Induktioliedellä voi huomaamatta pilata teflonpannun – toiminto, jota kannattaa erityisesti välttää

Julkaistu:

Keittiövälineet
Pilalle mennyt paistinpannu on hankalaa jätettä. Paistinpannut kestävät kuitenkin vuosia, jos niitä käyttää ja hoitaa oikein.
Paistinpannut kestävät parhaimmillaan pitkään.

Hanna Pekonen paistinpannuja valmistavan Opa Muurikka Oy:n tuotekehitysosastolta vastasi Ilta-Sanomille yleisiin kysymyksiin paistinpannujen huollosta ja niiden käyttämisestä niin, että pannut säilyttävät parhaat ominaisuutensa.

Kaikki eivät esimerkiksi tiedä, että teflonpannuja, eli pinnoitettuja pannuja ei kannata välttämättä kuumentaa lieden kaikista kovimmilla tehoilla. Ajan saatossa pannun ylikuumentuminen saattaa vaurioittaa pinnoitetta ja pilata pannun, Hanna Pekonen kertoo.

– Kaikkiin pannuihin tulee käytössä pientä kulumaa. Pinnoitteen vaurioitumisen huomaa, jos pinnoite alkaa irrota tai liuskoittua ja kun ruokaa alkaa jäädä pannuun kiinni, Hanna Pekonen sanoo.

– Pinnoitettuja pannuja ei kannattaisi kuumentaa tyhjänä kovalla lämmöllä, Pekonen sanoo myös.

Booster-toiminto vain veden keittämiseen

Induktioliedellä paistaessa lämpötila voi olla huomaamatta turhan kova pinnoitetuille pannuille.

– Perinteisellä valurautaisella liedellä paistaessa lämpötila nousee hitaammin. Induktioliedellä lämpötilat nousevat nopeasti todella kuumaksi. Esimerkiksi joissakin induktioliesissä olevaa booster-toimintoa kannattaa käyttää vain nesteiden kuumentamiseen esimerkiksi teräskattilassa, ei pinnoitetuilla paistinpannulla paistamiseen, Hanna Pekonen kertoo.

Valurautaiset pannut kestävät kuumuutta hyvin. Juuri siitä syystä ne sopivat esimerkiksi pihvien paistamiseen teflonpannuja paremmin.

Ei tiskiainetta valurautapannulle

Valurautaistenkin pannujen hoitaminen on tärkeää.

– Valurautaiset pannut kannattaa puhdistaa pian ruoan valmistamisen jälkeen. Niitä ei kannata pestä astianpesuaineella, paitsi jos ne ovat erityisen likaisia, eikä koskaan astianpesukoneessa, sillä silloin valurautapannujen hyvä rasvapinta lähtee.

– Valurautapannun voi puhdistaa esimerkiksi niin, että siinä keittää hieman vettä, jolloin lika irtoaa. Sen jälkeen pannun voi öljytä kevyesti, Hanna Pekonen kertoo.

Pekosen mukaan suosiota ovat kasvattaneet myös hiiliteräspannut, jotka kestävät kovaa kuumuutta.

Pese paistinpannu käsin

Teflonpannua, eli pinnoitettua pannua ei myöskään ole hyvä laittaa astianpesukoneeseen.

– Konetiskiaineet ovat niin voimakkaita, ettei niitä suositella pannuille. Pinnoitteet voivat kestää joitakin kertoja astianpesukoneessa, mutta pannut kannattaisi pestä pääosin käsin, jolloin pannun käyttöikä pitenee huomattavasti, Pekonen toteaa.

Jos teflonpannu alkaa näyttää olevan elämänsä ehtoopuolella, milloin sitä ei kannata enää käyttää?

– Jos pinnoitetta on lähtenyt, kannattaa vaihtaa uuteen, Hanna Pekonen sanoo.

Kerroimme viime vuonna, millaisia ominaisuuksia hyvissä paistinpannuissa on:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt