Henri Alénilta todellinen yllätys – muuttaa ravintolansa italialaiseksi: ”Saatamme olla hulluja” - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Henri Alénilta todellinen yllätys – muuttaa ravintolansa italialaiseksi: ”Saatamme olla hulluja”

Henri Alénin ravintola Ultima kokee muodonmuutoksen, kun menu vaihtuu italialaiseksi.

Henri Alénin mukaan juuri nyt on oikea ”nyt tai ei koskaan” -asenteelle.­

6.8. 12:31

Huippukokki ja ravintoloitsija Henri Alénilla on tiedossa uusia tuulia ravintolamaailmassa.

Alénin Helsingin Etelärannassa sijaitsevasta ravintola Ultima avaa nimittäin ovensa pienen tauon jälkeen täysin uudistuneena. Ultimasta tulee määrittelemättömäksi ajaksi italialainen ravintola.

Ravintola avataan ensi viikon keskiviikkona 12. elokuuta ja se on auki italialaista ruokaa tarjoilevana niin kauan, kuin se ravintolasta hyvältä tuntuu.

”Homma saattaa mennä mihin suuntaan vaan”

– Ajat ovat nyt sellaiset, ettei kukaan tiedä tulevasta. Ajattelin, ettei asioita ja suunnitelmia pidä tehdä tänä aikana liian raskaasti. Halusin konseptin, jota ei tarvitse hakata kiveen, Alén pohtii Ilta-Sanomille uskallustaan tehdä korona-aikana isompia satsauksia.

Menun lisäksi muutos tapahtuu myös ravintolan nimessä. Ultimasta tulee FIASCO? by Ultima.

– Koska ajat ovat erikoiset, homma saattaa mennä mihin suuntaan vaan. Siksi liitimme Ultiman nimeen sanan Fiasco! Saatamme olla hulluja kuin roomalaiset ja sisukkaita kuin suomalaiset, mutta uskomme, että pitää sinnikkäästi yrittää ja rohkeasti kokeilla.

Hyvä italialainen ruoka ei ole koskaan pois muodista.

Peruuntunut matka Italiaan jäi kaivertamaan

Kuten lukuisille muille ravintoloitsijoille, korona-aika on ollut myös Alénille raskas.

– Hommia saa painaa edelleen. Olen kuitenkin tajunnut, ettei stressistä tai pelosta synny mitään hyvää. Nyt tärkeintä on saada ihmiset mahdollisimman onnellisiksi ja iloisiksi.

–Olemme viettäneet perheen kanssa Italiassa kaikki lomat. Nauttineet ruoasta ja viinistä, maisemista sekä maan äänekkäästä temperamentista. Yhdessä ruokailu ei ole kenties missään niin pyhää ja riemukasta kuin Italiassa. Pöydän äärellä tapahtuu kaikki, mikä elämässä on arvokasta, Alén sanoo.­

Alénin itsensä on kesäisin tehnyt erityisen onnelliseksi Italia, jossa hän on lomaillut viimeiset kymmenen vuotta. Hän on myös tehnyt nuorena työharjoittelun saapasmaassa.

– Nyt en päässyt sinne ja se otti minua nuppiin. Pahimman koronahuipun aikaan sanoin kollegalleni Tommi Tuoviselle, että minun tekisi mieli kokata aitoa italialasta ruokaa. Hän vastasi, että miksi en sitten kokkaisi.

Italia oli siis tuotava Suomeen.

– Lähdin ihan puhtaasti siitä, mitä itse haluan ja kaipaan. Myös monella suomalaisella on peruuntunut tänä kesänä etelänmatkoja, joten tarkoitus on luoda heillekin samaa fiilistä illallisen muodossa, Alén jatkaa.

Ei pizzaa, mutta sitäkin parempaa pastaa

Italialainen pop up -ravintola toteutetaan vuonna 2018 ovensa avanneen Ultiman otteella. Ruoassa käytetään kotimaisia raaka-aineita.

Vaikka kyseessä on italialainen ravintola, pizzaa ei menusta löydy. Ravintola erottuu muista kaupungin italialaisista ravintoloista siinä, että tarkoitus on tarjota klassikkoannoksien lisäksi erikoisempia Italian ruokaelämyksiä, jotka eivät ole vielä kaikille suomalaisille tuttuja.

– Suomessa on jo niin loistavia tekijöitä pizzan suhteen. Me keskitymme käsintehtyihin pastoihin ja erikoisraaka-aineisiin.

– Pidämme kiinni korkeasta laadusta ja lähiruoan periaatteista, mutta pyrimme tekemään mahdollisimman autenttisia italialaisia annoksia. Tavoitteenamme on tehdä mahdollisimman aito, italialainen illalliskokemus Helsingin sydämessä, Alén lupaa.

Ultiman muutos sai alkunsa Henri Alénin ikävästä Italiaan, kun jokakesäinen reissu saapasmaahan ei toteutunut koronatilanteen vuoksi.­

Menusta löytyy myös Alénin itsensä kaipaamia herkkuja, kuten pistaasijäätelöä. Erityisesti menussa korostuu Pohjois-Italian makumaailma.

– Tarkoitus on taikoa elämys, joka saa ihmiset hymyilemään. Unohdamme liiat show-elementit ja keskitymme siihen, kuinka voimme palvella porukkaa niin, että jokainen hymyilee.

Hintataso tippuu nykyisestä

Ravintolan sisäpihan terassille tehdään kunnon terassi, jossa on mahdollista syödä pitkälle syksyyn asti Italian tapaan.

– Olen yrittänyt kopioida jokaista asiaa, jota Italiasta kaipaan, huippukokki nauraa.

Myös hintataso tulee tippumaan Ultiman nykyisestä.

– Nyt kääritään hihoja ja otetaan vähän rennommin. Se tuntuu hyvältä juuri ja nyt, Alén toteaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit