä vuorokaudessa 0,8 grammaa painokiloa kohden. Aktiivikuntoilijalla tarve voi olla reippaasti suurempi.

Ensimmäisenä listalla on eniten käytetty aines

Salaattiaterioissa on useita eri aineksia. Niiden valinnassa on hyvä lukea myös aina ainesosaluetteloa hieman tarkemmin.

Tuoteselosteissa ensimmäisenä ilmoitetaan aina eniten käytetty ainesosa. Pohjana käytetty salaatti, kuten esimerkiksi jäävuorisalaatti tai jääsalaatti, on kaikissa tuotteissa ensimmäisenä.

Varsinaista proteiinilähdettä voi olla yllättävän vähän: esimerkiksi suositussa kana-taco-salaatissa itse broileria on 14 prosenttia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit