Peltipasta on nerokas arkiruoka – ainekset saattavat löytyä kaapista ilman kauppareissuakin

Hanna Gullichsenin peltipasta on oiva kaappientyhjennysruoka, johon voi hyödyntää nuupahtaneitakin aineksia.

Kastike syntyy paahdetuista tomaateista. Rapeutta tuodaan panko- tai korppujauhoilla. Myös kuivahtaneet, murskatut leivänkannikat toimivat hyvin.

16.12.2020 13:17

Erityisesti ennen joulua on hyvä tyhjentää jääkaappia, jotta jouluruoille on riittävästi tilaa. Ruokahävikkiä kukaan ei kuitenkaan kaipaa. Ruoat kannattaakin miettiä sen kautta, miten kaikkia olemassa olevia aineksia voi hyödyntää mahdollisimman paljon.

Kokki ja ruokavaikuttaja Hanna Gullichsenin peltipasta on loistava esimerkki maukkaasta ja käytännöllisestä arkiruoasta, johon tarvittavat ainekset saattavat löytyä ilman kauppareissua.

– Aina puhutaan ihan syystäkin siitä, että ruokien raaka-aineiden tulee olla hyviä ja laadukkaita. Toki niin on, mutta tässä ruoassa toimivat hyvin myös kaikki hieman nuupahtaneet ainekset, Gullichsen kertoo Instagramissa julkaisemastaan ohjeesta.

”Mitä väsähtäneemmät ainekset, sen parempi”

Vain muutaman aineksen pastakastike valmistuu uunissa. Pääosassa ovat tomaatit. Muilta osin ohjetta voi pitkälti soveltaa luovasti niillä aineksilla, joita jääkaapista sattuu löytymään.

– Tässä toimivat hyvin esimerkiksi nuupahtaneet tomaatit ja tuoreyrtit tai niiden jämät. Jos pankojauhoja tai korppujauhoja ei ole, sekaan voi murskata myös vaikka kuivahtaneet leivänkannikat, mitä tahansa rapeaa.

– Oikeastaan voisi sanoa, että mitä väsähtäneemmät ainekset, sen parempi. Eikä tiskiä tule paljoakaan, Gullichsen toteaa.

Paahtoaika oman maun mukaan

Vaikka muut ainekset voivat olla parhaat päivänsä nähneitä, laadukas oliiviöljy on tässä ruoassa kuitenkin tomaattien ohella tärkeä aines. Sitä lorautetaan hieman tomaattien päälle ennen paahtamista.

Reseptiä voi varioida myös siitä näkökulmasta, kuinka mehukkaan tai rakenteelta tiiviimmän kastikkeen haluaa. Hieman kosteampi tomaattikastike syntyy noin 15–25 minuutin paahtamisella. Tomaatteja voi paahtaa hyvin myös jopa 45 minuuttia.

Lopuksi keitetään pasta, johon kastike yhdistetään.

– Kastike ja pasta saadaan nätisti yhteen, kun sekoitusvaiheessa joukkoon kaadetaan reilusti oliiviöljyä.

– Valmistui nopsaan ja hyvin upposi, ohjetta kokeilleen kotikokin Instagram-postauksessa todettiin.

Helppo pasta

  • 1 rasia kirsikkatomaatteja

  • 1 dl pankojauhoja, korppujauhoja tai murskattua kuivahtanutta leipää

  • 1 dl raastettua parmesaania

  • 3 rkl hienonnettua lehtevää yrttiä (lehtipersilja, korianteri, basilika tms.)

  • suolaa

  • mustapippuria

  • oliiviöljyä

Valmistusohjeet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

  2. Levitä leivinpaperilla suojatulle pellille rasiallinen puolitettuja kirsikkatomaatteja.

  3. Sekoita keskenään 1 dl pankojauhoja (korppujauho käy), 1 dl raastettua parmesaania, ripaus suolaa, 3 rkl hienonnettua lehtevää yrttiä (lehtipersilja, korianteri, basilika tms) ja reilusti mustapippuria.

  4. Kippaa kuorrutus puolitettujen tomaattien niskaan ja lorauta päälle hieman oliiviöljyä ja nosta pelti uuniin.

  5. Keitä pasta reilusti suolatussa vedessä ohjeen mukaan al dente.

  6. Sekoita pasta uunista tulleiden tomaattien kanssa, lisää reilusti oliiviöljyä, mausta tarvittaessa suolalla ja mustapippurilla, raasta päälle runsaasti parmesaania ja nauti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit