Tarun kuohkea joulukakku on seitsemässä minuutissa valmis uuniin - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Tarun kuohkea joulukakku on seitsemässä minuutissa valmis uuniin

Nimensä kakku on saanut taikinan sekoittamiseen kuluvasta ajasta.

Nimensä kakku on saanut taikinan sekoittamiseen kuluvasta ajasta.

Julkaistu: 8.12.2019 13:04

Maukas joulukakku maustetaan piparkakkumausteilla.

Tämä herkullinen joulukakku maistuu ihanasti piparkakulta. Seitsemän minuutin kakku on varmasti monelle entuudestaan tuttu, mutta tällä kertaa maustoin kakun jouluiseen makuun.

Lisää taikinan joukkoon itse tekemäsi piparkakkumaustesekoitus tai käytä kaupan valmista piparkakkumaustetta. Molemmat mausteseokset maustavat kakun jouluiseen makumaailmaan.

Tämä kakku valmistuu nimensä mukaisesti paistoa vaille valmiiksi vain seitsemässä minuutissa. Tarvitset kakun valmistamiseen monitoimikoneen tai sähkövatkaimen, jotta saat taikinasta tarpeeksi kuohkean.

Kakkua valmistaessa on hyvä huomioida, että kaikkien käytettävien raaka-aineiden tulee olla huoneenlämpöisiä, jotta pääset parhaimpaan lopputulokseen.

Huomioi myös, että paistoaika on viitteellinen.

Paistoaikaan vaikuttaa uunin lämpötila sekä käytettävissä oleva vuoka. Suosittelen seuraamaan kakun paistumista ja testaamaan loppuvaiheessa kakun kypsyyttä reseptissä olevan ohjeen mukaisesti tikkutestillä.

Seitsemän minuutin kakku sopii täydellisesti joulun kahvipöytään tai vaikka syötäväksi lahjaksi. Jos annat kakun lahjaksi, niin pakkaa jäähtynyt kakku esimerkiksi läpinäkyvään paistopussiin ja sulje pussi kauniilla nauhalla.

Koristele paketti vielä vaikka kanelitangolla tai hienolla joulukoristeella.

Kuvituskuva

Seitsemän minuutin joulukakku

5 munaa

2 dl kidesokeria

2 dl fariinisokeria

250 g huoneenlämpöistä voita

3 dl vehnäjauhoja

2 dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta

3 tl piparkakkumaustetta

3 tl vaniljasokeria

(tomusokeria)

Valmistusohjeet

  1. Mittaa kaikki ainekset vatkauskulhoon.

  2. Vatkaa aineksia seitsemän minuutin ajan monitoimikoneella tai sähkövatkaimella vatkauskulhossa.

  3. Öljyä noin 2 ½ litran kahvikakkuvuoka. Tarvittaessa korppujauhota vuoka.

  4. Kaada kuohkea kakkutaikina vuokaan ja paista kakku 175 asteessa noin 50-60 minuutin ajan.

  5. Tarkista kakun kypsyys esimerkiksi puisella cocktailtikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun jää märkää taikinaa, ei kakku ole vielä kypsä. Jatka silloin paistamista noin viiden minuutin jaksoissa, kunnes kakkuun painettuun tikkuun ei jää märkää taikinaa.

  6. Nosta kakku jäähtymään noin kymmenen minuutin ajaksi ja kumoa sen jälkeen tarjoiluastialle.

  7. Siivilöi halutessasi kakun päälle hieman tomusokeria.

Kuvituskuva

Vantaalla asuva leivontabloggaaja ja -kirjailija Taru Vihavainen kirjoittaa Pullahiiren reseptit ja leivonvinkit -palstaa, jossa hän jakaa leivontaohjeita ja keittiövinkkejä Ilta-Sanomien Ruokalan lukijoille.

Taru Vihavainen on alkuperäiseltä ammatiltaan fysioterapeutti. Kaikki alkoi ristiäiskakusta, joka sai hänet kiinnostumaan leivonnasta enemmän. Vihavainen aloitti Pullahiiren leivontanurkka -blogin pitämisen vuonna 2006 ja jäi sille tielle. Blogi on saavuttanut vuosien saatossa suosiota ja tavoittaa parhaimmillaan useita kymmeniä tuhansia lukijoita kuukaudessa.

Vihavainen on myös kirjoittanut kolme leivontakirjaa. Lisäksi hän pitää leivontakursseja ja suunnittelee yrityksille reseptejä.

Taru Vihavainen haluaa kannustaa erityisesti vanhempia ottamaan lapset mukaan keittiöön.

Tuoreimmat osastosta

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit