Maistelimme 8 valmisateriaa, joissa luvataan olevan jopa puolet päivän kasviksista – osa yllätti maullaan: ”Harvinaisen maistuva eines”

Valmisateriahyllyt notkuvat erilaisia vaihtoehtoja. Testasimme tuotteita, joissa korostetaan kasvisten määrää.

Tarjontaa valmisruoissa on paljon. Eineshyllyt ovat monissa suomalaiskaupoissa pitkiä.

Lautasmalli antaa oivallisen kuvan siitä, mistä perusaineksista suositusten mukainen ruokavalio koostuu, Ruokavirasto kuvailee sivuillaan.

Malliesimerkkejä on erikseen aikuisille, lapsille ja vanhuksille, mutta kaikkia niitä yhdistää kasvisten merkittävä osuus aterioilla.

Yksinkertaistettuna lautasmalli on seuraavanlainen: Täytä puolet lautasesta kasviksilla, esimerkiksi raasteilla, salaatilla ja lämpimällä kasvislisäkkeellä. Perunan osuus lautasesta on noin neljännes. Perunan sijaan voit syödä riisiä, pastaa tai muita viljavalmisteita. Lautasesta noin neljännes jää kala-, liha- tai munaruoalle, jonka voit korvata palkokasveja, pähkinöitä tai siemeniä sisältävällä kasvisruoalla, Ruokavitaston sivuilla kerrotaan. Lisäksi suositusten mukaista lautasmallia toteuttavassa ateriassa on myös lisänä esimerkiksi täysjyväleipää.

Einesruoat ovat suosittuja tuotteita ja palvelevat hyvin kiireisinä päivinä. Ne koetaan usein myös edulliseksi.

Valmisruokavalmistajat ovat viime aikoina tarjonneet einestuotteita, joissa luvataan olevan reilusti kasviksia. ”Jopa puolet päivän kasviksista” on lupaus joidenkin valmisruokien kyljessä.

Markkinoille on tullut myös tuotteita, joiden nimessäkin mainitaan jopa lautasmalli.

Ei voi verrata ravintola- tai kotiruokaan

Einesruokaa ei voi koskaan verrata ravintolaruokaan tai kotona tehtyyn, tuoreeseen ateriaan. Paljon kasviksia lupaavat tuotteet kuulostavat kuitenkin etätyöaikana toimivilta ratkaisuilta silloin tällöin.

Mutta miltä runsaasti kasviksia ja peräti lautasmallia toteuttavat einekset oikeasti maistuvat?

Kuuden hengen maisteluraati testaili lounaaksi eri aterioita ja kiinnitti erityistä huomiota niiden sisältämiin kasviksiin, kasvisten koostumukseen, aterian täyttävyyteen ja yleiseen tuntumaan tuotteesta.

Useita runsaasti kasviksia lupaavia tuotteita

Koska puhtaasti kasvisruokaa sisältävät ateriat ovat luonnollisesti kasvispainotteisia, keskityimme sekasyöjille suunnattuihin tuotteisiin.

HK on tuonut markkinoille lautasmalli-ateriasarjan. Pakkauksessa tuotteen kerrotaan sisältävän 50 prosenttia kasviksia, 25 prosenttia proteiinia ja 25 prosenttia kuitupitoisia lisukkeita.

Maistelimme tuotesarjasta kaksi tuotetta.

Maistelimme kahta eri tuotetta myös elokuussa S-ryhmän kauppoihin tulleista Huono Äiti -valmisruoista.

Tuotesarja nousi näkyväksi Suomalainen menestysresepti -ohjelmassa, josta kerroimme kilpailun ratkettua. Kyseessä on Huono Äiti -nettiyhteisöä luotsaavan Sari Helinin tuotesarja, jossa valmisaterioiden luvataan sisältävän puolet päivän kasviksista. Tuotteiden kerrotaan olevan käsin valmistettuja.

Myös Saarioisen puolet päivän kasviksista -lupauksella varustetuista tuotteista arvioitiin kaksi: keitto sekä kala-ateria.

Atria artesaani -tuotesarja lupaa myös reilua määrää kasviksia. Maistelimme niistä yhden. Kokkikartanon tuotteista maisteltiin keitto, jossa kerrottiin olevan ”paljon kurpitsaa ja bataattia”.

Hinnoissa oli hieman eroja. Edullisin oli reilun kahden euron hintainen, kallein oli jopa yli viisi euroa.

Yksi kysymys maistelijoille oli, ostaisiko maistelija tuotetta uudelleen. Positiivisia mainintoja saivat esimerkiksi Huono Äiti kasviksia ja lihapullia, lihapulliensa ansiosta, HK Lautasmalli Kanaa ja ohrarisottoa sekä Atria Artesaani Kanaa ja Paahdettuja Kasviksia.

Lisäksi Kokkikartanon kasvissosekeitto arvioitiin toimivaksi lounaaksi istumatyötä tekevälle.

Huono Äiti kasviksia ja kalaa 335 g (4,89 €)

Kasviksia, kotimaisia hauki-kirjolohipihvejä, omenainen kermakastike

Lupaus: Puolet päivän kasviksista

Pakkauksessa puhutaan haukipihveistä monikossa. Sisällä on kuitenkin niitä vain yksi, onneksi reilun kokoinen. Kasvishöystö näyttää isoja sattumia sisältävältä perunasalaatilta.

Kalapihvi on kumimainen, mutta maku on kelpo. Jos pihvi olisi vasta otettu pannulta, voisi sitä sanoa jopa maukkaaksi.

Kasvikset olivat rapsakoita, mikä korjasi mössömäisestä ulkonäöstä syntynyttä vaikutelmaa. Kasviksia on paljon, mutta maussa hallitsevat lanttu ja purjo. Omenan makua en huomannut kastikkeessa.

Ostaisin hätätilanteessa tämän aikuisen ateriaksi. Sen sijaan lanttuisen kasvislisukkeen tarjoilu lapselle varmasti aiheuttaisi vastalauseita.

Annoksesta tuli kylläiseksi, etenkin jos sen kanssa ottaisi vielä salaattia tai muuta tuoretta.

Huono Äiti kasviksia ja lihapullia 335 g (4,89 €)

Kotimaisia kasviksia ja naudanlihapullia mausteisessa kastikkeessa

Lupaus: Puolet päivän kasviksista

Nyt on hyvät lihapullat! Einestuotteeksi lihapullien hyvä maku yllättää. Kastike on nimensä mukaisesti mausteinen, kasvikset ovat napakoita. Joidenkin makuun kasvikset ovat kenties liiankin al dente, eli ei turhan kypsäksi kypsytettyjä, mutta toivat mukavaa purutuntumaa pehmeiden pullien rinnalle.

Kasviksia tuntui olevan reippaasti. Tuoteselosteen mukaan kasviksia ateriassa on 40 prosenttia.

Jos aterian lihapullia olisi myynnissä omana tuotteenaan, ostaisin. Kokonaisuutena ateriana on ihan kelpo eineslounas, mutta kaipaa rinnalleen ehdottomasti jotakin raikasta salaattia.

Annos oli täyttävä. Saattaisi olla vieläkin herkullisempi, jos koko komeuden pyöräyttäisi pannun kautta mikron sijaan. Jos ei vertaa kotiruokaan, tämä annos toimii, kun ruokaa tarvitaan nopeasti. Saattaisin ostaa toisenkin kerran.

HK Lautasmalli Kanaa ja ohrarisottoa 330 g (3,49 €)

Lupaus: 50 prosenttia kasviksia

Harvinaisen maistuva eines, jos tykkää tomaattikastikkeista. Sen maku oli nimittäin hallitseva, mutta minullehan tämä maistui.

Kana oli yllättävän pehmeää ja jopa mehukasta, ei yhtään kuivaa. Ohratto oli maistuvaa, mutta itse olisin keittänyt sitä ehkä pari minuuttia lyhyemmän aikaa.

Kasvikset maistuivat itseltään ja ne tunnisti ulkonäöltä ja maulta, mutta aika vähän niitä oli. Ja ylikypsiä. Ehkä reilut kymmenen pientä palaa pystyin löytämään kastikkeen joukosta, kuva paketissa antoi ymmärtää jotain muuta (toki tomaattikastiketta oli runsaahkosti). Tämä ei kuitenkaan riitä kasvisten osuudeksi lounaalla, jos tähdätään lautasmallin: kasviksia oli huomattavasti vähemmän kuin puolet annoksesta.

Jos riittävästä kasvismäärästä puhutaan, ensin tämä kippo täyteen pelkkää kasvista ja muu ruoka sitten siihen päälle.

Annos on melko pieni, kuten tällaiset einekset yleensä, ja tuskin pitää ainakaan liikkuvaisella tai isolla ihmisellä nälkää muutamaa tuntia. Annos vei kyllä lounasnälän ja oli einekseksi oikein maistuva. Seuraavalla kerralla tekisin kylkeen kunnon salaatin. Mutta voisin kyllä ostaa uudelleen, harvinaisen hyvä eines maultaan ja rakenteiltaan.

HK Lautasmalli Lohta ja muusia 320 g (3,98 €)

Lupaus: 50 prosenttia kasviksia

Lohi on hieman kuivaa ja muusi vetistä. Ihmettelen, miksi lohen kanssa on kahdenlaista eri paprikaa, eikä esimerkiksi vaikka porkkanaa.

Kalapala on pieni, eikä annos välttämättä jätä kovinkaan kylläiseksi. Muusi ei ole myöskään kaikista maistamistani einesmuuseista parhaimmasta päästä. Muusin kerrotaan tuoteselosteessa sisältävän perunan lisäksi kukkakaalia ja palsternakkaa. Sen maku on mieto, mutta koostumus jää vetiseksi.

Saarioinen Herkullinen arki Kalapihvit ja värikkäät kasvikset 300 g (3,79 €)

Lupaus: Puolet päivän kasviksista, mahdollisimman vähän FODMAP-hiilihydraatteja

Annoksen paras puoli oli perunapinaattimuhennos. Kiva kun on jotain muuta kuin se perinteinen pottumuusi, ja pinaatti toi muhennokseen – ja sen myötä koko annokseen – makua.

Kalapihvit ja vihannekset eivät juuri mieleen jääneet. Kyllä niillä vatsansa täyttää, mutta molemmat olisivat kaivanneet lisää makua. Yrttisuola teki molemmille poikaa.

Vihannekset olivat kuitenkin kiitettävän napakoita, eivätkä lötköjä. Kalapihveissä oli teollinen maku, mutta se tuntuu olevan ylipäätään eineskalaruokien ongelma, ei välttämättä vain tämän annoksen.

Ensisuullisella pidin annoksen sitruunakastikkeesta. Ostaisinko tuotteen? Ehkä, jos haluaisin välttämättä jotain kalaeinestä. Tulinko kylläiseksi? Tulin hyvinkin.

Saarioinen Balanssi Tomaatti-linssikeitto 310 g (2,35 €)

Lupaus: Puolet päivän kasviksista

Kun kyseessä on lähtökohtaisesti kasvisruoka, kasvisten määrän odottaakin olevan hyvä. Paketissa luvataan olevan puolet päivän kasviksista.

Tuoteselosteessa mainitaan tomaatin osuuden olevan 47 prosenttia, lisäksi tuote sisältää viisi prosenttia linssejä sekä määrittelemättömän määrän omenaa.

Maku on hyvin tomaattinen. Rakenne on paksuhko. Keitto on hyvin täyttävä, annos leivän kanssa sammutti kovan nälän ja piti kylläisenä yllättävän pitkään. Kelpo eineskeitto, jos pitää reilusti tomaattisesta mausta. Ostaisin uudelleen, mutta lisäisin keiton sekaan esimerkiksi raejuustoa pehmentämään tomaattisuutta.

Atria Artesaani Kanaa ja Paahdettuja Kasviksia Pinaatti-Perunamuusilla ja Paprikavoi 300 g (5,19 €)

Lupaus: 39 prosenttia päivän kasviksista

Annos yllättää maukkaudellaan, vaikka perunalohkojen ja porkkanamuusin yhdistelmä ensin arveluttaakin.

Perunoita saisi olla suhteessa hieman vähemmän kanaan nähden ja parsakaali rapeampaa, mutta mausto on kohdallaan ja kokonaisuus onnistunut. Maut ovat pehmeitä, mutta einekseksi täyteläisiä.

Suureen nälkään annos ei riitä, kevyeksi tai leivällä jatketuksi lounaaksi kyllä.

Tämä saattaisi jatkossa helposti tarttua kaupasta mukaan, kun ruoanlaittoon ei ole aikaa.

Kokkikartano Täyteläinen kurpitsa-bataattikeitto 300 g (2,45 €)

Lupaus: Paljon kurpitsaa ja bataattia

Lupauksessa ei tarkenneta sen enempää, mitä ”paljon” tarkoittaa, mutta tuoteselosteen mukaan keitossa on 29 prosenttia kurpitsaa ja 22 prosenttia bataattia. Keitossa on lisäksi muun muassa kermaa ja juustoa.

Keitto on täyteläinen, mutta yllättävän raikas kermaisuudesta huolimatta. Leivän kanssa ihan kelpo eineslounas.

Kovin suureen nälkään tämän kokoinen keitto ei kuitenkaan välttämättä riitä, mutta istumatyöläiselle se saattaa riittää hyvin.

Keitto sopii hyvin lounaaksi silloin tällöin. Voisin hyvinkin ostaa sitä uudelleen.

Oletko löytänyt hyvän valmisaterian? Keskustele aiheesta alla!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit