Ajankohtaista

Saako aikuinen tilata listalta lastenannoksen? Näin ravintolat vastaavat

Julkaistu:

Ravintolat
Ravintolaan mennessä nälkä ei välttämättä aina kurni mahassa suuren pasta-annoksen tai ison pitsan verran. Pieniruokainen saattaakin löytää sopivimman aterian lastenlistalta.
Osalla aikuisista saattaa olla kynnys tilata lastenannos, osa taas tilaa sen itsevarmasti ja tottuneesti. Kysyimme asiantuntijalta ja ravintoloilta, kuinka normaalia ja hyväksyttävää on tilata pienemmille suille tarkoitettu annos.

Matkailu- ja ravintola-alan työmarkkinajärjestö MaRan varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi kertoo vastauksena, että Suomesta löytyy sekä ravintoloita, joissa aikuinen saa tilata myös perheen pienimmille tarkoitettuja annoksia että ravintoloita, joissa lasten annokset kuuluvat vain lapsille.

– Nykyisin joustaminen on yleistynyt. Siihen, ettei lastenannosta saa tilata, voi kuitenkin törmätä, Aittoniemi toteaa.

Aittoniemi kertoo, ettei käytäntöön ole olemassa oikeaa vastausta. Ravintolat saavat itse päättää mahdollisista ikärajoista lasten ruokalistoille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Jokainen ravintola tekee oman linjauksensa. Sitovaa sääntöä tai lakia ei ole.

Tästäkin huolimatta on ravintoloiden pidettävä mielessä yksi sääntö.

– Syrjiä ei saa. Jos ravintola pitää ikärajan lastenannoksissa, pitää se pitää kaikille asiakkaille, Aittoniemi muistuttaa.

Laihdutusleikkauksessa käynyt nainen ei löytänyt sopivaa annosta

Aittoniemi uskoo, että osassa ravintoloissa lastenannokset voivat olla ikärajattu ylipäätänsä siksi, että perheelliset tulisivat ravintolan asiakkaiksi.


Aittoniemen mukaan kommentteja ja valituksia lastenruokiin liittyvistä kielloista aikuisille tulee joskus. Hän kertoo esimerkkitilanteena tapauksen, jossa alkuruoan tilannut aikuinen ei halunnut tilata alkupalojen jälkeen enää isoa annosta.

– Olen puhunut laihdutusleikkauksessa olleen naisen kanssa, joka ei leikkauksen vuoksi voinut syödä isoja annoksia, eikä löytänyt ravintolasta sopivan kokoista annosta.

Iäkkäämmät suosivat lastenannoksia

Kampin Memphiksen ravintolajohtaja Sanna Laitisen mukaan lasten ruokalistalta tilaaminen ei ole kovinkaan yleistä aikuisten keskuudessa. Laitinen kuitenkin kertoo lasten ruokia tilaavien aikuisten usein kysyvän, onko heillä lupa tilata lastenannos.

– Emme ole nähneet syytä kieltääkään. En näe sitä, että joku on pieniruokaisempi, harmillisena asiana, Laitinen kommentoi.

Laitinen kertoo heidän ravintolassaan olevan kaksi lastenannosta, joista toinen on hampurilainen ja toinen ”palapeliannos”, jossa lisukkeen ja pääraaka-aineen saa valita itse.

– Lastenruoat eivät puhuttele aikuisia kovin usein.

Myös lasten lihapulla-annoksista tuttu Ikea kertoo, että lastenannoksia saavat tilata myös aikuiset.

– Annoksia myydään ravintoloissamme aikuisille säännöllisesti, ja niitä suosivat erityisesti iäkkäämmät asiakkaamme, jotka tilaavat usein mielellään hieman pienemmän ruoka-annoksen, Ikean viestinnästä kommentoidaan.


Aikuisille eri hinta

Helsinkiläisen ravintola White Ladyn ravintolapäällikkö Camilla Bonden kertoo, että ravintolan lastenlista on tarkoitettu alle 13-vuotiaille.

– Periaatteessa aikuinen asiakas saa tilata lastenlistalta, mutta hinta on eri, sillä lastenlistan hinnat ovat lapsille niin edullisia. Totta kai jos asiakas haluaa, olemme valmiit hänelle lasten annoksen myymään, Bonden kertoo.

– Lastenlistalla annokset ovat kevyemmin suolattuja ja maustettuja, joten ne eivät ehkä ole aikuiseen makuun sopivia. Toki välillä tekee mieli lihapullia ja perunamuusia, mutta tilaaminen lastenlistalta on melko harvinaista, ravintolapäällikkö jatkaa.

Lapset voivat ottaa myös ravintolan a la carte -listalta puolikkaita annoksia puoleen hintaan. Myös aikuiset saavat tapauskohtaisesti ottaa puolikkaita annoksia edullisemmin. Esimerkkitapauksia ovat esimerkiksi Bondenin mukaan tietty ruokavalio tai asiakkaan vanhempi ikä.

– Meillä käy paljon asiakkaita, joilla on ollut esimerkiksi jokin leikkaus. Heidät huomioidaan erikseen. Aina on löydetty ratkaisu.

Oletko tilannut annoksen ravintolan lastenlistalta? Mitä mieltä olet ravintoloiden käytännöistä? Keskustelu kommenteissa!

Ota kantaa

Houkuttaako lastenlista?

Kyllä 55% Ei 45%
Ääniä yhteensä 16811

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt