Kolme ihanaa suolaista ja juustoista piirakkaa – nämä kelpaa nostaa kahvipöytään

Julkaistu:

Elämän makuja
Piirakka on kiva tapa nauttia kesän kasviksista.
Pehmoisella juustolla tehty täyte on maukasta ja täyttävää ja se on helppo maustaa yrteillä ja kasviksilla.

Nokkospiiras maistuu vuohenjuustolle ja makeat kirsikkatomaatit kylpevät suolaisessa fetatäytteessä, rapeaakin rapeamman filotaikinan sisällä.

Ricottapiiras maistuu yrteille ja sitruunalle. Grillattujen kasvisten kanssa, siitä tulee kokonainen ateria.

Feta-tomaattipiiraset

1 filotaikinapakkaus pakasteesta (käytetään 5 filotaikinalevyä)

150 g créme fraîche

2 kananmunaa

150 g fetaa

2 valkosipulinkynttä

ruukku timjamia

0,5 tl suolaa

mustapippuria myllystä

n. 200 g erivärisiä kirsikkatomaatteja

1,5 dl oliiviöljyä

Tukevia, metallisia tai silikonisia muffinivuokia tai muffinipelti

Ota filotaikinalevyt paketista sulamaan, mutta älä avaa rullaa ennen kuin aloitat piirasten kasaamisen, etteivät taikinalevyt kuivu.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sekoita créme fraîche, kananmunat ja murennettu feta.

Hienonna valkosipulinkynnet ja kaksi oksaa timjamia ja sekoita fetaseoksen joukkoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi.

Ota esiin filotaikinarulla. Mittaa pieneen astiaan 1,5 desilitraa oliiviöljyä. Aseta pöydälle leivinpaperi. Levitä yksi filotaikinalevy paperille. Voitele taikinalevy oliiviöljyllä huolella ja laita päälle toinen levy. Ripottele päälle muutamia timjaminlehtiä. Jatka, kunnes taikinalevyjä on viisi kerrosta.

Leikkaa taikinalevyt 12 yhtä suureksi suorakaiteeksi ja nosta palat tukeviin muffinivuokiin rytistäen taikinaa hieman. Lusikoi vuokiin fetaseos ja tiputa päälle muutama tomaatinpuolikas.

Nosta uuniin 20 minuutiksi, kunnes filotaikina on ruskistunut ja rapeaa ja fetatäyte on jähmettynyt. Tarjoa kylmänä tai kuumana.

Valmistusaika: 45 minuuttia

Annoksia: 12






Vuohenjuusto-nokkospiiras

1 valmis ruis-perunapiirakkapohja pakastealtaasta

5 dl nokkosia

2 sipulia

oliiviöljyä

1 ruukku oreganoa

1 pieni punasipuli

100 g pehmeää vuohenjuustoa

200 g kermaviiliä

2 kananmunaa

1 tl suolaa

2–3 vartta kevätsipulia

syötäviä kukkia

Ota pohjataikina ajoissa sulamaan. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Putsaa nokkoset, leikkaa paksuimmat varret pois ja huuhtele. Ryöppää nokkoset kiehauttamalla niitä kiehuvassa vedessä noin minuutin verran. Kaada nokkoset siivilään ja jäähdytä jääkylmällä vedellä. Puristele nokkoset kuiviksi ja pieni veitsellä jonkin verran.

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne öljyssä paistinpannulla ja anna jäähtyä. Hienonna oksa oreganoa. Kuori ja leikkaa punasipuli ohuiksi rinkuloiksi.

Lusikoi vuohenjuusto kulhoon ja kaada sekaan puolet kermaviilistä. Sekoita tasaiseksi. Kaada joukkoon loppu kermaviili ja kananmunat ja sekoita tasaiseksi. Mausta suolalla ja silputulla oreganolla.

Voitele keskikokoinen piirakkavuoka ja painele pohja vuokaan ohuelti. Levitä sipulit pohjan päälle ja kaada päälle täyte. Koristele pinta kevätsipulin varsilla ja punasipulirinkuloilla ja nosta uuniin 25 minuutiksi.

Viimeistele piirakka oreganon lehdillä ja syötävillä kukkasilla.

Valmistusaika: 45 minuuttia

Annoksia: 6–8






Ricottapiiras grillatuilla kasviksilla

1 valmis piirakkataikina pakastealtaasta

250 g ricottaa

2 kananmunaa

1 dl kermaa

½ sitruunan kuori

0,5 dl tuoretta timjamia hienonnettuna

0,5 dl tuoretta minttua hienonnettuna

1 tl suolaa

mustapippuria

½ munakoiso

1 pieni kesäkurpitsa

1 tomaatti

1 punainen paprika

1 fenkoli

Ota piirakkataikina ajoissa sulamaan. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Kaada ricotta kulhoon ja sekoita joukkoon kananmunat ja kerma. Pese sitruuna huolella ja raasta sen kuori seoksen joukkoon. Lisää hienonnettu timjami ja minttu. Mausta suolalla ja mustapippurilla, tarkista maku.

Voitele vuoka ja painele pohja vuokaan. Tähän piiraaseen saa jättää paksut reunat. Kaada ricottaseos vuokaan ja nosta uuniin 25 minuutiksi, kunnes piiras on jähmettynyt.

Pese ja leikkaa kasvikset noin 1,5 senttimetrin paksuisiksi viipaleiksi, paitsi tomaatti, joka leikataan puoliksi. Fenkolista leikataan neljä noin 1 cm paksua viipaletta. Lorauta kasvisten pintaan hieman öljyä ja ripottele reilusti suolaa. Grillaa tai paista kasvikset kypsiksi ja jätä odottamaan.

Piiraan voi tarjota kokonaan lämpimänä, mutta herkullisimmillaan se on jäähtyneenä, päällään kasvikset suoraan grillistä. Eli piiraan voi tehdä etukäteen ja kasvikset grillata juuri ennen tarjoilua.

Valmistusaika: 40 minuuttia

Annoksia: 6–8


IS-Plussan kokki Prisca Leclerc on isän puolelta ranskalainen. Hän on syntynyt Pariisissa, mutta käynyt koulunsa Suomessa.

Prisca on kouluttautunut ruokatuottajaksi ja työskennellyt ruokajuttujen parissa kymmenen vuotta. Hän on kirjoittanut kaksi keittokirjaa, Tarte tatin (2015) ja Mokkapala (2017).

Prisca haluaa tehdä monipuolista, vaivatonta ja maukasta ruokaa sesongin raaka-aineista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt