Maistelimme kesän uutuusmakkarat – voittaja oli täysin selvä: ”Grillimakkaroiden mersu”

Kauppojen makkarahyllyillä on runsaasti tarjolla erilaisia tuotteita juhannuksen grillaushetkiin. Ilta-Sanomien raati maisteli ja pisteytti uusia grillimakkaroita.

Makutestissä arvioitiin yhdeksän erilaista makkaraa.

Grillaaminen kuuluu monien juhannusperinteisiin. Makkaroiden osalta kauppojen hyllyillä on runsaasti valinnanvaraa ja erilaisia uutuustuotteita tulee markkinoille säännöllisin väliajoin.

Ilta-Sanomien viiden hengen raati maisteli uudempia grillimakkaratuotteita. Testin tuotteet ovat saatavilla lähes kaikista tavallisista ruokakaupoista.

Makutestissä oli mukana hyvin erilaisia tuotteita, kuten raakamakkaraa, hyvin voimakkaasti maustettuja tuotteita, sekä miedompia, perinteisiä makkaroita. Selkeäksi voittajaksi nousi Kivikylän uusi, gluteeniton ja laktoositon tuote, kuoreton Huilun Tuhti. Se kuului testimakkaroiden lihaisimpaan ryhmään (lihapitoisuus 84 prosenttia) ja sen klassinen makumaailma sai kiitosta.

– Grillimakkaroiden mersu, yksi testaajista kehui tuotetta.

”Napsuu sopivasti!”

Vaikka voittajatuotteessa raatilaisia viehätti osin sen perinteinen maku, vahvemmin maustein varusteltu HK Maakarit Katalonian Carlos sai toiseksi eniten pisteitä. Siinä lihapitoisuus oli 87 prosenttia. Hopeasijalle yltänyt makkara sisälsi testituotteista eniten suolaa (2,1 g/100g).

– Mukavan maukas ja mausteinen, raadissa kommentointiin.

Kolmannen sijan sai Grillimaisterin Polttava tulinen chili.

– Tulista! Hyvä kuori, napsuu sopivasti! Maistuu taatusti tulisen ja lihaisan makkaran ystävälle, arvioissa todettiin.

Tänä vuonna raatilaiset koostuivat tavallisista kuluttajista. Raatilaiset antoivat pisteitä 1–10 väliltä ja tuotteiden keräämistä kokonaispisteistä laskettiin keskiarvo. Testissä keskityttiin erityisesti tuotteiden makuun.

Jos taulukko ei näy, katso se tästä.

Valmistettu Suomessa -merkintä ei välttämättä kerro lihan alkuperästä

Lihan alkuperämaasta kiinnostuneiden kannattaa tutkia pakkauksia huolellisesti. Valtaosassa testin tuotteista lihan alkuperämaaksi oli ilmoitettu Suomi, mutta pakkauksessa oleva maininta siitä, että makkaratuote olisi valmistettu Suomessa ei takaa varsinaisen lihan olevan kotimaasta.

Esimerkkinä on testissä mukana olleet kaksi Lidlin Grillimaisterin tuotetta. Niiden pakkauksissa on näkyvästi esillä Suomen lipulla varustettu leima, jossa kerrotaan tuotteiden valmistusmaan olevan Suomi, mutta tuoteselosteessa itse lihan alkuperämaaksi, sekä teurastuspaikaksi on ilmoitettu vain EU.

Pakkauksessa asiaa ei kerrota selkeästi, mutta Lidlin nettisivuilla grillimakkaran lihan alkuperämaan ilmoitetaan olevan Saksa.

Rasvapitoisuuksissa ei isoja eroja

Rasvapitoisuuksissa ei ollut aivan valtavan suuria eroja. Eniten rasvaa sisältäneessä tuotteessa, Atria Wilhelm Cheesy Nacho -grillimakkarassa sitä oli 26 g/100 g. Lähes kaikissa muissa rasvan määrä vaihteli 20-24 g/100 g välillä. Ainoa poikkeus oli HK Maakarit Serkon Suudelma, jossa rasvaa oli testituotteista selkeästi kaikken vähiten, 16 g/100 g.

Hinnoissa sen sijaan oli isompia eroja. Testin tuotteiden kilohinnat vaihtelivat 6–13 euron väliltä.

Viime vuonna Ilta-Sanomien grillimakkaratestissä oli uutuustuotteiden lisäksi pidempään markkinoilla olleita tuotteita. Asiantuntijaraadin pisteiden perusteella voittajaksi nousi HK Maakarit Livornon Luigi - raakamakkara ja toiseksi eniten pisteitä keräsi Atria Wilhelm perinteinen grillimakkara.

Lue myös:

Tänä vuonna grillimakkaroissa on mausteisia makuja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit