Suositussa kahvinkeittimessä on ominaisuus, joka saattaa hämmentää ja vaikuttaa kahvin makuun

Julkaistu:

Kahvi
Tiesitkö, että kahvinkeitinten sisään jää aina hieman vettä kahvin suodattamisen jälkeen?
Oletko koskaan keittänyt suodatinkahvia ja ihmetellyt sen erikoista makua? Yksi syy tähän voi olla keittimen sisään jäänyt vesi.

Näin kertoi Ilta-Sanomille eräs lukijamme, jonka mukaan esimerkiksi Moccamaster-kahvinkeittimet saattavat tuottaa oudon makuista kahvia, jos keitintä käyttää harvoin eikä tiedä, että sen sisään jää aina asumaan vettä.

Moccamasterin Suomen maajohtaja Tiina Airola kertoo, että kahvin makuun vaikuttavat monet muutkin asiat kuin vain keitin, kuten itse kahvi ja suodatinpaperi. Hän kuitenkin myöntää sen, että kaikkiin kahvinkeittimiin, merkistä riippumatta, jää kahvin suodattamisen jälkeen hieman vettä sisälle.

– Syy siihen, miksi nimenomaan Moccamaster-keittimiin jää noin desin verran vettä, on rakenteellinen, Airola selittää.

Hän kertoo, että Moccamasterit on suunniteltu suodattamaan mahdollisimman hyvää kahvia, jolloin suodatusveden lämpötilan tulee olla 92–96-asteista. Jotta tuolle asteikolle päästään, on keittimissä oltava tehokas keittovastus.

– Vastuksen virran katkaisee uimurikoho, joka kytkee virran pois päältä välittömästi vesisäiliön tyhjennyttyä. Tässä vaiheessa lämmityselementin alaosaan jää noin yksi desilitra vettä. Syy on tekninen; lämmityselementtiin jäävä vesi estää sen kiehumisen kuivana.

Airolan mukaan kahvinkeiton aikana näin ollen käytetään myös tuo lämmityselementtiin edellisestä suodatuksesta jäänyt desilitra vettä, joka siis vaihtuu jokaisen suodatuksen yhteydessä.

Keitintä ei tarvitse tyhjentää vedestä – paitsi tietyissä tilanteissa

Mikäli kahvinkeitintä käyttää usein, ei sen sisään jäävää vettä tarvitse Airolan mukaan yrittää tyhjentää.

– Veden poistaminen keittimestä jokaisen kahvinkeittokerran jälkeen ei ole tarpeellista, sillä lämmityselementtiin jäävä vesi on kiehautettu, eikä näin ollen muodosta terveysriskiä tai aiheuta sivumakua kahviin. Vain niissä tapauksissa, joissa keitintä ei ole käytetty pitkään aikaan, on keittimen läpi syytä keittää pieni määrä vettä ennen kahvin suodatusta.

Kuinka pitkä aika sitten on ”pitkä aika”? Siihen Airola ei osaa antaa tarkkaa vastausta. Hän kuitenkin kertoo itse valmistavansa kahvia kotonaan vain viikonloppuisin, eikä hän tällöin näe tarvetta keittää vettä keittimen läpi ennen kahvin suodatusta.

Esimerkiksi kesämökillä asuvaa, harvoin käytettävää kahvinkeitintä asia koskee tätäkin enemmän. Sen lisäksi, että talvehtimisen jälkeen keittimen läpi on hyvä keittää pieni määrä vettä, tulisi keitin muistaa aina kesäkauden päätteeksi tyhjentää.

– Veden poistaminen keitin ylösalaisin kääntämällä on tarpeellista vain, mikäli keitin jätetään ympäristöön, jossa lämpötila laskee alle nollan, esimerkiksi juuri kylmälle kesämökille.

Airola muistuttaa, ettei muitakaan sähkölaitteita saisi ohjeiden mukaan jättää tilaan, jossa lämpötila laskee alle nollaan asteeseen.

– Mikäli kahvinkeittimen kohdalla näin kuitenkin tapahtuu ja keittimen sisällä on vettä, vesi jäätyy ja laajentuessaan rikkoo keittimen, hän varoittaa.

Artikkeli on julkaistu Ilta-Sanomissa alun perin 22.2.2018.

Lue myös: Ruksuttava ääni kertoo, että kahvinkeitin pitää putsata heti – näin saat kiinteän vesisäiliön puhtaaksi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt