Suomen ensimmäinen täysin kasviperäinen hampurilaisketju avasi ovensa – burgeripihvit ”näyttävät ja maistuvat lihalta”

Julkaistu: , Päivitetty:

Pikaruoka
Helsinkiin avattiin keskiviikkona uuden hampurilaisketjun kaksi ravintolaa.
Helsingissä sijaitseviin kauppakeskus Rediin ja Kampin kauppakeskukseen avattiin keskiviikkona Suomen ensimmäisen, vain kasviperäisiä tuotteita käyttävän hampurilaisketjun ravintolat.

Bun2Bun-ketjun ovat perustaneet kaksi kokkia, Pasi Hassisen ja Pertti Kallioinen. He ovat aiemmin työskennelleet muun muassa Ravintola Olossa ja Chez Dominiquessa. Miehet ovat perustaneet myös Street Gastron.

Uuden hampurilaisketjun burgereissa käytetään amerikkalaisen Beyond Meatin uudenlaisia kasviperäisiä pihvejä. Hassinen ja Kallioinen kuulivat tuotteesta jo pari vuotta sitten, mutta niiden saaminen Suomeen ei tapahtunut heti.

– Pihvin kysyntä oli niin huimaa Jenkeissä, että kesti yli kaksi vuotta saada se Suomeen, Pasi Hassinen kertoo.

”Näyttävät ja maistuvat lihalta”

Ketjun tiedotteessa kerrotaan, että pihvien luvataan näyttävän, maistuvan ja tuntuvan lihalta. Myös pihvien proteiinimäärien kerrotaan vastaavan lihaa.

Tiedotteen mukaan pihvien valmistuksessa käytetään 99 prosenttia vähemmän vettä, 93 prosenttia vähemmän maa-alaa ja 46 prosenttia vähemmän energiaa, kuin naudanlihapihvien tuottamiseen Yhdysvalloissa. Pihvit sisältävät tuoteselosteen mukaan muun muassa herneproteiinia.

Tuotteiden hiilijalanjäljen laskemisessa on otettu huomioon niiden kuljetusmuoto.

– Pihvit tuodaan Yhdysvalloista ison laivarahdin mukana, ketjun viestinnästä vastaava Mikko Siukosaari kertoo Ilta-Sanomille.

– Jos voimme tehdä vähintään yhtä hyviä burgereita kuin lihasta valmistetut, mutta samalla säästää ympäristöämme järisyttävän paljon, miksi emme tekisi sitä? En keksi mitään muuta syytä kuin pelko siitä, että asiakkaamme eivät uskaltaisi vaihtaa lihasta vegaaniin, Pasi Hassinen sanoo tiedotteessa.

Hampurilaisiin käytettävät sämpylät ovat kotimaisia. Ketju aloittaa toimintansa neljällä tuotteella.

Myös isot pikaruokaketjut ovat kiinnostuneita kasviperäisistä tuotteista. Maaseudun Tulevaisuus haastatteli keskiviikkona Hesburgerin perustajaa Heikki Salmelaa, jonka mukaan ketju investoi kasviproteiineja tuottavaan tehtaaseen Kaarinaan.

– Haluamme luoda kasviproteiineista niin loistavan pihvin, että lihansyöjäkin saa siitä lihan veroisen kokemuksen, tai jopa paremman. Ihmisten tietoisuutta ilmastonmuutoksesta on lisättävä ja asiakkaille on annettava mahdollisuus parempiin valintoihin. Hampurilaisketjukin voi luopua lihasta, kun kysyntä kasvistuotteille löytyy, Heikki Salmela sanoo lehden haastattelussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt