Ajankohtaista

Tanskan kruunuprinsessa Mary vitsaili Tomi Björckille ja sai yleisön nauramaan: ”Voitin tässä nyt MasterChef-kilpailun”

Julkaistu:

Prinsessan vierailu
Tanskan kruunuprinsessa Mary vierailee Suomessa ensimmäistä kertaa. Helsingissä järjestetyssä tapahtumassa hän valmisti jälkiruoan Tomi Björckin kanssa.
Tomi Björck oli kutsuttu torstaina iltapäivällä Tanskan suurlähetystön residenssissä järjestettyyn ruokatapahtumaan, johon osallistui Suomessa vierailulla oleva Tanskan kruununprinsessa Mary. Kruunuprinsessa on Suomessa kaksi päivää kestävällä vierailulla.

Kruununprinsessa Mary on kotoisin Australiasta, jossa Björck on asunut viime vuodet. Tomi Björck kertoi Ilta-Sanomille, että kruunuprinsessa tiesi hänen urastaan.

– Se oli mielenkiintoista. Tanskan tiimi tuli ilmoittamaan, että he haluaisivat minun olevan myös vastassa häntä lähestystön residentin sisäänkäynnillä. Vaihdoimme siinä sitten pari sanaa. Hän oli ilmoittanut, että osallistuu mielellään kokkaamisen kanssani. Kruunuprinsessa tiesi, että asun Australiassa ja että minulla on ravintoloita. Hän käy perheensä kanssa Australiassa usein lomalla, Björck kuvaili.

Björck oli suunnitellut etukäteen jälkiruoan, jonka hän valmisti kruunuprinsessan kanssa. Lakritsi oli siinä yksi tärkeä ainesosa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tein menuehdotuksen tanskalaisista raaka-aineista. Ajateltiin, että jälkiruoka on kivoin ja helpoin ja sitä pääsevät sitten muutkin maistamaan.


Kokkauksen lopuksi nähtiin hauska tilanne, kun Björck ja kruunuprinsessa asettautuivat yhteiskuvaan.

– Voitin tässä nyt MasterChef-kilpailun, kruunuprinsessa vitsaili Björckin vieressä pidellessään tarjotinta ja poseeratessaan kuvaajille.

Hän sai yleisön nauramaan.


Björck ja kruunuprinsessa keskustelivat lyhyesti myös pohjoismaisesta ruoasta.

– Hän sanoi, että Pohjoismaista on vaikea valita suosikki raaka-ainetta, koska täällä on niin paljon kaikkea.

– Minä kaipaan Australiassa aina suomalaisia sieniä, Tomi Björck totesi.


Lähetystön residenssissä järjestetyssä tilaisuudessa kruunuprinsessa maisteli myös suomalaista Karhu-olutta.

– Tottakai maistan tätä olutta, olenhan australialainen, kruununprinsessa naurahti yrityksen viestintäjohtaja Marja-Liisa Weckströmille ja brändimanageri Jonathan Heinolle.

– Tykkäsin tästä kovasti, hän oli todennut.

Kruunuprinsessa viihtyi lisäksi tanskalaista olutta esittelevän pisteen luona ja maisteli tuotetta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt