Opiskelijabudjetilla elävällä 19-vuotiaalla Veeralla on omassa keittiössään kolmen h:n periaate arkiruoille: ne ovat yleensä helppoja, halpoja ja hyviä. Hän on innokas kotikokki, jolle ruoanlaitto on mieluisa harrastus.
Veera jakaa ohjeitaan mielellään myös muille ja keväällä hän perusti Instagram-tilin sitä varten.
– Ryhdyin kasvissyöjäksi ja halusin jakaa muillekin tietoa siitä, kuinka helppoa kasvisruokien tekeminen on yksinkertaisistakin aineksista.
Ruoka mietitään tarjoustuotteiden mukaan
Veeralla ei ole tarkkaa ruokabudjettia, mutta yksin asuvana opiskelijana ostokset on aina mietittävä huolellisesti. Veeralla on ruokakaupassa käytännöllinen taktiikka.
– Kun menen kauppaan, katson ensin tarjouksia ja mietin niiden mukaan valmistettavan ruoan.
– Teen myös usein niin, että jos olen löytänyt hyvän reseptin, sovellan sitä sen mukaan, mitä kaapeista löytyy.
Yksi herkullinen esimerkki Veeran ohjeista on pyörykkäpelti. Sen Veera tekee kasvispyöryköistä, mutta yhtä hyvin lihapullat sopivat siihen. Ruoassa on reilusti kasviksia, joita voi vaihdella sesonkien mukaisesti. Kastike kruunaa ruoan.
Veera kuvailee chili-jogurttikastiketta taivaalliseksi.
Toinen kiinnostava ja hyvä resepti on myös porkkanakeitto, jonka Veera maustoi maapähkinävoilla.
– Minulla sattui olemaan paljon porkkanoita ja etsin tietoa siitä, mitkä maut sopivat yhteen niiden kanssa. Löysin maapähkinävoin ja siitä tuli todella hyvä!
Lisäksi sekasyöjille sopivassa ohjeessa hyödynnetään esimerkiksi edullista pakastekalaa.
– Seiti on aivan aliarvostettu kala. Etenkin kun se on helppoa ja nopeaa valmistaa, eikä hintakaan päätä huimaa, Veera kirjoitti seitiohjeensa julkaisuun.
Veeran reseptejä seuraavat muutkin opiskelijabudjetilla elävät. Hänellä on rohkaiseva viesti niille, jotka epäilevät olevansa surkeita ruoanlaittajia ja haluaisivat osata paremmin.
– Epäonnistumisten kautta oppii, Veera toteaa.
– Ei kannata ottaa paineita siitä, että heti pitäisi muka onnistua täydellisesti. Kun aloittaa yksinkertaisista aineksista, onnistuu varmemmin.
Pyörykkäpelti (4 annosta)
1 parsakaali
1 kukkakaali
oliiviöljyä reilulla kädellä
suolaa
pippuria
timjamia
rosmariinia
kasvispyöryköitä (rasiallinen)
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Pilko kukka- ja parsakaalit uunipellille. Pirskottele päälle oliiviöljyä (reilusti) ja mausteet. Sekoita.
Heittele päälle kasvispyörykät.
Paista uunin keskitasolla n. 20 minuuttia.
Chili-jogurttikastike
2 dl maustamatonta jogurttia (onnistuu myös vegaaniseen)
1 1/2 rkl sweet chili- kastiketta
2–3 rkl sitruunamehua
pippuria
1/2 tl hunajaa
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja tarjoile suoraan uunista nostetun pyörykkäpellin kanssa.
Kaalilaatikon kustannukset: noin 4,5 euroa
Myös Elina Aaltonen tekee opiskelijabudjetilla herkullista ruokaa. Hän julkaisee ohjeitaan Instagramissa ja blogissaan, joihin hän kirjoittaa muun muassa eko- ja kierrätysvinkkejä sekä helppoja diy-ohjeita.
Aaltonen tekee Veeran tapaan kasvisruokaa ja näyttää esimerkeillään, ettei kasvisruokien valmistaminen ole hankalaa tai kallista.
– Olen joskus huomannut, että kasvisruokia kohtaan voi olla pientä epäluuloa. Julkaisen ohjeita, joissa käytetään perusraaka-aineita ja pyrin siihen, että niitä voi tehdä matalalla kynnyksellä.
Elina Aaltonen julkaisee reseptien yhteydessä usein myös niiden kustannuksia. Hän seuraa ruokakustannuksiaan tarkasti.
Yksi Aaltosen omista suosikeista on kaalilaatikko. Helpon laatikkoruoan ainekset maksavat noin 4,5 euroa.
– Kaalilaatikko jakaa mielipiteitä, mutta ai että, mä kyllä rakastan sitä. Kaalilaatikkoa on helppo tehdä iso satsi kerralla. Lisäksi se on superedullista ja terveellistäkin. Teen usein kaksi satsia kaalilaatikkoa kerralla ja toisen maustan muun muassa sweet chilillä, Aaltonen kirjoitti Instagramissa julkaisemansa ohjeen saatteeksi.
– Tämä on yksi omista suosikeistani, tavallaan oma hittiruokani. Teen tätä joskus tutuillekin jättisatsin, hän kertoo.
Jauhelihan sijaan Aaltonen käyttää soijarouhetta. Hän toteaa, että yhden jauhelihapaketin verran maksavasta soijarouhepaketista riittää hyvää proteiinia useaan ruokaan.
– Parasta, itekkin teen soijarouheella, Aaltosen kaalilaatikkoa kommentoitiin Instagramissa.
Kaalilaatikko
noin kilo kaalia
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
2,5 dl tummaa soijarouhetta
2,5 dl puuroriisiä
2,5 dl kaurakermaa
6 dl vettä
1/2 dl soijakastiketta
mustapippuria
suolaa
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Hienonna kaali ja pilko sipulit.
Kuullota sipulit öljyssä isossa paistokasarissa tai vokkipannussa.
Lisää kaali ja jatka kuullottamista noin 5 minuuttia.
Mittaa päälle soijarouhe, puuroriisi, vesi ja soijakastike.
Mausta yrteillä, mustapippurilla ja suolalla.
Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta kannen alla noin 10 minuuttia. Sekoita välillä.
Siirrä seos vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti.
Resepti: EkoElina