Uusi tapa nauttia uusia perunoita! Katja vinkkaa itkettävän hyvän ohjeen, johon jäät kerrasta koukkuun

Julkaistu:

Varhaisperunat
Kun perunat otetaan pois grillistä, niiden kannattaa antaa olla rauhassa pussissa tekeytymässä hetki.
Vaikka varhaisperunat ovat ihanaa kesäruokaa keitettyinäkin, voi jokainen kotikokki joskus kaivata vähän vaihtelua. Tämän tietää myös Katja, joka pitää Maistuis varmaan sullekin! -nimistä ruokablogia.

– Meillä syödään perunaa tosi paljon, ja kyllähän sitä pakosti kyllästyy, jos aina samalla tavalla syö, hän mainitsee.

Niinpä hän päätti kokeilla perunoita uudella tavalla, nimittäin savustettuina – eikä joutunut pettymään.


Savustuspussi ja kärsivällisyyttä

Katja kertoo, että näin kesällä heillä tehdään muutenkin paljon ruokaa savustamalla ja grillaamalla.

– Siksi on kiva, että näitäkin pääsee ulkona kokkaamaan. Tämä resepti on tosin sellainen, että jos ei grilliä ole, voi yhtä hyvin tehdä myös uunissa.

Osa savustaa perunansa esikypsennettynä, toiset ihan vain sellaisenaan.

– Itse olin sitä mieltä, että paras maku ja rakenne perunoihin tulisi, kun savustaisi ne ilman esikypsennystä, Katja sanoo.

Tärkeintä näiden perunoiden valmistuksessa on joka tapauksessa savustuspussin käyttö.

– Öljyä ja mieluisat mausteet mukaan, sitten suljetaan savustuspussi hyvin. Ei siihen sen kummempia vippaskonsteja tarvita!

– Sitten vain kuumaan, noin 200-asteiseen grilliin ja annetaan kannen olla kiinni. Aikaa on myös hyvä varata, eli perunoiden on oltava rauhassa siellä grillissä, niin hyvä tulee. Itse pidin suurin piirtein 50 minuutin ajan perunoita grillissä, mutta tähän vaikuttaa totta kai perunoiden koko, Katja kuvailee.

Kun perunat otetaan pois grillistä, niiden kannattaa antaa olla rauhassa pussissa tekeytymässä hetki.

Tarjoile lihan tai kalan kanssa

Bloggaajan mukaan savustetut perunat on huomattavan helppo valmistaa.

– Ei tässä ihmeempää kompastuskiveä ole. Itsekin mietin aluksi, että mitäköhän näistä tulee, mutta tosi helposti ja hyvin onnistuivat!

Katja tarjoili perunansa grillattujen naudanpihvien kera. Hän uskoo, että myös esimerkiksi savustettu kala sopii niiden kanssa täydellisesti.

– Jos savustaa itse kalaa, nämä menevät siinä samalla. Perunat voi valmistaa myös savustuspöntössä ilman savustuspussia, ja ajattelin itse kokeilla tätäkin tekotapaa piakkoin.

Toisin sanoen savustetut perunat tulivat perheen ruokalistalle jäädäkseen.

– Suositaan perunaa muutenkin hirveästi, eikä meillä syödä paljoa pastaa tai riisiä. Peruna on mahtava lähiruoka ja monipuolinen raaka-aine, siitä kannattaa olla kaikki ilo irti, Katja sanoo.

Savustetut uudet perunat

Ainekset

1 kg uusia perunoita

2 rkl ruokaöljyä

1–2 tl suolaa

valkosipulinkynsiä maun mukaan

pieni nippu timjamin oksia

Lisäksi

savustuspussi

  1. Pese uudet perunat, kuivaa ja laita kulhoon. Kuori valkosipulinkynnet ja laita nekin kulhoon. Lisää mukaan timjamin oksat. Sekoita joukkoon ruokaöljy ja suola.
  2. Kaada kulhon sisältö savustuspussiin ja sulje pussi ohjeen mukaan. Kuumenna grilli. Laita savustuspussi grilliritilälle ja anna kypsyä noin 50 minuutin ajan perunoiden koosta riippuen.
  3. Ota savustuspussi grillistä ja anna perunoiden vielä hetki tekeytyä. Avaa pussi varovasti, koska sieltä tulee kuumaa höyryä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt