Arjan helpoissa sämpylöissä on rapea kuori ja ihanan pehmeä sisus – kotitalousopettaja vinkkaa aineksen, jolla leipiin saa muhkeutta - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Arjan helpoissa sämpylöissä on rapea kuori ja ihanan pehmeä sisus – kotitalousopettaja vinkkaa aineksen, jolla leipiin saa muhkeutta

Kotitalousopettaja ja ruokakirjailija Arja Elina Laine kertoo myös, mikä on keskeisin ero kuivahiivan ja tuorehiivan käyttämisessä.

Helpot sämpylät on ohje, jossa taikinaa ei vaivata.­

28.8.2020 16:32

– Leipominen on mielihyvää tuottavaa puuhaa, sillä siinä unohtuvat monet murheet, kotitalousopettaja, yrittäjä ja ruokakirjailija Arja Elina Laine kirjoittaa vasta ilmestyneessä kirjassaan Leipä (Readme 2020).

Laine julkaisi alkuvuodesta Kaurakirjan (Readme 2020) ja kalenterissa oli vielä tuolloin uuteen kirjaan liittyviä työtehtäviä ja luentoja koko kevääksi. Koronakriisi muutti kaikki suunnitelmat.

Kun suomalaisten leipomisinnostus nousi kevään aikana voimakkaasti, Laine päätti kirjoittaa vielä toisen kirjan.

Hän nostaa uudessa kirjassaan esille helppoja ohjeita, joilla leipää ja sämpylöitä voi valmistaa ilman kovinkaan aikaa vieviä tai hankalia vaiheita. Laine kirjoittaa myös siitä, että parhaimmillaan leipomisella voi luoda arkisia, pieniä elämyksiä.

– 2020-luvun lapset kokevat nyt saman kuin maalaislapset 1970-luvulla tai sitä ennen – kotona on tuoreen leivän tuoksu, hän kirjoittaa viitaten kevään leipomisilmiöön.

Ajatus on koskettava.

Ainesosa, jolla sämpylöihin saa muhevuutta

Uusi kirja kertoo erilaisista leivistä, leivän ravintoarvoista ja erilaisten jauhojen käyttämisestä. Kirjassa kuvaillaan erilaisia nostatusmenetelmiä ja siinä on yli sata reseptiä.

Arja Elina Laine löysi myös koeleipomuksia tehdessään aineksen, joka toimii hyvin taikinoissa. Se on perunakuitu, joka vilahtaa joissakin uuden kirjan resepteissä.

– Huomasin, että se piti taikinan varmemmin koholla ja teki sämpylöistä muhevia. Se toimii hiukan samoin kuin perunamuusi, mutta ei ole yhtä raskasta. Perunakuitu sitoo nestettä ja esimerkiksi hampurilaissämpylöistä tuli muhevia, Laine kertoo Ilta-Sanomille.

– Kokeilin ensin yhteen ja innostuin käyttämään sitä enemmän.

Esimerkiksi hampurilaissämpyläohjeessa perunakuitua käytetään puolikkaan desilitran verran.

Kuivahiivaa vai tuorehiivaa?

Joissakin ohjeissa on tuorehiivaa ja joissakin kuivahiivaa. Miten Laine kuivailisi niiden merkittävimmän eron?

– Kuivahiiva toimii ihan hyvin, jos nesteen lämpötila on kohdillaan. Se toimii myös, jos taikinalle antaa aikaa, esimerkiksi yön yli sämpylöissä. Jos taikinan haluaa nostaa nopeammin, silloin käyttäisin tuorehiivaa. Puolessa tunnissa kuivahiivalla se ei oikein onnistu, hän toteaa.

Laine painottaa, että tuorehiivan tulee kuitenkin olla tuoretta. Vanhoja, jääkaappiin pitkäksi aikaa lojumaan jääneitä palasia ei kannata käyttää.

Kun leipoo itse, tietää täsmälleen mitä syö.­

Sääkin vaikuttaa taikinaan

Kiireisen vanhemman ei pidä ottaa paineita siitä, jos voimat eivät yksinkertaisesti riitä pullan-, tai leiväntuoksuisten elämysten tarjoamiseen. Joskus leipominen jää kiireisen tai stressaavan arjen lisäksi myös siksi, että ajatellaan omien taitojen olevan riittämättömiä siihen.

– Joskus joku on sanonut, ettei omaa sitä ”näppituntumaa”, mitä leipomiseen tarvitaan. Mutta on myös muitakin asioita, mitkä voivat vaikuttaa, kuten säätila, eli ilmankosteus ja huoneen lämpötila. Esimerkiksi kesähelteillä sämpylät nousivat aivan hulluna, Laine kertoo huvittuneena yhden esimerkin.

Hän on kuitenkin pyrkinyt tekemään reseptejä, joita noudattamalla ei ole ainakaan suurta epäonnistumisen vaaraa.

– Kun leipoo leivän itse, tietää mitä syö. Täysjyväviljan ja kuitujen lisääminen taikinoihin parantaa leipien ravintoarvoa ja syöjän hyvinvointia, Laine kirjoittaa kotileivonnan keskeisistä hyödyistä.

Sekoittamalla valmis taikina

Jutun lopussa oleva ohje on Laineen uudesta kirjasta. Helpot sämpylät ovat rapeakuorisia ja sisältä pehmeät. Ne eivät tarvitse vaivaamista, sillä taikina syntyy nopeasti sekoittamalla, kirjassa kuvaillaan.

Nämä sämpylät valmistuvat kahdessa tunnissa, josta varsinaista työaikaa on vain 10 minuuttia. Reseptistä syntyy kahdeksan sämpylää.

Helpot sämpylät – no knead

  • 3 dl vettä tai maitoa tai niiden seosta

  • 15 g tuorehiivaa

  • 1 rkl hunajaa

  • 1½ tl (mineraali) suolaa

  • 5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja (n. 320 g)

  • 1½ dl vehnäleseitä (30 g)

Leivontaan

  • ½ dl jauhoja

Valmistusohjeet

  1. Kuumenna neste kädenlämpöiseksi mikronkestävässä kulhossa.

  2. Liuota joukkoon hiiva, hunaja ja suola.

  3. Sekoita mukaan jauhot ja leseet, älä vaivaa. Jätä kohoamaan liinalla peitettynä 45 minuutiksi.

  4. Taikinan voi sekoittaa vaihtoehtoisesti valmiiksi kylmään nesteeseen illalla, laittaa jääkaappiin ja paistaa aamulla tai seuraavana iltana tuoreet sämpylät.

  5. Kaada taikina hyvin jauhotetulle pöydälle ja ripottele vielä päälle vähän jauhoja.

  6. Muodosta taikinasta pitkä tanko ja jaa se 8 palaan. Nosta ne kumolleen väljästi leivinpaperin päälle uunipellille.

  7. Anna kohota 1 tunnin ajan liinalla peitettyinä. Lämmitä uuni 250 asteeseen.

  8. Paista kuuman uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 10 minuuttia kauniin vaaleiksi niin, että vähän paistoväriä alkaa syntyä.

Vinkki: Käytä sämpylöihin vain puolet leseistä ja korvaa toinen puoli sillä, mitä kaapista löytyy: noin 2 ruokalusikallista pähkinöitä, kuivattuja hedelmäpaloja tai siemeniä.

Resepti ja lähde: Arja Elina Laine, Leipä-kirja 2020 (Readme)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit