Martan yksinkertaisella vinkillä eväät säilyvät kylminä ilman kylmälaukkuakin

Julkaistu:

Piknik
Jäinen vesipullo reppuun, kasvikset isoiksi paloiksi ja banaani talouspaperirullaan – niksejä eväsretkelle piisaa.
Kesän ensimmäiset helteet houkuttelevat pihalle. Mainio tapa viettää lämmintä päivää on napata matkaan hyvää ruokaa, viltti ja suunnata puistoon tai rannalle piknikille.

Herkkuhetken ulkoilmassa voi pilata vain yksi asia: huonoksi menneet eväät. Nahistuneet ja nuhjaantuneet leivät kun eivät maistu kenellekään.

Mitä tehdä?

Esimerkiksi Niksi-Pirkka tarjoaa yksinkertaisen mutta sitäkin verrattomamman niksin juustoleipien ystäville. Tuorekurkku ei vetistä eväsleipää, kun sulkee leivän ja kurkun pussinsulkijoilla erilleen toisistaan ja pistää kurkut leivän päälle vasta syödessään.

Banaani taasen säilyy Niksi-Pirkan mukaan ehjänä ja hyvänä, kun sen sujauttaa tyhjän talouspaperirullan sisälle.

Unohda styroksinen kylmäkassi

Kotitalouden asiantuntija Inkeri Liinaharja Uudenmaan Martoista toteaa, että avain eväinten säilymiseen ovat hyvät varusteet ja pieni suunnittelu.

– Monilla tulee kylmäkassista heti mieleen se styroksinen, iso laukku. On kuitenkin olemassa paljon näppärämpiä vaihtoehtoja, kuten käsilaukkumalleja. Hiljattain näin kaupassa repun, joka oli myös tosi kivan näköinen. Sen taskuihin mahtuu myös muita tarvikkeita, kuten kosteuspyyhkeitä, Liinaharja sanoo.

Toisinaan vähän luovempikin ratkaisu riittää. Jos ei halua kylmäkallea kannettavakseen, voi muovipulloon pistää vettä ja laittaa sen edellisenä päivänä pakastimeen.

– Se pitää eväät viileänä, ja kun vesi sulaa, siitä saa samalla juomista. Myös sanomalehdellä saa eristettyä lämpöä, jos on jotain herkkää tai erityistä ruokaa mukana.

Kylmäsäilytystä vaativat, kuten täytetyt leivät, kannattaa myös pistää valmiiksi kylmään, jotta ne ovat jääkaappikylmiä kun aloitetaan pakkaaminen.

– Ja kylmät tuotteet omaan kassiin ja vierekkäin, huoneenlämpöiset erikseen, Liinaharja muistuttaa.

Kasvikset isoiksi paloiksi

Tärkeää on miettiä sitäkin, mitä reppuunsa pakkaa. Esimerkiksi kala ja majoneesipohjaiset ruuat eivät ole parasta piknik-ruokaa pilaantuvuutensa vuoksi. Leivässä juusto säilyy paremmin kuin lihat.

Sen sijaan sopivia herkkuja Liinaharja nimeää useita.

– Muffinsit ja piirakat, miksei erilaiset salaatitkin, tosin vihreä salaatti pilaantuu kohtuullisen nopeasti. Kannattaa jättää kasvikset isoiksi paloiksi, niin ne eivät nuhjuunnu niin helposti helteessä.

– Sama pätee hedelmiin, eli ei vaikka vesimeloniakaan pieniksi paloiksi. Myös marjat, viinirypäleet, kuivahedelmät, pähkinät ja patongit ovat hyvin säilyviä eväitä.

Parhaimmillaan eväät säilyvät puolikin päivää, kun tajuaa pitää niitä kaukana suorasta auringonpaisteesta.

Lähde: Niksi-Pirkka

Ota kantaa

Aiotko käydä tänä kesänä piknikillä?

Totta kai! 58% En usko. 42%
Ääniä yhteensä 1903

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt