Aamu-tv:stä tutun Arjan yön yli sämpylöiden ohje kannattaa ottaa talteen – taikina kohotetaan kätevällä tavalla - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Aamu-tv:stä tutun Arjan yön yli sämpylöiden ohje kannattaa ottaa talteen – taikina kohotetaan kätevällä tavalla

Jos käyttää leivonnassa vain kauratuotteita, taikinaan kannattaa lisätä pieni määrä psylliumia, kirjassa kerrotaan. Kuvituskuva.

Jos käyttää leivonnassa vain kauratuotteita, taikinaan kannattaa lisätä pieni määrä psylliumia, kirjassa kerrotaan. Kuvituskuva.

Julkaistu: 21.1. 16:06

Kotitalousopettaja ja yrittäjä Arja Elina Laine on julkaissut kirjan kaurasta. Runsaan tietopaketin lisäksi kirjassa on herkullisia reseptejä.

Kotitalousopettaja ja yrittäjä Arja Elina Laine on tehnyt pitkän uran suomalaisen myllyteollisuuden kehityksessä. Hänet muistetaan myös tv:stä, sillä Laine kokkasi muutamia vuosia sitten MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa. Hän teki lisäksi yli kymmenen vuotta MTV:n Leivontanurkkaa sekä reseptejä myös muille kanaville, myös Ilta-Sanomille.

Viimeiset viisi vuotta Laine on toiminut yrittäjänä. Nyt hän on julkaissut kirjan rakkaasta aiheestaan, kaurasta. Aihe on ajankohtainen, sillä Suomessa viime vuosina alkanut kaurabuumi on edelleen voimissaan. Uusia kauratuotteita tulee markkinoille tasaiseen tahtiin ja ne käyvät kaupaksi.

– Kaura on monipuolinen, uskomattoman muuntautumiskykyinen raaka-aine, jota kohtaan on herännyt valtava kiinnostus, Laine kirjoittaa tiistaina julkaistussa kirjassaan Kaura – herkullisia kaurareseptejä & hyvinvointia kaurasta (Readme 2020).

Arja Elina Laine on tuttu muutaman vuoden takaa Huomenta Suomi -ohjelmasta. Hän on työskennellyt monipuolisesti myös myllyalalla muun muassa tuotekehityksen ja kuluttajaneuvonnan saralla.

Arja Elina Laine on tuttu muutaman vuoden takaa Huomenta Suomi -ohjelmasta. Hän on työskennellyt monipuolisesti myös myllyalalla muun muassa tuotekehityksen ja kuluttajaneuvonnan saralla.

Kauraa voi nauttia entistä monipuolisemmin, muun muassa liha- tai maitotuotteiden sijaan, riisin tilalla, öljynä, välipaloissa, juomissa, jäätelöissä, naposteltavissa ja muissa herkuissa, kirjan tiedotteessa listataan. Kaura sopii lisäksi moniin erityisruokavalioihin, kuten vehnän tai riisin välttämiseen. Puhdas kaura on gluteenitonta.

Arja Elina Laine tarjoaa kirjassaan runsaasti tietoa sekä uusia ideoita kauran entistä monipuolisempaan käyttöön ruoanlaitossa ja leivonnassa.

Ei pelkkään puuroon

– Kauraa ei pidetä enää vain puurohiutaleena, Laine kirjoittaa.

Herkullinen pähkinäinen maku, vatsaa hellivät ja rauhoittavat ominaisuudet sekä monipuolinen ravintoainekoostumus, kirjassa listataan kauran eduista. Kirjassa kerrotaan kauran viljelystä, ilmastovaikutuksista sekä ravitsemuksellisista näkökulmista.

– Olen koonnut yhteen kaiken hyvän kaurasta, Laine kertoo kirjan esipuheessa.

Vaikka Laine kirjoittaakin, ettei kauraa käytetä enää vain puuroon, kirjasta ei voitu jättää pois klassista kaurapuuro-ohjetta. Monet lisäävät kaurapuuroon suolaa, mutta Laineen mukaan ilman sitä kauran maku voi nousta paremmin esille.

– Kaurapuuroon, johon ei lisätä suolaa, tottuu helpolla. Kun syö puuron ilman suolaa ainakin kymmenen kertaa, alkaa viljainen kauran maku maistua parhaalta, kirjassa kerrotaan.

Kirjassa on maukkaita reseptejä ja oivalluksia. Esimerkiksi kaurapuurosta tehtävät korvapuustit, kaurapesto ja kauraletut ovat kiinnostavia ohjeita. Kirjassa on leivontaohjeiden lisäksi myös lämpimien arkiruokien reseptejä.

Kylmä taikina kohoaa miedossa lämmössä uunissa

Yksi ihana leivontaresepti on lämpimät aamusämpylät. Ne valmistuvat aamulla nopeasti, sillä taikina tehdään edellisenä päivänä valmiiksi ja sen annetaan tekeytyä jääkaapissa yön yli. Taikinan pitkä tekeytymisaika tuo sämpylöihin hyvää makua.

Tässä ohjeessa on myös hyvä vinkki yön yli sämpylöiden kohottamiseen. Kylmässä ollut taikina tarvitsee lämpimässä kohottamisen, mutta sen voi tehdä kahdella tavalla.

Taikinan voi kohottaa perinteiseen tapaan esimerkiksi lämpimän vesialtaan päällä, mutta pellillisen sämpylöitä voi laittaa kohoamaan myös 40-asteiseen uuniin. Uunin lämpötilaa nostetaan myöhemmin reippaasti varsinaista paistamista varten.

Lämpimät aamusämpylät

3 dl kaurajuomaa tai vettä

15 g hiivaa (1/3 paketti)

1 tl suolaa

1 rkl siirappia

2 rkl rypsi- tai kauraöljyä

6–7 dl kaura-sämpyläjauhoseosta (tai hiivaleipä- ja vehnäjauhoja + 2-3 dl)

kaurahiutaleita

1/2 kauraleseitä

Valmistusohjeet

  1. Sekoita taikina illalla: Lämmitä neste kädenlämpöiseksi isossa kulhossa. Liota joukkoon hiiva. Tarvitset hiivaa normaaliin leivontaan nähden hieman vähemmän.

  2. Lisää suola, siirappi, öljy ja jauhot.

  3. Sekoita jauhot joukkoon muutamassa erässä.

  4. Valmis taikina on hieman tarttuvaa, mutta se ei haittaa. Taikinaa ei tarvitse alustaa, vain sekoitus riittää.

  5. Laita taikina heti muovilla peitettynä jääkaappiin yöksi, jolloin siihen alkaa tekeytyä juuri, joka antaa hyvää makua sämpylöille.

  6. Paista sämpylät aamulla. Lämmitä uuni 40-asteeseen.

  7. Nosta taikinasta lusikalla nokareita uunipellillä olevalle leivinpaperille tai muffinipellin koloihin.

  8. Silottele taikinanokareiden pinnat sämpylän muotoon veteen kastetuin käsin.

  9. Ripottele kauraleseitä sämpylöiden päälle.

  10. Anna sämpylöiden kohota 40-asteisessa uunissa leivinliinalla peitettynä vajaa puoli tuntia.

  11. Voit laittaa pellin myös kuuman vesialtaan päälle. Lämpö auttaa, jotta kylmät sämpylät lähtevät taas kohoamaan.

  12. Kun sämpylät ovat kohonneet, ota sämpyläpelti pois uunista lieden päälle ja nosta uunin lämpötila 225 asteeseen.

  13. Paista sämpylöitä uunin keskitasolla 10–15 minuuttia. Paistoaikaan vaikuttaa uunin lämpiämisen nopeus.

– Mikäli haluat, voit jättää sämpylät uuniin, kun nostat uunin lämpötilan 225-asteeseen. Muista kuitenkin ottaa leivinliina pois, ennen kuin nostat uunin lämpötilaa, kirjassa muistutetaan.

Lähde ja resepti: Arja Elina Laine, Anni-Sofia Savela: Kaura – herkullisia kaurareseptejä & hyvinvointia kaurasta (Readme 2020)

Kirjan kuvat on kuvannut Arja Elinan tytär Anni-Sofia Savela.

Kirjan kuvat on kuvannut Arja Elinan tytär Anni-Sofia Savela.

Tuoreimmat osastosta

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit