Tomi Björck avaa tauon jälkeen uudelleen yli 10 vuotta suosittuna pysyneen ravintolan - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Tomi Björck avaa tauon jälkeen uudelleen yli 10 vuotta suosittuna pysyneen ravintolan

Uusissa tiloissa on kaksi kerrosta.

Uusissa tiloissa on kaksi kerrosta.

Julkaistu: 14.2. 18:11

Helsingin Arkadiankadulle, Patentti- ja rekisterihallituksen vanhoihin tiloihin on avautunut uudistunut Farang.

Yksi Helsingin suosituimmista ravintoloista on ollut suljettuna elokuun lopusta 2019. BW-Restaurants ei käytä vaatimattomia ilmauksia tiedotteessaan, jossa kerrotaan yhtiön ”kruununjalokiven”, eli Farangin avautumisesta uusiin tiloihin.

Ravintola avattiin ensimmäisen kerran elokuussa 2009 Helsingin keskustaan Taidehallin tiloihin, tänään ystävänpäivänä se avataan uudelleen isommissa tiloissa lähellä alkuperäistä sijaintia, vuonna 1977 valmistuneessa Innotalossa.

Klassikkoannoksia ei ole unohdettu

Vaikka tilat ovat uudet, konsepti ei ole muuttunut. Tomi Björck kertoi Ilta-Sanomille ravintolan esittelytilaisuudessa, että 17 Farangin kokkia siirtyy uuden paikan riveihin.

Listalla on myös kymmenen vuoden ajan suosikkeina pysyneitä annoksia. Niitä ovat esimerkiksi karamellipossu ja Lady Boi -drinkki.

Suosikkidrinkki pysyy listoilla.

Suosikkidrinkki pysyy listoilla.

Karamellipossun ohje on ollut myös yksi Ruokalan suosituimmista resepteistä. ”Tomi Björckin karamellipossu vie jalat alta. Sen valmistus vaatii aikaa ja vaivaa, mutta lopputulos palkitaan jännittävällä makukokemuksella”, reseptiä kuvaillaan.

Lady Boi -drinkki suunniteltiin Farangia varten, mutta muissakin yhtiön ravintoloissa sitä on ollut tarjolla.

– Se on mun kehittämä drinkki ja se on ollut tosi suosittu. Siinä maistuu Thaimaa. Se meni vahingossa aika maaliin. Espalla sijaitsevassa Brondassakin se on yksi myydyimmistä, Tomi Björck kertoo.

Uutta on nyt se, että ravintolassa on kaksi keittiötä. Uudet tilat mahdollistivat sen. Yläkerrassa keskitytään lounaisiin ja illallisiin, alakerrassa on tarjolla yömyöhään asti pienempiä baariruoka-annoksia ja pikkupurtavaa.

Kuvituskuva

Helsinki on muuttunut

Farang oli BW-Restaurantsin ensimmäinen ravintola, eikä vuonna 2009 voitu vielä ennustaa sen suosiota. Helsinki on muuttunut Farangin alkuajoista, Björck toteaa.

– Helsinki oli silloin hyvin, hyvin erilainen.

Suurin ero nykypäivään on raaka-aineiden saatavuudessa. Farangin ruokafilosofia on aasialaisessa makumaailmassa, eikä kymmenen vuotta sitten ollut helppoa löytää kaikkia ruokiin tarvittavia aineksia, kuten esimerkiksi korianterin juurta ja tiettyjä chililaatuja.

Björck löysi muun muassa Hakaniemen aasialaiset ruokakaupat.

– Olivathan he vähän ihmeissään, että tultiinkin tällaisen jutun kanssa, Björck kuvailee kauppiaiden reaktioita.

– Me lähdettiin silloin ihan nollasta. Mietittiin silloin myös, oliko Helsinki valmis tällaiselle ravintolalle, mutta se oli. Suomalaiset ovat kokeilunhaluisia.

Kuvituskuva

Keittiössä vierailevia tähtiä

Farangin yksi johtoajatus oli tarjota asiakkaille ”pieni ulkomaanmatka”. Ravintola teki lisäksi kymmenen vuotta sitten asioita, jotka ovat nyt arkipäivää kaikkialla.

– Kaikki eivät välttämättä muista, että me tarjottiin Farangissa vegaanimenua jo kymmenen vuotta sitten, ja se sai kiitosta. Kokkina mun tehtävä on kokea kaikenlaisia ruokakulttuureja ja tuoda niitä asiakkaille, tarjota uusia makuelämyksiä. Sen eteen teemme paljon töitä, Tomi Björck kertoi Ilta-Sanomille lokakuussa Aasia-aiheisen ruokakirjan julkistamistilaisuudessa.

– Farang oli loppuun asti suosittu. Me ei rakenneta trendiravintoloita, vaan tutkitaan eri maiden ruokia, Björck toteaa.

Uusien tilojen keittiössä on myös vierailevia tähtiä.

– Yksi kaveri Koreasta, yksi Ausseista ja yksi Ranskasta tulivat meille duuniin. He halusivat tulla vähäksi aikaa Suomeen. Toivotin heidät tervetulleeksi.

Tomi Björck ja Matti Wikberg omistavat BW-Restaurantsin.

Tomi Björck ja Matti Wikberg omistavat BW-Restaurantsin.

Tuoreimmat osastosta

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit