Tällainen on Michelin-tähden saanut uudistettu Palace – näistä ravintoloista löydät palkitusti parhaan hinta-laatusuhteen

Suomessa on nyt kuusi Michelin-ravintolaa.

Palace sai tähtensä takaisin.

19.2.2019 14:40 | Päivitetty 20.2.2019 9:58

Ravintolamaailman eliittipalkinnot on jaettu jälleen kerran. Pohjoismaiden vuotuiset Michelin-tähdet myönnettiin maanantaina Tanskan Århusissa.

Suomalaisten Michelin-ravintoloiden määrä kasvoi, sillä helsinkiläinen ravintola Palace sai yhden Michelin-tähden.

Kyseessä on varsin legendaarinen ravintola, sillä olympiakesänä vuonna 1952 avattu alkuperäinen ravintola sai ensimmäisenä suomalaisravintolana Michelinin tähden jo vuonna 1987.

Ravintola sulki ovensa joulukuussa 2016, mutta uudet omistajat avasivat sen samalla nimellä ja samalla paikalla jo marraskuussa 2017.

Palacea oli uudelleenkäynnistämässä myös Hans Välimäki, joka on sittemmin luopunut osuudestaan Palacessa. Nykyisin ravintolaa luotsaa keittiömestari Eero Vottonen. Ravintolan keittiöstä on noussut vuosien varrella myös useita muita Suomen menestyneimpiä keittiömestareita.

Suomen ensimmäisen Michelin-tähden 30 vuotta sitten ansainnut ravintola Palace esitteli ruokalistaansa ja uusittua ilmettään Helsingissä 28. marraskuuta 2017 pitkän remontin jälkeen.

Hulppeat näköalat merelle

Helsingin Etelärannassa, Kauppatorin kupeessa sijaitseva ravintola tarjoaa hulppeat näköalat kymmenennestä kerroksesta, sillä ylhäältä aukeaa näköala satamaan.

Ravintola Palacen keittiö on moderni ja kansainvälinen. Ravintola kertoo perustavansa raaka-aineisiin ja käsityöhön. Herkuttelemaan pääsee niin lounaalla kuin illallisella. Hintataso vaihtelee menujen välillä noin 60 eurosta 160 euroon.

Palace Gourmet -ravintola tuli jo 1990-luvulla tunnetuksi päivän yllätysmenulla viineineen. Keittiöpäällikkö Eero Vottosen yllätysmenu on edelleen ravintolan suosituin menukokonaisuus yksityistilaisuuksissa.

 

Yhteensä kuusi Michelin-tähden ravintolaa

Ensimmäinen Michelin-opas ilmestyi vuonna 1900 ja ravintoloiden tähtiluokitus aloitettiin 1930-luvulla.

Palacen saaman tähden myötä lista Suomen Michelinin-tähden saaneista ravintoloista kasvoi kuuteen. Yhden tähden ravintolat Ask, Demo, Grön, Olo sekä Ora säilyttivät kaikki tähtensä.

Intiimi ravintola Ask sijaitsee Helsingin Kruununhaassa. Linda Stenman-Langhoffin ja Filip Langhoffin ravintola avattiin vuonna 2012 – Michelin-tähden se sai vuonna 2014. Ravintolan hintataso liikkuu noin 65–119 euron välillä. Ruokalistalta löytyy moderneja, pohjoismaisia annoksia, joissa on suosittu luomuraaka-aineita.

Keittiömestari Tommi Tuomisen johtama ravintola Demo on vuonna 2003 avattu ravintola Helsingissä Uudenmaankadulla. Näyttävistä annoksista tunnetulla ravintolalla on ollut vuodesta 2007 alkaen tähti Michelin-oppaassa. Hintataso on noin 65–105 euron paikkeilla.

Grön puolestaan on Albertinkadulla sijaitseva ravintola, joka on kerännyt suosiota erityisesti kasvisruoistaan. Ravintolan omistavat Toni Kostian ja Lauri Kähkönen ja se huomioitiin Michelin-tähdellä viime vuonna. Maistelumenun hinta on 58 euroa.

Pohjoisesplanadilla, Kauppatorin laidalla sijaitseva ravintola Olo on erikoistunut moderniin pohjoismaiseen keittiöön ja menun hinta on 121 euroa. Ravintoloitsijana ja keittiön luovana johtajana toimii Jari Vesivalo. Michelin-tähti ravintolalla on ollut vuodesta 2011 saakka.

Ravintola Ora on Helsingin Ullanlinnassa sijaitseva pieni ravintola, jossa keskitytään paikallisiin raaka-aineisiin modernilla tavalla. Sasu Laukkosen luotsaama ravintola hyödyntää vahvasti vaihtuvia sesonkeja. Maistelumenun hinta on 89 euroa.

Tampereelta kotoisin oleva 35-vuotias Eero Vottonen on työskennellyt aiemmin ravintola La Cocinassa, Lasipalatsissa, Michelin-palkituissa ravintoloissa Chez Dominique, Luomo, G.W. Sundmans ja Olo.

Täältä löydät palkitusti parhaan hinta-laatusuhteen

Suomalaisia ravintoloita löytyy yhä myös Michelin jakamien Bib Gourmand -mainintojen joukosta. Listalle pääsy tarkoittaa, että ravintolan ruuan hinta-laatusuhde on erinomainen.

Suomalaisia Bib Gourmand -ravintoloita ovat Boulevard Social, Farang, Gaijin ja Jord. Niistä kolme ensimmäisenä mainittua ovat Matti Wikbergin ja Tomi Björckin BW-restaurants Oy:n omistamia.

Bulevardilla sijaitsevan Boulevard Socialin ruokalistaa värittävät näkyvästi Afrikan ja Välimeren maiden maut. Ravintolan hintataso liikkuu noin 35 euron alapuolella. Helsingin Taidehallin tiloissa sijaitseva moderni Farang puolestaan tarjoaa kaakkoisaasialaisia makuja. Hintataso on alle 35 eurossa.

Bulevardin ja Yrjönkadun kulmassa sijaitsevassa ravintola Gaijinissa yhdistellään Japanin, Korean ja Pohjois-Kiinan aromeita. Hintataso on vastaava kuin Farangissa ja Boulevard Socialissa.

Filip Langhoffin ja Linda Stenman-Langhoffin omistama Jord on Michel-palkitun Askin yksinkertaisempi sisarravintola. Ravintola suosii pohjoismaisia luomuraaka-aineita. Jordissa ruokailee noin 30–52 eurolla.

Juttua muokattu 20.2. klo 9.55: Ravintola Olon ravintoloitsijana ja keittiön luovana johtajana toimii nykyään Jari Vesivalo, ei enää Pekka Terävä, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.

Kampin kortteliravintoloissa sijaitseva ravintola Jord.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit