Sadun äidin 1980-luvun reseptissä on täydellisen pannukakun yksinkertainen, herkullinen salaisuus

Julkaistu:

Kesäherkut
Ruokakirjailija ja toimittaja Satu Koivisto muisti äitinsä tavan tehdä pannukakkua ja käyttää nyt samaa metodia.
Pannukakku on helppo sekä herkullinen tarjottava ja on usein erityisesti lasten mieleen. Aikuisille se voi myös nostattaa ruokamuistoja lapsuudesta.

Ruokakirjailija ja toimittaja Satu Koivisto muisti äitinsä reseptin, jolla pannukakusta saadaan erityisen hyvää. Koivisto kirjoitti aiheesta blogissaan.

Pannukakun salainen ainesosa tekee myös lähes mistä tahansa muustakin ruoasta astetta maukkaamman.

– Jo äiti tiesi, että täydellisen pannukakun salaisuus on ruskistettu voi, Koivisto otsikoi kirjoituksensa.

Ihana, pähkinäinen maku

Monissa ohjeissa kehotetaan voitelemaan pelti ja kaatamaan taikina siihen heti voitelun jälkeen. Satu Koivisto kuvaili kirjoituksessaan äitinsä tapaa, jossa voi ruskistuukin pellillä samaan aikaan, kun uuni lämpenee.

– Ystäväni Jonna kertoi lisäävänsä ruskistettua voita pannukakkutaikinaan. Tajusin, että tämä oli myös äitini tapa tehdä pannukakkua lapsuudessani 1980-luvulla eteläsavolaisella maatilalla, Satu kuvaili.

– Äitini vuoli voipaketista nokareita, tipautti ne uunipellille ja työnsi pellin uuniin siksi aikaa, kun uuni lämpisi. Sitten äitini käänteli sulaneen voin tasaisesti ympäri peltiä, kaatoi taikinan pellille ja työnsi pannukakun uuniin paistumaan.

Ruskistunut voi antaa ruokaan ihanan pähkinäisen maun.

– Pannukakkuni teen nykyisin aina äidin metodilla, Koivisto kirjoitti.


Älä poistu uunin vierestä

Voita ruskistaessa kannattaa kuitenkin olla valppaana, sillä voi palaa herkästi. Satu Koivisto kertoo Ilta-Sanomille, että uunin vierestä ei silloin kannata poistua.

– Leikkaan voipaketista siivun, jonka laitan uunipellille. Laitan pellin uuniin samalla, kun laitan uunin lämpiämään ja teen pannukakkutaikinaa. Seuraan tiiviisti, ettei voi pääse kärähtämään uunin lämmetessä, Koivisto kuvailee.

– En ole vielä koskaan onnistunut polttamaan voita uunipellillä, kattilassa herkemmin kyllä, hän toteaa.

Satu Koivisto käyttää pellille 25–50 grammaa voita riippuen taikinan koosta.

Kun uuni on lämmin ja voi on sulanut sekä hieman ruskistunut, taikina kaadetaan kuumalle pellille.

”Mitä vetelämpi taikina, sitä ilmavampi lopputulos”

Koiviston pannukakkureseptissä ei ole sokeria.

– Pidän suolaisen ja makean yhdistelmästä. Me syödään pannukakku aina makean hillon kanssa, jonka vuoksi en kaipaa sokeria taikinaan, hän kertoo.

Satu Koivistolla on myös muutama vinkki onnistuneen pannukakun tekemiseen.

– Parhaimmat pannukakkuni olen tehnyt täysmaidosta, mutta kevytmaitokin on ihan ok, rasvattomasta en tekisi. Jauhoja kannattaa pihistellä, sillä mitä vetelämpi taikina, sitä ilmavampi lopputulos, hän kirjoittaa.

Alla on Satu Koiviston julkaisema ohje.

Pannukakku

50 g voita

4 kananmunaa

1 l maitoa

3/4 tl suolaa

4 dl vehnäjauhoja

Valmistusohjeet

  1. Jos haluat tehdä pienen annoksen, puolita raaka-aineet: 25 g voita, 2 kananmunaa, 5 dl maitoa, vajaa 1/2 tl suolaa ja 2 dl vehnäjauhoja.
  2. Väännä uuni lämpiämään 200 asteeseen.
  3. Paloittele voi ja lisää palat uunipannulle (syvälle uunipellille). Työnnä pelti uuniin niin pitkäksi aikaa, että voi sulaa ja muuttuu kullankeltaiseksi. Tarkkaa minuuttimäärää tähän on vaikea sanoa, se riippuu siitä, kuinka nopeasti oma uunisi lämpiää. Ole tarkkana ja seuraa voin sulamista, jotta se ei kärähdä.
  4. Vatkaa kananmunat kevyesti. Kaada kulhoon puolet maidosta.
  5. Lisää suola ja vehnäjauhot ja sekoita kiihkeästi vispilällä. Lisää loppu maito. Jos taikinaan jäi paakkuja, ei huolta, jätä taikina turpoamaan puoleksi tunniksi, paakut kyllä katoavat.
  6. Kääntele ruskistunut voi tasaisesti uunipellin pohjalle ja reunoille ja kaada perään taikina.
  7. Paista pannukakkua 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes se on muuttunut väriltään kullankeltaiseksi ja muistuttaa pinnaltaan pehmeästi kumpuilevaa tuntureiden jonoa.
Lähde ja resepti: Satukoivisto.fi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt