Alkon uutuustuote yllättää – tällainen on juuri lanseerattu Välivesi

Julkaistu:

Juomat
Väliveden tarkoituksena on muistuttaa suomalaisia vedenjuonnin tärkeydestä.
Maanantaina 3. kesäkuuta Alko toi valikoimaansa jotain varsin erikoista – nimittäin vettä. Tarkemmin sanottuna kyse on tuotteesta nimeltä Välivesi, jota myydään 0,33 litran pulloissa ja joka maksaa 1,49 euroa.

Miksi ihmeessä? Kysyimme asiasta Alkon viestintäpäällikkö Varpu Göösilta.

Ota vettä väliin!

Välivesi on matalahiilihappoista vettä, joka tulee suorana Kurikan Kangasahteen lähteestä. Göösin mukaan se on pullotettu tuulivoimalla tuotetulla sähköllä, ja pullon myynnillä tuetaan muun muassa Saaristomeren ja Järvi-Suomen siisteyttä.

– Välivesi nimenä juontuu luontevasti lauseesta ”ota vettä väliin”, viestintäpäällikkö mainitsee.

– Välivesi on yleinen käsite, joka viittaa veden juomiseen esimerkiksi illanvieton lomassa. Alkosta tuntui luonnolliselta valmistaa tuote tämän käsitteen ympärille ja tällä tavoin muistuttaa suomalaisia vedenjuonnin tärkeydestä.

Vesipullo on tarkoitettu myytäväksi ihan kaikille asiakkaille. Näin ollen sitä myydään alaikäisillekin.

Göös kertoo myös, että Välivesi on otettu osaksi normaalien tuotteiden valikoimaa, joten se ei poistu Alkon hyllyiltä kesäsesongin päätyttyä.

”Parhaat juhlathan tuntuvat hyvältä myös seuraavana päivänä”

Göös toteaa, että vettä sopii ja pitääkin juoda kaikissa tilanteissa – siis myös silloin, kun nautitaan alkoholijuomia.

– Välivesi on itsessään oiva tapa herättää huomiota alkoholinkäyttöön liittyviin tapoihin. Se on tehnyt tehtävänsä, jos pullo muistuttaa suomalaisia juomaan enemmän vettä alkoholin nauttimisen yhteydessä. Ei ainoastaan Alkon välivettä, vaan mitä tahansa vettä, Suomessa maailman parasta juomavettä kun saa mistä vain. 

– Ja parhaat juhlathan tuntuvat hyvältä myös seuraavana päivänä, Göös lisää.

Lisäksi nykyinen trendi on selvästi ollut se, että alkoholittomien tuotteiden kysyntä vain kasvaa.

Alko on halunnut vastata tähän asiakastarpeeseen, ja nykyisellään sieltä saa jopa yli 150 alkoholitonta tuotetta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt