Ajankohtaista

Ihana retroherkku omenasta – lopputulos on yksinkertaisesti täydellinen

Julkaistu:

Kodin Kuvalehti
Rakastettu peltipiirakka on hyvää myös makeana. Ohuiden pullataikinalevyjen sisältä löytyy omenasosetta.
Retrosuosikki peltilihapiirakka ei suotta ole suosiossa. Mehevän täytteen ja sopivan rasvaisen taikinan liitto hivelee makuhermoja, piirakasta saa kerralla pellin verran hyvää, se syntyy ilman näpertelyä ja piirakan voi leikata käteviksi annospaloiksi.

Sama muoto toimii mainiosti myös pullataikinalla ja omenasoseella!

Kimmoisa pullataikina on helpoin kaulia

Peltipiirakassa olennaista on saada taikinalevyistä mahdollisimman ohuet. Pullataikinan täytyy olla erityisen kimmoisaa, jotta kauliminen on helppoa. Taikinan täytyy myös olla ilmavaa, jotta piirakka ei lässähdä.

Piirakka onnistuu parhaiten, kun kaulii kahden uunipellin kokoisen ison levyn. Kaulimisen jälkeen levyn toinen puoli kannattaa nostaa leivinpaperin päälle. Sen jälkeen pohjalle levitetään omenasosetta ja kanelia ja levyn toinen puoli käännetään täytteen päälle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ison levyn etu on siinä, että kiinni nipistettyjä reunoja on vähemmän, mutta taikinan voi tietysti kaulia kahdessa osassa.

Kun piirakka on kohonnut, se voidellaan kananmunalla ja kanteen pistellään reikiä.

Omenasose pysyy mehevänä pullataikinalevyjen välissä

Lopputulos on täydellinen. Peltiomenapiirakka maistuu ihanasti pullalta, juuri sopivasti omenalta ja on supermehevää.

Levy on helppo leikata tarjoiluhetkeen sopiviksi paloiksi.

Vaihtelua saa, kun leikkaa palat kolmioiksi tai suorakaiteiksi. Palat on myös helppo pakastaa ja sulattaa yksi kerrallaan.

Tee peltiomenapiirakka tällä ohjeella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt