Ruokaa ostetaan verkosta nyt ennätysmääriä – näin S-ryhmä ja Kesko purkavat ruuhkasumaa - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Ruokaa ostetaan verkosta nyt ennätysmääriä – näin S-ryhmä ja Kesko purkavat ruuhkasumaa

Helmi Nisula painaa pitkää päivää Helsingin Pasilan Triplan K-supermarketissa. Nettikaupan tilausten kasvu on ollut viime päivinä eksponentiaalista.

Julkaistu: 24.3. 10:28

Suomalaiset tilaavat nyt ruokaa kotiin niin paljon, että kaupat ovat palkanneet lisää työntekijöitä.

Markettien verkkokauppoihin kilahtaa nyt tilauksia ennätystahdissa. Niitä tehdään jo niin paljon, että omaa tilausta voi joutua odottamaan useita päiviä, jopa viikon.

Kysyimme K-ryhmältä ja S-ryhmältä, millainen ruuhkatilanne verkkokaupoissa on nyt ja millä toimilla ruuhkasumaa puretaan. Lidlillä ei ole kuljetuspalvelua eikä ruoan verkkokauppaa.

S-ryhmällä on tällä hetkellä noin tuhat päivittäistavarakaupan toimipaikkaa eri puolilla Suomea. S-ryhmän sivuilla kerrotaan, että esimerkiksi Prisman verkkokaupassa perjantain 13. maaliskuuta jälkeen tilausmäärät ovat vilkastunut entisestään.

Viikko on normaali odotusaika

S-ryhmä kertoo sivuillaan myös, että riskiryhmäläisille fiksuin ratkaisu on ruoan verkkokauppa. Tilauksia ei voi kuitenkaan toimittaa yhtä nopeasti kuin ennen poikkeustilannetta.

Viikko on nyt normaali odotusaika.

– Olemme käytännössä myyneet toimitusaikoja viikon loppuun, digitaalisten palveluiden päällikkö Matti Torniainen SOK vähittäiskaupan ketjuohjauksesta kertoo Ilta-Sanomille maanantaina.

Kiireisintä on nyt pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Pienemmillä paikkakunnilla vastaavia jonoja ei välttämättä ole. Torniaisen mukaan myös S-marketeissa on ollut hiukan paremmin vapaita toimitusaikoja.

Torniainen kertoo, että kapasiteettia kasvatetaan kuitenkin jatkuvasti. Verkkokaupan tilauksien toimittamiseen on pestattu lisää työntekijöitä.

Suljetuista ravintoloista lisää työntekijöitä

– Toimme esimerkiksi pääkaupunkiseudulle nopeutetulla aikataululla Food Market Herkun verkkokaupan. Sieltäkin saadaan lisää kapasiteettia.

Kerroimme viime viikolla, että HOK-Elannon suljettujen ravintoloiden työntekijät siirtyvät ketjun ruokakauppoihin auttamaan erilaisissa tehtävissä. Muutos koskee noin 800 työntekijää.

– Sieltäkin on saatu apuvoimia verkkokaupan tilauksien toimittamiseen. Se on tosi hienoa asia. On hienoa ennakkoluulottomuutta, että ihmisiä tulee auttamaan uudessa tilanteessa.

Tiimit venyvät

Uusia ihmisiä perehdytetään jatkuvasti. Matti Torniainen kertoo, että toimenpiteet näkyvät jo.

– Kapasiteettia saadaan koko ajan kasvatettua, kun saamme uusia ihmisiä mukaan ja perehdytyksiä tehtyä.

Torniaisen mukaan asiakkaita pyritään palvelemaan jatkuvasti niin hyvin kuin se on mahdollista.

– Verkkopuolella on kova draivi, kaikki tekevät kaikkensa. On ollut hienoa nähdä, miten tiimit venyvät tällaisessa tilanteessa ja laittavat kaiken peliin.

Kuluttajalle hyvä neuvo on se, että tilannetta kannattaa seurata usein.

Tilaukset moninkertaistuneet

Nyt pitää kiirettä, myös K-ryhmän digitaalisten palvelujen myyntijohtaja Antti Rajala kertoo Ilta-Sanomille maanantaina.

K-ruokakauppojen osalta kauppiaat tekevät itsenäisiä päätöksiä siitä, ottavatko he käyttöönsä verkkokaupan. Aivan kaikissa kaupoissa palvelua ei ole.

Koska verkkokaupan kysynnän kasvu on noussut voimakkaasti, uudetkin kaupat ovat avanneet verkkokaupan palvelut. Se on ollut Rajalan mukaan yksi tehokas keino ruuhkien purkamisessa.

Kauppias Petri Miettinen pitää rullakot liikkeessä. Vielä on jäljellä myös vessapaperia.

Jos normaalina aikana verkkokauppaan tuli kuukaudessa noin 50 000 tilausta, nyt pelkästään viikon aikana niitä on tullut noin 30 000, Rajala antaa esimerkin tilausmäärien kasvusta. Kiireisintä on nyt pääkaupunkiseudulla ja isommilla paikkakunnilla.

– Toissa viikon torstaista lähtien verkkokauppojen tilausmäärät ovat olleet todella suuressa kasvussa. Ne moninkertaistuivat.

K-ryhmän verkkokaupoissa saa normaalisti tilauksen seuraavana päivänä.

– Tilauksien kasvu on vaikuttanut niin, että osasta kaupoista tilausta voi joutuu odottamaan kauemmin, jopa viikonkin. Pienemmillä paikkakunnilla tilauksia voi saada kuitenkin jo seuraavana päivänä.

Tarkastele oman alueesi pieniäkin kauppoja

Antti Rajala kertoo, että kuluttajan kannattaa etsiä verkkokaupasta oman alueensa postinumerolla. Pienissäkin K-ruokakaupoissa lähellä kotia voi olla kotiinkuljetuspalvelu.

– Esimerkiksi Tampereen alueella meillä on hyvin monta kotiin kuljettavaa kauppaa Citymarketin lisäksi. Asiakkaiden kannattaa katsoa oman postinumeron perusteella kaikkia omalle alueelle toimittavia kauppoja. Turussa ja Tampereella voikin saada suhteellisen nopeastikin tilauksen pienemmistäkin kaupoista.

Rajala kertoo, että verkkokauppojen kapasiteettia on lisätty monissa kaupoissa. Tilausten keräilijöitä on palkattu lisää. Isommissa kaupoissa he ovat oma ryhmänsä. Pelkästään verkkokaupan tilauksia varten työntekijöitä voi olla jopa neljäkymmentä.

– Monet kaupat ovat jopa tuplanneet kapasiteettiaan. Kysyntä on nyt vain niin valtavaa, että tilausikkunat täyttyvät.

Kauppiaat ja taksiyrittäjät yhteistyöhön

Kauppiaat ovat ottaneet myös luovia keinoja käyttöönsä.

– Jotkut kauppiaat ovat tehneet sopimuksia paikallisten taksiyrittäjien kanssa, jotta tilauksia saadaan toimitettua koteihin.

Tilauksia voidaan toimittaa ilman kontaktia, eli oven taakse, jos ostokset on maksettu verkkokaupassa. Siihen kannustetaan.

Verkkokauppojen tilauksissa ei ole korostunut erityisesti tiettyjä tuotteita. Suositut tuotteet ovat samoja kuin kivijalkakaupoissakin: säilykkeet, hyvin säilyvät muut elintarvikkeet ja pehmeä paperi.

– Ainoa isompi ero on siinä, että verkkokaupoissa keskimääräinen ostos on viisinkertainen verrattuna kivijalkaan. Verkkokaupoista ostetaan yleensä enemmän kerralla.

Tilanne ei ole kuitenkaan mahdoton, Antti Rajala toteaa kiireestä huolimatta.

Tilaus ilman nettiä

Verkkokauppojen ruuhka on on tuonut mahdollisuuksia myös uusille yrittäjille. Yksi sellainen on ruokakuljetuksia tarjoava aivan uusi yritys, joka syntyi jokseenkin lennosta.

Kyseessä on Menevä Murkina -ruokakuljetuspalvelu. Yrityksen tiedotteessa kerrotaan, että se tarjoaa töitä asiakaskadosta kärsiville kevytyrittäjille ja taksinkuljettajille. K-Citymarketit tarjoavat tuotteet, kevytyrittäjät keräilyn ja taksit kuljettavat tilauksen perille, tiedotteessa kerrotaan.

Taksipalvelu Menevä, kevytyrittäjäpalvelu Ukko.fi ja digitoimisto Tulos Helsinki sekä K-Citymarket Klaukkalan ja K-Market Perkkaan ja Reimarlan kauppiaat kehittivät palvelun yhdessä.

Tilauksia voi hoitaa myös puhelimitse, mikä helpottaa iäkkäämpien ihmisten asiointia.

Aikomus työllistää työnsä menettäneitä

Yrityksen markinointia hoitava Arto Peisa kertoo Ilta-Sanomille, että yrityksen toiminta laajenee ensi viikolla esimerkiksi Lahteen.

– Menevä Murkina -palvelu voidaan avata vuorokaudessa myymälätyypistä riippumatta lähes koko maassa. Olemme jo saaneet lukuisia yhteydenottoja kauppiailta eri puolilta Suomea, tiedotteessa kerrotaan.

Yrityksessä uskotaan toiminnan työllistävän lisää työnsä menettäneitä.

– Kun vallitseva tilanne ja riskiryhmien suojelu vähensi liikkumista, ymmärsimme yhdistää eri palvelut poikkeuksellisessa tilanteessa uudella tavalla. Tavoitteemme on luoda 100 uutta työpaikkaa ensimmäisen kuukauden aikana, Tulos Helsingin luova johtaja Sampo Karpo sanoo.