6 legendaarista grilliä Suomesta ja niiden suosikkiannokset: ”Sen kun syö, joutuu vähän aikaa sulattelemaan”

rac

Julkaistu:

Grillit
Listasimme kuusi legendaarista grilliä Suomesta. Yksi niistä on uusi, mutta toimii erikoisella nimellä. Mikä on oma suosikkisi?
Suomalainen pikaruokakulttuuri on vuosien saatossa kokenut jos jonkinmoisia mullistuksia. Maailmanlaajuiset ketjut ja pizzeriat ovat jatkuvasti kasvattaneet rooliaan, mutta kunnasta kuin kunnasta voi silti edelleen bongata perinteikkäitä katuruuan kehtoja – nimittäin grillikioskeja.

Juuri niitä vanhan ajan paikkoja, joilla kipaistaan pilkun jälkeen ennen kotimatkaa, ehkä syödään lounasta, tai sitten herkutellaan viikonloppuna perheen kanssa.

Vaan mistä saa kaikkein parhaat grillimätöt Suomessa? Siihen on varmasti jokaisella oma, vankkumaton kantansa.

Listasimme kuusi legendaarista tai muuten erikoista grillikioskia.
  • Yksi legendaarisista grilleistä on Jonen Grilli Lahdessa. Yllä olevalla videolla näet, mitä tapahtui, kun Sami Hedberg kävi siellä Grillit Huurussa -ohjelmassa.
1. Nummelan Autogrilli

Nummelan Autogrillin perustivat Matti ja Tuula Uusikartano vuonna 1992. Sittemmin yritystä on pyörittänyt heidän poikansa Mika. Grilli oli mukana Sami Hedbergin Grillit huurussa -ohjelmassa.

– Vaikka tv-ohjelma tuli ulos jo pari kolme vuotta sitten, edelleen tänne eksyy porukkaa sen innostamana. Uusintoja pyörii telkkarissa kai sen verran tiuhaan tahtiin, grilliltä kerrotaan.

– Aika hyvin edelleen myy tv-ohjelmassa kehitetty Samin ja Mikan virittämä annos. Kun ohjelma tuli ulos, ympäri Suomea juostiin annoksen perässä. Semmoista kesää ei ole ollut koskaan, eikä varmaan tule ikinä olemaankaan.


Myös tämän vuoden kesäsesonki on lähtenyt varsin vauhdikkaasti ja vilkkaasti liikkeelle.

Ja vaikka Samin annos on pysynyt edelleen listalla ja on suosittukin, vanhan ajan grillitunnelmaa huokuvalla autogrillillä on yksi ehdoton vetonaulansa.

– Makkiksia eli makkaraperunoita menee 1 500 annosta kuukaudessa. Ne ovat ihan omassa kategoriassaan.

– Lisäksi täyslihapihvihampurilaiset eri variaatioissaan kiinnostavat kyllä heti toisiksi eniten.


2. Iin Nelos-Grilli

Nelostien varrella Iissä, Kärkkäistä vastapäätä on vuodesta 1984 toiminut Nelos-Grilli. Erityistä tienvarsigrillillä on sen 50-luvun sisustus ”Amerikan malliin”.

– Meillä käy porukkaa laidasta laitaan. Kesällä näkyy toki selvemmin turistiliikennettä ja kesälomalaisia, mutta esimerkiksi lounasaikaan paikalla on porukkaa puvut päällä bisneslounailla, Riikka Liikavainio kertoo.

– Kun vieressä on tankkipiste, rekkamiehiä on tietysti kanssa, mutta sitten on myös lapsiperheitä. On meillä lapsille oma ruokalistakin. Joka tapauksessa ei olla pelkkä työmiesten pikaeväspaikka, niin kuin joku saattaisi luulla!


Grillin erikoisuutena ovat itsetehdyt burgerit. Pihvit tehdään itse, sämpylät tulevat lähileipomosta, ja majoneesit valmistuvat omista mausteista. Niitä suositellaan uusille asiakkaille aina, vaikka listalta löytyy myös perinteisempiä porilaisia ja makkaraperunoita.

– Suhteellisen uusi on Emännän erikoinen -niminen burgeri, se on ollut kesän hittijuttu.

Erikoiseen tulee 140 gramman pihvi, aurajuustoa, jalapenoa, pekonia, paholaisenhilloa ja ranch-majoneesia.

Myös alusta asti listalla ollut Puoliperä houkuttelee nälkäisiä puoleensa. Siinä on 140 gramman pihvi, berliininmakkaraa, cheddarjuustoa, kananmunaa, kinkkua, pekonia ja sipulirengas.

– Puoliperä on aika reilunkokoinen, ja sorttia on jos jonkinnäköistä. Siinä varmaan sen suosion salaisuus, Liikavainio pohtii.


3. Puolangan Pessimistien Grilli-Kahvila

Puolangan torilla on vuodesta 2017 palvellut Pessimistien Grilli-Kahvilan nimellä tunnettu grilli. Puolanka on tehnyt suomalaisen luonteen ytimestä, pessimistisyydestä, brändin itselleen.

– Kunnan pessimistiyhdistys perusti grillin kaksi vuotta sitten, ja vajaa vuosi sitten otin itse vetovastuun tästä – vaikka eihän se olisi kuitenkaan kannattanut, grilli-kahvilan yrittäjä Mia Moilanen vitsailee.

– Tämä kesähän on lähtenyt yhtä surkeasti kuin aiemmatkin. Kettään ei käy missään, ohihan ne ajavat, ja jos joku nyt käypi, ei sitä toista kertaa kuulu paikalle, yrittäjä kertaa grillin kuulumiset nimelle uskolliseen tapaan.


Jos kuitenkin puhutaan vähän vakavammin, paljastaa Moilanen, että grillivieraita on käynyt Puolangassa ympäri Suomen – ja jopa maailman.

– Kyllähän suomalaiset ovat sen verran uteliaita, että haluavat käydä katsomassa, kuinka surkea paikka on kyseessä. Kaukaisin vieras meille on tullut Piilaaksosta asti.

Grillikioskin pessimistinen henki näkyy muun muassa sen ruokalistalla. Miltä kuulostaisi esimerkiksi ”Perustylsä hampurilainen” taikka ”Ankea appiukko”?

– Naisväen suosikiksi on muodostunut ”Yllättävän hyvä hampurilainen”. Siihen laitetaan sipulirenkaita sekä ananas-aurajuustopihvi.


4. Jaskan grilli Helsingissä

Suomen parhaaksi nakkikioskiksi kehuttu Jaskan grilli sijaitsee Etu-Töölössä, Helsingissä. Jo 29 vuoden ajan sitä on pyörittänyt nyt 79-vuotias Aliisa Karhumäki.

Moni ruokalistan annoksista on nimetty poliitikkojen mukaan, eikä syyttä. Grilli on erityisen suosittu Arkadianmäen pukumiesten keskuudessa.

Ikonisia annoksia ovat muun muassa Jaskan hampurilainen ja Jaskan Special. Jaskan hampurilainen sisältää kaksi pihviä, kananmunan, cheddar-juuston ja kaikki mausteet. Special puolestaan on lihapiirakka pihvillä, nakilla, jahdilla ja kaikilla mausteilla.

Mahoton meininki -niminen lihapiirakka on taasen poikkeuksellisen suuri ateria. Iso lihapiirakka sisältää viisi 60–75 grammaista pihviä, kananmunaa ja kinkkua. Päälle tulee vielä kahdeksan erilaista maustetta.

– Sitä menee kesällä, kun nuoriso on liikkeellä ja lyö vetoa siitä, kuka sen jaksaa syödä. Sen pitäisi täyttää isompikin vatsalaukku. Sen kun syö, joutuu vähän aikaa sulattelemaan, Aliisa Karhumäki kertoi aiemmin Ilta-Sanomille.

5. Jonen Grilli Lahdessa

Lahtelaisen Jonen Grillin historia ulottuu vuoteen 1988, kertoo toimitusjohtaja Jouni Mielonen. Nummelan autogrillin tapaan myös tämä grilli esiteltiin Grillit huurussa -ohjelmassa.

Grillikioski on erityisen tunnettu siitä, että sieltä saa aitoja ja alkuperäisiä lihamukeja, joita voi hyvällä syyllä pitää Lahden omana paikallisherkkuna.

– Niissä on siis kokolihaa, ei mitään jauhelihavartaita.

Lihamukiannos tarjoillaan pahvimukista, joka on täytetty kebabilla, majoneesipohjaisella kastikkeella sekä kaalisalaatilla. Lisäksi mukaan kuuluu suolakurkkua ja pepperonia.

Prosentuaalisesti kebab-tuotteet, joihin myös lihamuki kuuluu, ovat 70 prosenttia grillin kokonaismyynnistä.

– Kyllä lihamuki on niistäkin se suosituin. Lisäksi pitakebab on hyvässä nousussa, kun siinä on nyt uusi pitaleipä. Totta kai meiltä saa myös hampurilaisia ja muuta perinteistä, Mielonen toteaa.


Kesä on Mielosen mukaan lähtenyt käyntiin nousujohteisesti. Juhannuksenakin kannatti pitää auki, kun ihmisiä jäi paljon kaupunkiin.

– Monet miettivät, että syödäänkö helteillä grilliruokaa. Voin sanoa, että silloin tämä katuruoka juuri kasvattaa suosiotaan. Ihmiset saattavat käydä täällä syömässä jopa kaksi kertaa päivässä!

Aiemmin olemme kertoneet, että ensimmäistä kertaa lihamukia tarjoiltiin tiettävästi Lahdessa osoitteessa Rautatienkatu 3 toimineessa Kebab-grillissä.

– Joskus laitettiin lihaa mukiin, ja asiakkaat sattuivat näkemään. He alkoivat pyytää sitä. Suurin syy oli se, että ihmiset ostivat kebabia autoihin, ja annoksissa oli paljon kastikkeita. Kastikkeet levisivät sitten syliin. Kyllä asiakkaat sen siis itse keksivät, lahtelainen ravintolayrittäjä Niilo Valtari kertoi tällöin Ilta-Sanomille.

6. Grilli-Pori

Myös Grilli-Porin tarina alkoi 80-luvulla, tarkemmin sanottuna vuonna 1987. Lauri Kuronen kertoo, että hänen isänsä hallintaan se siirtyi jo noin 30 vuotta sitten grillin perustaneilta isoäidiltä ja tädiltä.

– Alku oli tässäkin hankala niin kuin usein on. Varsinkin tuohon aikaan Porissa oli useita grillikioskeja, mutta nyt taitaa olla vain neljä jäljellä. On tullut niin paljon uusia isoja ketjuja, Kuronen pohtii.

Porin keskustassa sijaitseva grilli on porskuttanut sinnikkäästi menemään. Kesälläkin asiakkaita on riittänyt.

Suosituimpia annoksia grillillä ovat Kurosen mukaan hampurilaiset, nimittäin Iso Kokoliha sekä Super Iso Kokoliha.

– Ne ovat sellaisia peruspurilaisia: mukana on pihviä, meidän omat kastikkeet, sipuli, ketsuppi, kurkku ja salaatti. Isossa on yksi pihvi, Super Isossa kaksi sekä juusto lisäksi.

Myös Hedberg Special -burger, joka on peruja ajalta, jolloin grilli oli mukana Grillit Huurussa -sarjassa, sekä makkaraperunat kiinnostavat.


Missä olet saanut Suomen parasta grilliruokaa? Entä mitä sattumuksia olet kohdannut grillillä? Kerro alla kommenttikentässä!

Ota kantaa

Mikä on parasta grilliruokaa?

Hampurilainen 28% Kebab 8% Makkaraperunat 45% Lihapiirakka 11% Makkara 1% Ranskalaiset 2% Joku muu 5%
Ääniä yhteensä 32210

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt