Sofian pannukakku kohosi uunissa niin, ettei sille voi kuin nauraa: ”Muhkeille palleroille” on selkeä syy

Julkaistu:

Pannukakku
Kokosimme 7 hyvää pannariohjetta suolaisista ja makeista versioista.
Pannukakku on ihana ja nopeasti valmistuva herkku, jonka tekeminen on periaatteessa helppoa. Olemme kertoneet hyväksi havaituista ohjeista, kuten tässä:

Lue myös: Sadun äidin 1980-luvun reseptissä on täydellisen pannukakun yksinkertainen, herkullinen salaisuus

Joskus pannukakku saattaa kuitenkin aiheuttaa pieniä yllätyksiä uunissa. Niin kävi myös Sofia Vainiolle, joka julkaisi kuvan hämmästyttävän muhkeaksi paisuneesta pannukakustaan Facebookin Kotiruokaryhmän sivuilla.

Hauska kuva herättikin hilpeyttä.

”Muheva, sanoisinko”

– Muhkeat pallerot, kuvaa kommentoitiin.

– Muheva, sanoisinko, toinen kommentti kuului.

– Huomaa, että taikina on hyvin vatkattu.

– Mitä taikuuksii oot tehnyt kuin noin kuplii, ryhmässä kyseltiin.

Sofia kertoo Ilta-Sanomille, että muhkeasta pannukakusta tuli herkullinen. Luonnollisesti se laskeutui jäähtyessään. Sofia pohtii, että yksi syy sen tavallista reippaampaan kuohkeuteen saattoi olla taikinaan käytetty rasvaisempi luomumaito.

Vaikka hyvinkin reipas kuplinta voi herättää kotikokkaajassa pientä epäluuloa koko pannukakun onnistumisesta, Sofian kuva on hyvä esimerkki siitä, ettei isommankaan mittaluokan kuplinnasta kannata pelästyä.

– Maku oli oikein onnistunut, vaikkakin ei ihan näyttänyt peruspannukakulta, hän sanoo huvittuneena.

Reippaan kohoamisen syy

Kerroimme myös viime vuonna syitä pannukakun mahdolliseen reippaaseen kuplimiseen uunissa.

Lue myös: Petran pannukakku pullistui niin, että se näytti pieneltä eläimeltä – martta kertoo syyt, miksi näin voi käydä

Jutussa Marttaliiton kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen kertoi, mitä vastaavassa tapauksessa on kenties tapahtunut.

– Jos pannukakku nousee liikaa, siinä saattaa olla liikaa kananmunia ja liian vähän jauhoja, tai kananmunat ovat olleet erityisen kookkaita, Hopsu-Neuvonen sanoi.

Jos huomaa, että pannukakku nousee uunissa liikaa, siihen voi tehdä muutamia pistoja haarukalla.

Koostimme hyviä pannariohjeita Ruokalan reseptiarkistosta. Ohjeissa on makeita ja suolaisia versioita.

Makeat


Suolaiset

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt