5 ihanaa sämpyläohjetta – helppoa, halpaa ja taivaallisen hyvää - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

5 ihanaa sämpyläohjetta – helppoa, halpaa ja taivaallisen hyvää

Kuvituskuva
Julkaistu: 19.11. 18:32

Maistuisiko kotona tehty, uunituore leipomus?

Kun on kylmää ja ehkä hieman ankeaakin, leipominen tuo kotiin ihanaa tuoksua ja lämpöä.

Sämpylät ovat yksi helpoimpia leipomuksia. Sämpylöitä voi myös tehdä esimerkiksi ylijääneestä puurosta tai perunamuusista.

Kotona leipomalla saa edullista leipää, sillä perustaikinaan ei montaa ainesta tarvita: Vesi, hiiva tai kuivahiiva, jauhoja ja suolaa riittävät. Halutessa sämpylätaikinaan voi lisätä muitakin aineksia, kuten vaikka siemeniä tai leseitä.

Gluteenittomia sämpylöitä tehdessä saattaa tarvita hieman öljyä, sillä taikinan koostumus on hieman erilainen, kuin vehnäjauhoista tehtynä.

Ylijääneen aamupuuron voi hyvin hyödyntää sämpylöihin.

Ylijääneen aamupuuron voi hyvin hyödyntää sämpylöihin.

Keräsimme Ruokalan reseptiarkiston helppoja ohjeita, jotka eivät myöskään vaadi kovinkaan suurta vaivaa. Ilahduta tuoreilla leipomuksilla itseäsi tai läheisiäsi.

Kaurasämpylät

Helpot, rapeat maalaissämpylät

Rouheiset sämpylät

Pullahiiren nopeat ja helpot sämpylät

Sami Kurosen sämpylät

Mikä on sinun luottoreseptisi? Keskustele aiheesta alla!

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit