Näitä suklaakonvehteja suomalaiset ostavat nyt eniten – listalla aivan uusia hittejä - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Näitä suklaakonvehteja suomalaiset ostavat nyt eniten – listalla aivan uusia hittejä

Suomalaiset ovat tänä vuonna innostuneet perinteisten tuotteiden lisäksi myös uusista konvehdeista.

Kysyimme isoilta kauppaketjuilta, mitä konvehteja ostetaan nyt eniten.­

11.12. 12:29

Suklaakonvehdit kuuluvat oleellisena osana jouluun. Vaikka suomalaiset rakastavat perinteisiä joulun ajan tuotteita, uutuudetkin kiinnostavat.

Kysyimme suurimmilta kauppaketjuilta, S-ryhmältä, K-ryhmältä ja Lidliltä, mitkä konvehdit ovat tämän hetken myydyimpiä.

S-ryhmän ja K-ryhmän kymmenen myydyimmän konvehdin listoissa on useita samoja tuotteita. Perinteisten Fazerin maitosuklaakonvehtien lisäksi suomalaisten ostoskoreissa näkyy myös uutuuksia.

S-ryhmän ja K-ryhmän top 10 -listalla ovat esimerkiksi uudet Fazer Pihlaja -suklaakonvehdit sekä Fazer vihreitä kuulia -suklaakonvehdit. Keskon listalla on konvehtien lisäksi muitakin suosittuja sesonkimakeisia.

8 suosituinta suklaakonvehtia

Fazer on suosituimpien listoilla reilusti edustettuna. Pandan juhlapöydän konvehdit oli viime vuonna 2019 joulun myydyimpien suklaakonvehtien ykkönen ja se pitää pintansa edelleen.

Lidl kertoo tämän hetken suosituimman suklaakonvehtinsa olevan Favorinan kaakaotryffelit.

Nämä tuotteet ovat sekä S-ryhmän että K-ryhmän myydyimpien joulukonvehtien listoilla. Listassa on lisäksi Lidlin tämän hetken suosituin suklaakonvehti.

Uutuuspatukka myydyimpiä makeisia

Tuote ei kuulu konvehteihin, mutta uusi suklaapatukka on noussut lyhyessä ajassa suomalaisten suosikiksi ja on Keskon myydyimpiä sesonkimakeisia.

– Sesonkimakeisissa tutut ja perinteiset tuotteet pitävät pintansa vuodesta toiseen. Tänä vuonna top 10 -listalle on päässyt pari uutuutta, kuten Fazerin uutuus Vihreä kuula -patukka, Keskon osto- ja myyntipäällikkö Sari Oksasen kertoo.

Tämän vuoden uutuustuote on löytänyt kannattajansa.­

– Tuote on lanseerattu ensimmäisen kerran pääsiäisenä 2020 ja on nyt joulussa mukana ensimmäistä kertaa ja on heti top 10 -listalla. Toinen uutuus on Fazerin Pihlaja -suklaakonvehti 320 g, joka on noussut myös heti topparituotteeksi.

Lidlin suosituimmissa on suklaatikkari

S-ryhmän myydyimpien konvehtien listalla ovat lisäksi Fazerin vadelmajogurtin makuiset konvehdit sekä Fazer Wienernougat konvehdit, joita K-ryhmän kymmenen kärkituotteen listassa ei ollut.

K-ryhmän myydyimpien sesonkimakeisten listalla oli aiemmin mainitun vihreän kuulan makuisen suklaapatukan lisäksi Fazer piparkakkumaitosuklaalevy.

Lidl ei julkaise vastaavia, tarkempia myydyimpien tuotteiden listojaan, mutta kauppaketjun viestinnästä kerrotaan, että tällä hetkellä suosituimpia tuotteita ovat olleet Favorinan kaakaotryffelit. Lisäksi Lidlin suosituimpiin suklaaherkkuihin kuuluvat suklaatikkarit.

Nyt panostetaan määrän sijasta laatuun

Viestintäasiantuntija Sanna Mämmi Lidliltä kertoo, että suosituimpien listalla ovat lisäksi ”aikuisempaan makuun sopivammat” kirsikkaliköörikonvehdit sekä brandykonvehdit.

– Asiakkaita ovat kiinnostaneet selvästi myös lahjapakkauksessa olevat belgialaiset konvehdit, Sanna Mämmi Lidliltä kertoo.

Keskon viestinnästä kerrotaan, että yleisesti tänä vuonna näkynyt ilmiö on, että kuluttajat ovat entistä enemmän valmiita panostamaan laatuun.

– Suklaarasioita ostetaan ehkä määrällisesti aiempaa vähemmän, mutta sitten se, mitä ostetaan, on parempaa. Hienokonvehdit, sekä kääreelliset että kääreettömät, ovat nousussa ja myös uutuudet kiinnostavat paljon, Sari Oksanen Keskolta toteaa.

Kerroimme aiemmin suklaafanien yhdistyksen listasta, johon ovat nousseet kaikkien aikojen parhaat suklaat, myös ulkomailta ostetut:

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit