Viime kesänä kerroimme, että lonkeron myynti kasvoi räjähdysmäisesti, kun taas siideriä ostettiin entistä vähemmän. Taustalla vaikutti selvästi uusi alkoholilaki.
SOK:n valikoimapäällikkö Kari Häsä arvioi, että sittemmin myynti on tasaantunut.
– Lonkeron myynti on edelleen volyymiltään suurempaa kuin siiderin, eli ohi on menty pysyvästi, mutta kyllä näiden välinen myynti on nyt tasaisempaa, Häsä sanoo.
Myös Keskon teollisten tuotteiden osto- ja myyntijohtaja Aki Erkkilä vahvistaa, että lonkeron myynti on edelleen kasvussa, mutta viimevuotisiin huimiin lukemiin ei enää ylletä.
Siiderin sijaan myös sekoitteita
Siiderin suosion vähenemiseen vaikuttaa lonkerojuomien lisäksi esimerkiksi pirskahtelevien viinien pääsy päivittäistavarakauppojen hyllyille.
– Nämä kuohuviinityyliset juomat ovat kyllä vieneet siideriltä myyntiä pois, ja varmaan myös alkoholijuomasekoitteet, kuten Breezerit ja Smirnoffit, jotka tuosta ryhmässä ovat kärjessä. Kyseisillä tuotteilla on arvioni mukaan samoja käyttäjiä kuin siiderillä, Häsä arvioi.
Eri maut ja kuivat juomat kiinnostavat
Lidlin viestinnästä kerrotaan, että heidän liikkeissään myydään olutta, siideriä ja lonkeroa kesäviikkoina yli puolet enemmän kuin talvella.
Myös Lidlissä on huomattu siiderien ja lonkeroiden kulutuksen muuttuneen. Sen lisäksi, että lonkero kiinnostaa enemmän, sen kulutusta on siirtynyt käymisteitse valmistetuista lonkeroista gin- ja vodkapohjaisiin lonkeroihin.
– Lonkeroita on tarjolla yhä erikoisemmissa mauissa, ja asiakkaat testaavat mielellään perinteisen greipin lisäksi uusia makuja, Lidl Suomen valikoimapäällikkö Iida Seppälä kertoo.
Tästä huolimatta greippi pitää edelleen pintansa ostetuimpana makuna, toteaa Lidlin ostopäällikkö Arto Lähdesmäki.
Siidereissä kuivat juomat ovat nyt selvästi makeimpia tuotteita suositumpia. Kuivat siiderit, erityisesti kuivat omenasiiderit ja omenoiden luonnollisella käymisellä valmistetut siiderit, kiinnostavat aiempaa enemmän.
Katso videolta, millaisia arvosteluja ruokakauppojen vahvat greippilonkerot saivat IS:n testissä!
Olut yhä ykkösenä
Kaikesta huolimatta olutta myydään edelleen eniten. Häsä kertoo, että heillä suosituin olut on ehdottomasti Koff, ja muutoinkin lageroluet jylläävät ylivoimaisena ykkösenä.
Oluet myös kiinnostavat ympäri vuoden tasaisesti riippumatta siitä, eletäänkö kesää vai talvea.
– Vaikka lager on pienessä laskussa, erikoisoluet paikkaavat sitä, joten oluessa on ihan samat myyntimäärät kuin viime ja edellisenä vuonna. Kuluttajat haluavat nykyisin vain juoda olutta monipuolisemmin, SOK:n Häsä sanoo.
Lidlin Lähdesmäen mukaan myös heillä suosituimpia alkoholituotteita ovat oluissa perinteisesti olleet kotimaiset ja ulkomaiset lagerit.
– Nämä tuotteet yleensä keikkuvat vuodesta toiseen suosituimpien tuotteiden kärjessä.
Keskon Erkkilä puolestaan mainitsee, että heidän olutpuolellaan Pirkka, Karhu ja Ale Coq jatkavat myyntikärjessä.
Suurin kasvu alkoholittomilla ja pienpanimotuotteilla
Tarjonta juomaosastolla on lisääntynyt merkittävästi, ja suurin kasvu tällä hetkellä tulee Erkkilän mukaan alkoholittomista oluista sekä pienpanimo- ja erikoisoluiden joukosta.
– Voidaankin sanoa, että kuluttajat ovat löytäneet hyvin oikeanlaisen tuotteen omaan tarpeeseensa, ja myynti on monipuolistunut uuden alkoholilain myötä.
Alkoholittomat oluet myyvät yhä paremmin kaikissa ketjuissa.
– Tärkein muutos on se, että alkoholittomat oluet eivät nykyään rajoitu ainoastaan peruslagereihin, vaan yhä enemmän on tarjolla erikoisoluita miedompina ja alkoholittomina versioina, Lähdesmäki sanoo.
Kesän uudet suosikit
Oluen lisäksi Häsä haluaa nostaa esille Hartwallin lonkeron, joka on pysytellyt suuressa suosiossa siitä asti, kun sitä alettiin myydä viime vuonna marketeissa.
– Sellaistahan ei aiemmin ollut tarjolla, joten se nyt on erityisen paljon kiinnostanut.
K-ryhmän uusista alkoholiuutuuksista ovat kiinnostaneet Koff-brändin uusi lonkero ja Somersbyn Sparkling Spritz, kertoo Erkkilä.
– Meilläkin uutuuksista vetoavat samat kuin K-ryhmällä, tämän lisäksi myös Hartwallin Original Orange -lonkero ja Altian Fresita Orange Sunset -juoma, Häsä lisää.
Lähdesmäki mainitsee Lidlin tuoneen tähän kesään trendikkäitä drinkkejä, kuten Suomessa valmistetut Moscow Mulet sekä kurkulla maustetut Gin & Tonic -juomat.
– Asiakkaat hakevat yhä erilaisempia vaihtoehtoja, ja vastaaville uutuustuotteille on ollut kysyntää.
S-ryhmän myydyimmät oluet
Koff
Karhu
A. Le Coq
Sandels
Kotimaista (S-ryhmän oma merkki)
K-ryhmän myydyimmät oluet (satunnaisessa järjestyksessä)
Karhu 4,6 %
Saku 4,4 %
Pirkka 4,5 %
Ale Coq 4,5 %
Sandels 4,7 %
S-ryhmän myydyimmät siiderit
Rainbow-siiderit
Somersby
Crowmoor
Fizz
Happy Joe
S-ryhmän myydyimmät lonkerot
Hartwall Original
A. Le Coq
X-tra
Rainbow
Koff
K-ryhmän myydyimmät siiderit ja lonkerot (satunnaisessa järjestyksessä)
SFF Classic long drink 5,5 %
Somersby Pear Cider 4,5 %
Hartwall Original Long Drink 5,5 %
Hartwall Original Orange 5,5 %
K-menu Greippilonkero 5,5 %