Wiener nougat sopii täydellisesti tähtitortun täytteeksi: ”Pala taivasta” - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Wiener nougat sopii täydellisesti tähtitortun täytteeksi: ”Pala taivasta”

Perinteinen mantelinougatkonvehti toimii tähtitortun täytteenä. Myös kastanjatahnan ja suklaan yhdistelmää kannattaa kokeilla.

Lauran kokeilujen perusteella kaksi Wiener nougat -konvehtia on hyvä määrä yhteen tähtitorttuun.­

13.12.2019 14:56

Jotkut vannovat perinteisten luumuhillolla täytettyjen joulutorttujen nimeen, toiset löytävät uusista makuyhdistelmistä suosikkeja, jotka jäävät käyttöön.

Testasimme marraskuun lopussa joitakin uusia makuvaihtoehtoja. Kokeilimme tähtitorttuihin maapähkinävoita sekä Omar- ja Toffifee-karkeista tehtyjä täytteitä.

Facebookin suositussa Sipsikaljavegaanit-ryhmässä on myös vilahdellut Wiener nougatilla täytettyjä tähtitorttuja. Se on saanut kehuja.

– Pakko oli kokeilla ja nyt on tullut tehtyä jo kolme kertaa, Laura Kapee-Kylmäniemi postasi ryhmään oman kokeilunsa tuloksesta.

Jos on kärsivällisyyttä, joulutortut voi taitella myös näin. Kuvituskuva.­

Laura kertoo julkaisussaan, että kokeili ensimmäisellä kerralla, mikä määrä konvehteja on hyvä määrä täytteeksi yhtä tähtitorttua kohden. Kaksi on juuri on sopiva, hän toteaa.

Kommenttiketjussa tiedusteltiin, miltä ne maistuvat.

– Omasta mielestä nää on pala taivasta ja luulen, että perinteiset joulutortut jäävät tänä vuonna tekemättä, Laura vastasi yhteen kommenteista.

Me Naiset kertoi aiemmin kauniiden joulutorttujen taitteluohjeen. Lauran taittelemien tähtitorttujen ohjeen löydät täältä.

Kastanjatahna ja tumma suklaa sulavat suussa

Ruokalan reseptiarkistossa on muitakin vaihtoehtoja joulutorttujen täytteeksi. Esimerkiksi rouhittu suklaa ja kastanjatahna on suussa sulava yhdistelmä. Tähän yhdistelmään sopii erityisen hyvin tumma suklaa.

Kastanjatahnaa myydään valmiina hyvin varustelluista kaupoissa. Tuote saattaa löytyä myös kastanjalevite-nimikkeellä.

Jos hakee perinteistä luumutäytettä muistuttavaa elämystä pienellä muutoksella, kokeile tähtitorttujen täytteeksi madeiraluumuja.

Ne sopivat kuitenkin vain aikuisille, sillä ihanan seoksen juju on nimensä mukaisesti Madeira-viini.

Madeiraluumut

200 g kuivattuja luumuja

50 g ruokosokeria (n. 1/2 dl)

1 kanelitanko

1/2 vaniljatanko

1/2 appelsiinin kuori, kuorijalla säikeiksi kuorittu

2 dl kuivaa Madeira-viiniä

Valmistusohjeet

  1. Laita kaikki ainekset kattilaan (raaputa vaniljatangosta siemenet ja lisää ne ja tanko kattilaan).

  2. Anna poreilla hiljaisella lämmöllä n. 20 minuuttia, kunnes luumut ovat pehmeitä ja liemi on siirappimainen.

  3. Jäähdytä ja anna vetäytyä jääkaapissa yön yli.

  4. Säilytä jääkaapissa tiiviissä, puhtaassa purkissa.

Jos ei jaksa taitella tähtitorttuja, kolmio, eli pasteijamalli on myös täysin toimiva.­

Vihreät kuulat -tähtitortut nousivat suosituiksi pari vuotta sitten.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit