Nyt hyödynnetään vadelmia ja lakkoja! Taivaallinen kääretorttu ja 14 muuta reseptiä herkkumarjoista - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Nyt hyödynnetään vadelmia ja lakkoja! Taivaallinen kääretorttu ja 14 muuta reseptiä herkkumarjoista

Vadelmia ja lakkoja voi hyödyntää esimerkiksi piirakoissa, kääretortuissa, jäätelössä ja jopa pizzassa!

Kauracannolit täytetään kermalla ja vadelmilla.­

7.8. 15:41

Olemme esitelleet tänä kesänä useita herkullisia mustikkapiirakkaohjeita – onhan kyse sentään yhdestä kiistattomasta ykköskesäherkusta.

Nyt ovat vuorossa lakat ja vadelmat. Ihanat marjat maistuvat toki sellaisenaan, mutta myös niitä kannattaa hyödyntää keittiössä.

Lakkahillo sopii minttujäätelön kanssa uunijäätelön täytteeksi, ja maistuvat lakat myös esimerkiksi kääretortussa.

Perinteinen tapa käyttää marjoja on on myös piirakka. Näitä mahtavia ohjeita voi hyödyntää kaikkiin marjoihin:

Siken marjapiirakka

Mummon marjapiirakka

Hyödynnä koristelussa

Kauniin värisiä lakkoja kannattaa muistaa hyödyntää myös koristelussa.

Vadelmasta voi loihtia herkullisia jälkiruokia ja välipaloja nopeastikin. Esimerkiksi vadelma-rahkamaljat valmistuvat hyvinkin pienellä vaivalla. Mikäli olet enemmän hieman suolaisempaan päin, kokeile vadelmapizzaa.

Voit revitellä rohkeasti ja yhdistää esimerkiksi vadelman ja lakritsin!

Kokosimme yhteen Ruokalan reseptipankista ohjeita, joiden avulla vadelmat ja lakat pääsevät oikeuksiinsa.

­

Lakka-kinuskikääretorttu

Ainekset

Pohja:

  • 4 munaa

  • 2 dl sokeria

  • 160 g mantelijauhetta

  • 1 dl perunajauhoa

  • 2 tl leivinjauhetta

Täyte:

  • 2 prk vaniljatuorejuustoa

  • 1 dl paseerattua lakkasosetta

  • 2 rkl kinuskikastiketta

  • 2 dl kuohukermaa vaahdotettuna

Koristeluun:

  • 1 dl kinuskikastiketta

  • 1 dl lakkoja

  • 1 dl paahdettuja mantelilastuja

Valmistusohjeet

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita mantelijauheeseen muut kuivat aineet ja lisää seos varovasti sekoittaen muna-sokerivaahtoon.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 7-10 minuuttia, kunnes levy on kauniin keltainen.

Kumoa kypsä torttupohja toiselle leivinpaperille, jolle on ripoteltu hieman sokeria. Anna jäähtyä.

Sekoita täyteainekset ja levitä torttulevylle.

Rullaa kääretortuksi leivinpaperia apuna käyttäen. Jätä saumakohta alaspäin. Laita kokonainen tai puolikas kääretorttu tarjoiluvadille. Valuta kinuskikastiketta päälle.

Koristele lakoilla ja mantelilastuilla. Viimeistele tomusokerilla.

Lakkatäytteinen uunijäätelö

Ainekset

  • 1/2 dl perunajauhoja

  • 3/4 dl vehnäjauhoja

  • 1 tl leivinjauhetta

  • 1 kananmuna

  • 1 dl sokeria

  • 1/2 dl kuumaa vettä

  • kostuta halutessasi valmis pohja mehulla

Täyte:

  • 3 dl lakkahilloa tai lakkoja

  • 1 l jäätelöä esim. minttujäätelöä

  • 4 valkuaista

Valmistusohjeet

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa kananmuna ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi jauhot vaahtoon ja sekoita hyvin. Lisää kuuma vesi ja sekoita.

Kaada taikina kakkuvuokaan (24cm halkaisija), paista alimmalla tasolla n. 30 min. Anna kakkupohjan jäähtyä hyvin ennen irrotusta. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Kostuta kakku halutessasi. Lisää päälle lakat ja pilkottu jäätelö. Vaahdota valkuaiset ja levitä valkuaisvaahto jäätelön päälle. Paista kuumassa uunissa pari minuttia, että valkuainen saa vähän väriä. Tarjoile heti.

Vadelma-rahkamaljat

Ainekset

  • 2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

  • 200 g vaniljarahkaa

  • sokeria tarvittaessa

  • 1 tl vaniljasokeria

  • 100 g vadelmia

  • n. 10 kpl Jyväshyvä Kaurakeksejä rouheena

  • koristeeksi vadelmia

Valmistusohjeet

Vaahdota vaniljakastike ja sekoita joukkoon vaniljarahka. Mausta tarvittaessa sokerilla. Lisää vaniljasokeri.

Jaa seos kahteen kulhoon ja sekoita toiseen vadelmat.

Rouhi kaurakeksit karkeaksi rouheeksi.

Laita vaahdot ja kaurakeksirouhe kerroksittain pieniin laseihin tai muihin pieniin annoskulhoihin.

Koristele vadelmilla.

Marjapizza

Ainekset

Täyte 1:

  • 1 dl mascarponejuustoa

  • 1 rkl raakaruokosokeria

  • 1-2 dl marjoja esim. mustikoita ja vadelmia

  • Lopuksi päälle:

  • raastettua valkosuklaata ja sitruunankuorta

Täyte 2:

  • 1 dl mascarponejuustoa

  • 1-2 dl vadelmia

  • 1 dl lakuja

  • runsaasti tuoretta minttua

Valmistusohjeet

Kauli pizzapohjat valmiiksi. Kuumenna uuni niin kuumaksi kuin saat sen.

Täyte 1: Levitä pohjan päälle mascaponejuustoa ja ripottele

päälle raakaruokosokeria. Lisää marjat. Paista noin 7-10 minuuttia. Raasta päälle lopuksi valkosuklaata ja sitruunankuorta.

Täyte 2: Levitä pohjan päälle mascaponejuustoa. Lisää vadelmat. Siivuta lakut ja lisää ne pizzaan. Paista noin 7-10 minuuttia ja lisää paistamisen jälkeen pizzan päälle tuoretta minttua.

Katso myös nämä reseptit

Suolakinuski-juustokakku vadelmilla

Vadelmacannolit

Vadelmatiramisu

Vadelma-raparperigalette ja inkivääri-vaniljasiirappia

Lakka-lakritsijäätelöt

Vadelma-kaurasmoothie

Vadelmaiset minileivokset

Lakka-jaffakakku

Vadelma-kaurakakut

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit