Essi, 29, ja Tommi, 28, oivalsivat metodin, jolla arkiruoat syntyvät nopeasti – paransi molempien ruokailua, tiskikin väheni

Essi ja Tommin oivallus on yksinkertainen, mutta toimiva.

Essi ja Tommi inspiroivat muitakin suomalaisia kulhoruokailun pariin.

Joskus omaa arkea ja hyvinvointia helpottavat ratkaisut voivat olla hyvin yksinkertaisten oivallusten takana.

Ruoanlaiton ei esimerkiksi tarvitse olla monimutkaista ja työläiden reseptien takana ollakseen ilo sekä mielelle että keholle.

Sen ovat todenneet Essi Pulkkanen, 29, ja Tommi Ikonen, 28, keittiössään monet kerrat. Pariskunta nimittäin suosii keittiönsä puolella niin sanottua ”kulhometodia”, joka on helpottanut ruoanlaittoa huomattavasti.

On vaikeaa mennä pieleen

Enää Essin ja Tommin on vaikea kuvitella arkea, johon herkulliset kulhot eivät kuuluisi, sillä kulhoruokailu on muuttanut molempien ruokailua monin tavoin parempaan suuntaan.

– En ole ikinä jaksanut piipertää vaikeiden reseptien parissa tai pitänyt siitä, että ruoanlaitosta tehdään liian monimutkaista. Kulhometodissa ruoka-annokset koostetaan helposti laadukkaista ja terveellisistä raaka-aineista ja aikaa ei kulu mahdollista riisin keittämistä tai lihan kypsentämistä kauempaa.

– Kulhometodin kanssa on vaikeaa mennä pieleen, ravintovalmentajaksi opiskeleva Essi kertoo.

Essi ja Tommi toivovat voivansa inspiroida muitakin suomalaisia näyttämällä, kuinka monipuolista ja terveellistä nopeakin ruokailu voi olla.

Kulho koostetaan neljästä osasta

Kulhometodissa kulho koostetaan neljästä osa-alueesta: proteiinista, hiilihydraateista, kasviksista ja soosista eli kastikkeesta, joka sitoo kaikki ainesosat yhteen. Se, mitä proteiinia tai kasvista kulhoon valitsee, on jokaisen itse päätettävissä oman maun mukaan.

– Usein somessa tai ravintoloissa näkee aasialaisia buddha- tai nourish bowl -kulhoruokia, joissa aineosat ovat nätisti eroteltuna omille paikoilleen. Omissa kulhoissamme kuitenkin sekoitamme kaiken sekaisin ja yhdistämme ne soosilla. Suutuntuma on tasapainoinen, kun kaikki ainekset ovat sekoittuneet, pariskunta kertoo.

Tiski väheni, kasviksia luonnostaan nyt enemmän

Valtavaa tiskivuortakaan ei pitäisi syntyä, kun raaka-aineet yhdistetään yhteen ja samaan kulhoon.

Varsinkin kasviksia tulee syötyä kulhometodin ansiosta paljon enemmän kuin aiemmin, ovat Essi ja Tommi huomanneet. Kulhometodi on myös hyvä tapa ujuttaa kasviksia mukaan omaan ruokavalioon, jos niitä ei tulisi muuten syötyä.

Reseptejä ei kulhoissa oleviin annoksiin oikeastaan tarvita.

– Vuosien saatossa kulhontekotaidot ovat harjaantuneet. Lähes poikkeuksetta kulhoon syntyy maukas ateria, vaikka se olisi koottu siitä, mitä kaapista sattuu milloinkin löytymään, Tommi sanoo.

Laadukas ravinto auttaa jaksamaan paremmin

Kulhon kaikissa raaka-aineissa Essi ja Tommi suosivat kotimaisuutta ja laadukkuutta. Hyvä ravinto auttaa jaksamaan arjessa ja tukee aktiivista elämäntapaa.

– Omassa energiatasossa alkaa huomata muutoksia, kun panostaa uneen, liikuntaan ja ravintoon, aiemmin hektistä ja kiireistä työtä tehnyt Tommi sanoo.

Myös Essi on huomannut, kuinka paljon ruoalla voi vaikuttaa hyvinvointiin. Hänellä oli aiemmin ongelmia stressin ja palautumisen kanssa, ja ruoka oli huonolaatuista. Panostamalla ruoan laadukkuuteen ja monipuolisuuteen Essin vointi kuitenkin parani.

– Söin aiemmin aivan liian vähän kulutukseeni nähden ja vieläpä ravinneköyhää ruokaa, jonka seurauksena sain kehoni aivan solmuun ja kärsin pitkään lukuisista terveysongelmista mm. palautumisen puolella. Nyt olen ymmärtänyt, että terveellistä ruokaa saa ja pitääkin syödä paljon, jotta jaksaa ja jotta keho toimii. Nykyään panostan ruoan laadukkuuteen, määrään ja monipuolisuuteen, Essi kertoo.

Aika tai olosuhteet eivät ole tekosyy kulhoruokailusta luistamiselle

Helppo kulhometodi on motivoinut kumpaakin terveellisen ruoan valmistamisessa.

– Aika ei ole nykyisin tekosyy ruoan valmistuksesta luistamiseen, sillä kulhot valmistuvat nopeasti. Kulhon tekemiseen menee juuri sen verran aikaa, mitä kuluu vaikkapa riisin keittämiseen tai lihan kypsentämiseen, jos ne ovat aineosina, Essi kertoo.

Kaiken muun voi tehdä samalla – pilkkoa ja paloitella kasvikset ja valmistaa kastikkeen. Pro-tip vieläkin nopeampaan kulhoannoksen koostamiseen on valmistaa jääkaappiin ennalta ”ruokabuffet”, eli laittaa ainesosat valmiiksi rasioihin.

Kyseessä on sama idea kuin mealpreppauksessa eli annosten etukäteen valmistamisessa ja purkittamisessa rasioihin. Kun rasioihin laittaa ainesosat, ei kuitenkaan tarvitse syödä samaa ateriaa koko viikkoa, vaan aineksia voi yhdistellä oman mielen mukaan.

Kulhoa voi myös muokata sesongin ja vuodenajan mukaan.

– Kaupasta kannattaa ostaa sesongin raaka-aineita, jotka ovat silloin edullisimmillaan ja suosia prosessoimatonta ruokaa. Vaikka somessa näkee usein aasialaistyyppisiä kulhoruokia, kannattaa kuitenkin muistaa, että yhtä hyvin kulhon voi toteuttaa suomalaisista, perinteisistä aineksista.

– Olemme tehneet esimerkiksi lihapullakulhon, porokulhon ja juhannuskulhon, Tommi kertoo.

Tommi muistelee, ettei metodissa ongelmaksi ole koitunut sekään, ettei aina sopivaa kulhoa ole ollut saatavilla.

– Annoksia on tullut tehtyä joskus myös laakeille lautasille ja ruoka on mennyt yli, mutta siitäkin on selvitty. Metodia voi toteuttaa missä vain, mökille kokkaamaan saapuneet Essi ja Tommi sanovat.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit