Valio uudistaa perusmaitonsa

Julkaistu:

Maito
Kaikki perusmaidot ovat syyskuun puolesta välistä alkaen vapaan lehmän maitoa, yhtiö kertoo perjantaina.
Kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia tuotteiden vastuullisuudesta. Esimerkiksi eläinten hyvinvointi kiinnostaa kuluttajia entistä enemmän, Valion kehityspäällikkö Mira Appelqvist sanoo.

Valio kertoo perjantaina julkaisemassaan tiedotteessa, että kaikki perusmaidot, kuten rasvaton maito, ykkösmaito, kevytmaito ja täysmaito, ovat jatkossa vapaan lehmän maitoa. Muutos astuu voimaan syyskuun puolivälistä alkaen.

Vapaat lehmät elävät pihatoissa, jossa lehmät voivat liikkua vapaasti.

– Ne pääsevät syömään ja lypsylle itse ja voivat valita oman makuupaikkansa. Isolle osalle lehmistä on mahdollisuus ulkoilla, mutta ei aivan kaikille, Mira Appelqvist kuvailee.

Parsinavetassa lehmät ovat kytkettynä paikoilleen. Ne pääsevät kesällä lakisääteisesti jaloittelemaan ulkona. Valio kertoo sivuillaan, että parsinavetat ovat pikkuhiljaa vähenemässä, sillä Valio vaatii uusien navettojen olevan pihattoja. Eläinten hyvinvointiin sitoutuneille tiloille maksetaan vastuullisuuslisää, yhtiön sivuilla kerrotaan. Lisän suuruus on kaksi senttiä maitolitraa kohti.

– Eläinten hyvinvointi on meille tärkeää, tuotantoa pyritään rakentamaan eläinten hyvinvointia lisäämällä. Hyvinvoiva lehmä tuottaa maitoa, sairas ja huonosti voiva lehmä ei lypsä yhtä hyvin, Appelqvist sanoo.

– Tavalliset maidot muodostavat suurimman kuluttajatuoteryhmän, joten suomalaisen maitohyllyn tarjonta harppaa nyt merkittävästi vastuullisempaan suuntaan.

Muutoksen vaikutus hintoihin ei ole tiedossa. Sen määrittävät kauppiaat.

Kaksi kolmannesta pihatoissa

Valio kertoo, että vastuullisuuslisän vaatimuksena on esimerkiksi lehmien terveystarkastus, jonka eläinlääkäri tekee säännöllisesti. Vastuullisuuteen kuuluu, että maitotiloilla hoidetaan säännöllisesti lehmien sorkkia ja käytetään puudutusta, kivunlievitystä ja rauhoitusta nupoutuksessa eli vasikan sarvenaiheiden poistossa.

Maitotilat omistavat Valion. Yhtiön sivujen mukaan omistajiin kuuluu 5 100 suomalaista maidontuottajaa.

– Vastuullinen maidontuotanto ei ole vaihtoehto, vaan se on elinehto ja toimintamme edellytys niin eettisesti kuin taloudellisesti. Kehitystyö yhdessä tilojen kanssa jatkuu myös tästä eteenpäin. Valioryhmän lehmistä noin kaksi kolmannesta asuu pihattonavetoissa, ja määrä kasvaa koko ajan, Appelqvist kertoo.

Yhtiö kertoo sivuillaan, että vuonna 2017 on käynnistetty myös tutkimus, jossa etsitään eläimiä mahdollisimman vähän kuormittavaa tapaa vierottaa vasikka emästään.

Valiolta on lisäksi tullut viimeisen vuoden aikana useita erilaisia kauramaitotuotteita. Appelqvist kertoo, että ne kiinnostavat myös niitä kuluttajia, jotka eivät ole kasvissyöjiä. Kauramaidot kuuluvat nykyään myös lähes kaikkien kahviloiden perustuotteisiin tavallisen kahvimaidon rinnalla.

– Maito ja kasvispohjaiset maidot eivät ole ristiriidassa keskenään.

Lue myös: Lidl teki muutoksen maitojuomatölkkeihin

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt