IS maisteli 9 markettien runebergintorttua ja selkeä voittaja löytyi: ”Heittämällä paras!” - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

IS maisteli 9 markettien runebergintorttua ja selkeä voittaja löytyi: ”Heittämällä paras!”

Runebergin päivää vietetään 5. helmikuuta. Maistelimme runebergintorttuja tavallisten ruokakauppojen valikoimista.

Testissä maisteltiin marketeissa hyvin esillä olleita tuotteita.

1.2.2019 15:56

Runebergintortut ja laskiaispullat kuuluvat alkuvuoden sesonkiherkkuihin. Runebergintorttuja onkin näkynyt marketeissa koko tammikuun.

Laskiaispullien osalta makumieltymykset jakautuvat usein joko hillotäytteen tai mantelimassatäytteen kannattajiin. Runebergintortuissa ei ole yhtä näkyviä eroja, mutta niistä pitävät osaavat kyllä kommentoida, onko leivonnainen ”oikeanlainen runebergintorttu”. Kosteus oli yksi selkein ero eri tortuissa, mikä vaikutti raatilaisten antamiin pisteisiin.

Maku edellä

IS:n seitsemän hengen raati maisteli monista ruokakaupoista saatavia runebergintorttuja. Tuotteissa kiinnitettiin ulkonäköä enemmän huomiota torttujen rakenteeseen ja makuun.

Testin tortut olivat Helsingin keskustassa viikolla viisi ruokakaupoissa hyvin esillä olleita tuotteita. Testissä oli yhdeksän eri valmistajan tuotetta. Raatilaiset eivät tienneet maistelutilanteessa tuotteiden valmistajien nimiä.

Vuoden 2019 raatilaiset antoivat leivoksille pisteitä yhden ja kymmenen väliltä, kymmenen pisteen edustaessa erityisen hyvää tuotetta. Pisteistä laskettiin keskiarvo. Lisäksi maistelijat kommentoivat leivoksia. Markettitortut olivat hinnoiltaan reilun 2-5 euron väliltä.

Pisteitä annettiin 1-10 väliltä.

”Johan Ludvig hyväksyisi”

Kuten makuasioissa yleensä, myös raatilaisten mielipiteet eri tuotteista eivät olleet täysin yksimielisiä. Pisteiden perusteella testin ylivoimaisesti voittanut Kanniston Leipomon runebergintorttu sai sekä täydet 10 pistettä, sekä yhdeltä raatilaiselta vain vitosen. Yhteispisteiltään se oli kuitenkin aivan selkeä voittaja.

– Heittämällä paras, maistuu itse leivotulta, yksi raatilaisista hehkutti Kanniston Leipomon torttua.

– Monta bonuspistettä todella maukkaasta hillosta, toinen kommentti kuuluu.

– Johan Ludvig hyväksyisi. Loppumaussa esiin työntyvä kardemumma pudottaa hieman pisteitä, testaaja totesi.

– Sitä itseään, hauska kommentti kuului.

Maku, rakenne ja kosteus ratkaisivat pisteiden antamisessa.

”Perusvarma”

Toiseksi esniten pisteitä saanut Fazer Runebergintorttu sai kehuja pähkinäisyydestä.

– Maku ok, riittävästi mantelia. Rakenne on sopivan kuivankostea, sitä arvioitiin.

– Perusvarma, testaaja totesi.

Kolmanneksi parhaat pisteet kerännyt Backers Bakerin runebergintorttu sai kehuja reilusta kosteudesta.

– Onnistunut rakenne, makutestin raatilainen totesi.

– Viinaisa, kostea, siitä sanottiin myös.

Testin hännille jäänyt Laitilan Leivän torttu oli laktoositon ja gluteeniton, mikä saattoi vaikuttaa leivoksen rakenteeseen. Sitä kuvailtiin hieman kuivemmaksi kuin testin muita tuotteita. Lisäksi se arvioitiin hyvin makeaksi.

Deluxe, Tannisen ja Leipomo Rostenin tuotteet olivat painonsa perusteella testin kookkaimmat leivokset. Voittajaksi noussut Kannisto oli painonsa perusteella kevyimmästä päästä.

Jos taulukko ei näy, voit katsoa sen tästä.

Vuoden 2018 vastaavassa testissä parhaimmaksi rankattiin Satumaista-runebergintorttu. Tänä vuonna se ei ollut testissä.

Lue myös vuoden 2018 testin tulokset: Raati maisteli markettien runebergintortut: ”Täydellinen makujen balanssi”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit