Karen löysi toimivan metodin, jolla viikon lämpimät ruoat saa alle 25 eurolla – helppo nuudeliruoka on maukas - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Karen löysi toimivan metodin, jolla viikon lämpimät ruoat saa alle 25 eurolla – helppo nuudeliruoka on maukas

Suosittu norjalainen somevaikuttaja Karen Elene Thorsen kirjoitti kirjan, jossa annetaan vinkkejä edullisen arkiruoan tekemiseen erityisesti sinkkutalouksiin.

Thorsenin kirja on ollut myyntimenestys Pohjoismaissa. Yksi keskeinen sanoma kirjassa on välttää kaikkea ruokahävikkiä. Kuvituskuva.­

25.8.2020 16:22

Monet ruokareseptit mitoitetaan usein neljälle tai sitä isommalle ruokakunnalle. Sinkkutaloudessa kaikkien reseptien ainekset voi toki aina suhteuttaa itse pienemmiksi annoksiksi, mutta voi myös olla mukavaa saada 1–2 aterian ohjeita täysin valmiiksi kirjattuina.

Norjassa hyvin suosituksi somevaikuttajaksi noussut Karen Elene Thorsen on kirjoittanut kirjan Ruokaa pienellä budjetilla (Gummerus), joka on suunnattu sinkkukoteihin. Kirjan keskeinen ajatus on tarjota ohjeita, jotka syntyvät pienellä budjetilla, mutta joissa ei tingitä ruoan ravitsevuudesta tai herkullisuudesta.

Lisäksi ruokahävikin minimoiminen on yksi kirjan keskeisiä teemoja.

Taitava tuhlaamaan

Karen Elene Thorsen kirjoittaa kirjan esipuheessa, että hänen tapansa säästää ruokakuluissa syntyi tarpeesta muuttaa tuhlailevaa elämäntapaa.

– Olen surkea rahankäyttäjä. Jo palkkapäivänä tili saattaa tyhjentyä kokonaan. Toisinaan lähden shoppailemaan, vaikka kukkarossani ei ole pennin hyrrää. Olen taitava tuhlaamaan rahani kaikkeen epäolennaiseen, kuten vaatteisiin ja kenkiin sen sijaan, että huolehtisin ensin vuokranmaksusta ja ruokaostoksista, hän aloittaa kirjansa.

Hän kertoo kirjassa kehittäneensä menetelmän, jolla hän pystyi säästämään rahaa.

– Onnistuin puolittamaan kuukausittaiset ruokakulut, hän kirjoittaa ja kertoo, että alkoi jakaa ohjeita Instagramissa, sillä huomasi aiheen kiinnostavan ihmisiä.

Kauppaan vain kaksi kertaa viikossa

Keskeiset asiat hänen systeemissään ovat esimerkiksi se, ettei hän käy ruokakaupassa kuin pari kertaa viikossa. Hän miettii etukäteen viikon ruoat ja käyttää ylijääneet ainekset viimeiseen asti.

Karen Thorsen suosittelee myös vain ruokakuluihin käytettävän tilin avaamista. Se helpottaa hahmottamaan omaa kuluttamista ja auttaa pysymään budjetissa.

Kirjassa todetaan, että viikon aikana ostetuista ruoista jää usein jäljelle aineksia, joita voi riittää vielä useampaankin ateriaan. Näin jääkaappiin ei jää pilaantumaan mitään. Thorsen mainitsee esimerkkinä vaikkapa porkkanat, joista saa lopuksi vaikka sosekeiton. Ruokalistojen suunnittelemisen ja etukäteen laatimisen lisäksi metodissa suositaan kauppojen omien tuotemerkkien käyttämistä ja tarjoustuotteiden jatkuvaa hyödyntämistä.

Erityisesti opiskelijoille suunnattu kirja lupaa tarjota ohjeita, joilla saa viikon ateriat peräti alle 25 eurolla.

Budjetti tosin edellyttää, että ruokakaapissa on valmiiksi tiettyjä perusaineksia, joita ei joka viikko tarvitse ostaa. Esimerkiksi kuivakaapissa tulisi olla jauhoja, muita leivonta-aineksia, kuten kuivahiivaa ja leivinjauhetta, mausteita, öljyä, pähkinöitä, soijakastiketta ja muita vastaavia perustuotteita.

Kirjassa on listattu selkeästi viikon ostoslistan alle myös ne ainekset, jotka tulisi olla jo valmiina omassa kaapissa, eli ne ruoat, jotka ovat 25 euron budjetin ulkopuolella.

Esimerkki viikon ostoslistasta

Kirjassa on viikon ruokalistoja, joissa on kuitenkin vain neljä eri ateriaa. Karen Elene Thorsen kirjoittaa saaneensa siitä palautetta. Hän toteaa, että ideana on se, että kirjan ruoista riittää usein seuraavaankin päivään, eikä joka päivä ole tarpeellista tehdä uutta ruokaa.

– Vaikka ostankin joka viikko ruokatarvikkeita vain neljää päivällistä varten, saan nauttia itse tehdystä ruoasta joka päivä. Joinakin päivinä syön tähteitä.

Thorsen toteaa, että kirjan listat ovat esimerkkejä, joita voi muunnella oman tilanteen mukaan.

Valmiiksi suunnitellut viikon ruoka- ja ostoslistat voivat toimia inspiraationa myös kiireiseen perhearkeenkin.

Esimerkki yhden viikon tarpeista, joista Thorsen valmisti neljä eri ruokaa: wokin, ramen-keiton, uunibataatit ja bataattinachot. Niiden loppusumma on reilusti alle 25 euroa:

  • 3 pkt täysjyvänuudeleita

  • 1 ps wokkivihanneksia

  • kevätsipulia

  • 5 kananmunaa

  • 450 g broilerin fileesuikaleita

  • 2 chiliä

  • 4 cm paksuinen pala tuoretta inkivääriä

  • 1 lime

  • 1 ps tacomaustetta

  • 1 prk kermaviiliä

  • 2 bataattia

  • 400 g kidneypapuja

Omassa kaapissa tulisi olla: soijakastiketta, valkosipulia, kasvis- ja kanaliemikuutioita sekä öljyä. Nämä eivät kuulu 25 euron budjettiin.

Helppo arkiruoka

Poimimme kirjasta edullisia aineksia sisältävän ohjeen. Ohje on nopeasti valmistuva ja sen aineksia voi muuttaa sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään.

Kanan sijaan voi käyttää myös esimerkiksi tofua. Tämä ohje on yksi niistä ruoista, joita yllä kuvatusta viikon ostoslistasta valmistettiin.

Broileriwok

Valmistusaika: 30 minuuttia

Annoksia: 2

  • 225 g broilerin fileesuikaleita

  • 1–2 pkt täysjyvänuudeleita

  • 1/2 pussi wokkivihanneksia

  • 1 kananmuna

  • 1/2 chili

  • 2 cm raastettua, tuoretta inkivääriä

  • 2–3 rkl soijakastiketta

  • pippuria

  • limemehua

  • 1 kevätsipuli

  • öljyä/voita paistamiseen

  • seesaminsiemeniä (voi jättää pois)

Valmistusohjeet

  1. Paista broilerisuikaleet öljyssä/voissa.

  2. Paista kaikki vihannekset, chili ja raastettu inkivääri paistinpannussa (säästä kevätsipulin vihreä varsi koristelua varten).

  3. Kun vihannekset alkavat olla kypsiä, lisää joukkoon broilerisuikaleet.

  4. Lisää myös kananmuna ja sekoita.

  5. Keitä nuudelit.

  6. Lisää nuudelit paistinpannulle broilerin suikaleiden ja vihannesten sekaan ja mausta soijakastikkeella, limemehulla ja pippurilla.

  7. Lisää pilkottu kevätsipulin varsi.

  8. Voit halutessasi ripotella päälle seesaminsiemeniä.

Lähde ja resepti: Karen Elene Thorsen: Ruokaa pienellä budjetilla – viikon ateriat alle 25 eurolla, opiskelijalle (Gummerus 2020)

 

Karen Elene Thorsen jakaa edullisia reseptejä Instagramissa. Kirjaan on koottu 20 parasta viikon ruokalistaa.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit