Näin syntyy täydellinen bolognese - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Näin syntyy täydellinen bolognese

Haaveiletko osaavasi tehdä klassisen bolognesen? Ohessa siihen ohje, ota se haltuun!

Täydellisen bolognesen kanssa maistuu huolella al denteksi keitetty spagetti.­

21.9. 8:00

Klassisen bolognesen tekeminen ei ole vaikeaa, tarvitaan vain hieman aikaa ja oikeat ainekset.

Oheisessa ohjeessa jauhelihan lisäksi pannulle sujautetaan sipulia, selleriä ja porkkanaa pieneksi silputtuna. Kasvissilppu luovuttaa makunsa kastikkeeseen pitkän haudutuksen aikana. Lopputuloksessa se tuntuu tasapainoisena makuna.

Lisäksi tarvitaan tilkka balsamicoa, joka antaa tomaattiseen kastikkeeseen syvän pehmeää hapokkuutta.

Valmistus etenee kuin tavallisen jauhelihakastikkeen, mutta haudutuksen ajaksi pannu nostetaan uuniin.

Tämän vuoksi paistamiseen kannattaa valita valurautainen, kookas pannu, joka on kahvaansa myöten uuninkestävä.

Uunin etuna lieteen verrattuna on se, että lämpö pysyy tasaisena eikä hautumista tarvitse vahtia. Kastikkeen peitteeksi leikataan leivinpaperikansi, joka hidastaa nesteen haihtumista.

Reilun tunnin haudutuksen jälkeen uunista nouseva tuoksu kertoo, että valmista on. Lopuksi kastike sakeutetaan lisäämällä joukkoon hienoksi raastettua parmesaania.

Katso ohje Soppa365:stä!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit